FINDIAN FOOD
Sisareni mies Antti, nimittää tätä ruokaani Findian foodiksi vaikka itse olen kuvitellut laittavani ihan intialaista currya. No, tänään se oli tosi findialaista, kun tarjosin kanacurryn, kurkkuraidan ja naan-leivän lisäkkeenä ohraa. Oli ruokaisa ja makoisa ja taas kerran vähän erilainen. Mutta hyvin voi jättää ohran (tai joskus riisin) kokonaan pois, sillä naan-leivän kanssa ruoka on myös tosi täyttävää. Alkuperäistä reseptiä, jonka olen lainannut Hellapoliisin sivuilta, olen vähän muunnellut. Aloita valmistus naan-leipätaikinan tekemisellä, sillä sen pitää antaa nousta tunnin verran. Sen jälkeen kannattaa tehdä kurkkuraita ja laittaa se jääkaappiin maustumaan curryn tekemisen ajaksi.
KANACURRY
600-700 g kanaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl kurkumaa
½ tl korianteria
1 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
2-3 dl tomaattimurskaa
1 tlk (400ml) kookosmaitoa
tuoretta korianteria tai persiljaa
Pilko kana pieniksi paloiksi, silppua sipuli ja valkosipuli. Paista öljyssä ja siirrä pataan. Mausta ja lisää tomaattimurska ja kookosmaito. Anna hautua sen aikaa, kun leivot naan-leivät. Jos haluat ruoasta vähän paksumpaa, sekoita puoleen desiin kylmää vettä n. 1 rkl vehnäjauhoja, lisää se kastikkeen joukkoon ja anna kypsyä muutaman minuutin.
Koristele tuoreella korianterilla (jonka itse unohdin tänään kaappiin)...
KURKKURAITA
n. 10 cm pätkä kurkkua
2 dl jugurttia (turkkilaista tms)
½ tl raastettua inkivääriä
½ tl suolaa
Raasta pesty kurkku karkeaksi raasteeksi ja puserra neste pois. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa sen aikaa, kun teet curryn.
NAAN-LEIPÄ
2 dl vettä
½ pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
½ dl maustamatonta jugurttia (esim. turkkilaista)
1 muna kevyesti vatkattuna
1 tl leivinjauhetta
n. 6 dl vehnäjauhoja
voiteluun; sulatettua voita
pinnalle; unikonsiemeniä
Lisää lämpimään veteen suola, sokeri, öljy ja kevyesti vatkattu muna. Sekoita leivinjauhe ja kuivahiiva jauhoihin ja lisää taikinaan hyvin vaivaten. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran.
Jaa kohonnut taikina vaivaamisen jälkeen kahdeksaan osaan. Pyöritä osat palloiksi ja kaulitse litteiksi leiviksi.
Kohota leivät leivinpaperin päällä, voitele sulatetulla voilla ja ripottele pinnalle unikon siemeniä.
Paista leivät 275 C n. 5-8 min