PUNAJUURI-FETAVUOKA
Olen saanut ystäviltäni itse kasvatettuja kasviksia ja nyt on ollut siis meneillään perusteelliset kasvisviikot ruokalistalla. Älyttömän kivaa kokeilla ja etsiä erilaisia kasvisreseptejä ja maistella niitä. Punajuuri on kyllä yksi suosikkini ja kesäkurpitsakin taipuu yllättävän moneen yhdistelmään ja toimii melkein yksikseenkin.
Tänään tein sekä punajuuresta että kesäkurpitsasta vuokaruokia ja paistoin lisäksi parmesan-lohta. Kaikki olivat hyvän makuisia yhdessä, mutta myös erikseen.
Tässä ensin ihana
PUNAJUURI-FETAVUOKA
4 punajuurta (n. 800 g)
1 dl ohrahelmiä
1 sipuli
100 g fetaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl smetanaa
1 dl kolmen juuston kermaa
1 dl ruokakermaa
Keitä pestyjä punajuuria n. 30-40 min. Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan (n. 15 min) kypsäksi.
Viipaloi sipulit ja kuullota öljyssä vähän aikaa.
Kuori ja raasta punajuuret lämpimänä.
Laita punajuuriraaste, keitetyt, valutetut ohrat ja kuullotetut sipulit uunivuokaan. Murusta sekaan feta. Mausta suolalla ja hunajalla ja sekoita.
Kaada päälle smetana ja kermat (voit käyttää myös pelkästään 2 dl ruokakermaa) ja sekoita vielä.
Paista 200 C uunissa n. ½ tuntia.

Kiitos ohjeesta. Hyvä, että laitoit punajuurien grammamäärän, koska ovat niin eri kokoisia. Täytyi tietty säveltää seuraavasti:
VastaaPoista-lisäsin timjamia
-käytin pelkkää kaurakermaa ja ranskankermaa
TULI TOSI HYVÄÄ
Kiva, että tykkäsit. Ja hienoa, kun kerroit myös miten sävelsit :)
VastaaPoista