PÄIVÄKAHVILLE OMENAMUFFINSSEJA
Päivittäin saan tällä hetkellä olla konttailemassa omenapuiden alla keräämässä satoa. Ja myös niitä huonoja yksilöitä. Talviomenat alkavat myös pikku hiljaa kypsyä ja putoilla ja ne ovat juuri niitä, joista saa leivottua kaikenlaista. Uunissa ne jotenkin aina mehevöityvät ja makeutuvat. Tänä vuonna omenat ovat aika pieniä, mutta onneksi aika "terveitä", joten aika moneen kertaan tässä pääsee vielä puutarhasta keittiöön touhuilemaan. Eilen tein ompuista muffinsseja, kun piti nopeasti saada jotain hyvää kahvipöytään. Onneksi niitä jäi vielä muutama tällekin päivälle!
OMENAMUFFINSSIT (12 pientä)
100 g margariinia
1½ dl sokeria
1 muna
ripaus suolaa
½ tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
Täyte:
1-2 omenaa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
raesokeria
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna sekoittaen hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Täytä muffinssivuoat n. 3/4 verran taikinalla.
Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Laita erilliseen astiaan sokeri ja kaneli ja sekoita omenakuutiot sinne. Pyörittele omenoita siten, että ne ovat kaneli-sokerin peitossa.
Laita 2 teelusikallista omenakuutioita jokaiseen muffinssivuokaan taikinan päälle ja painele niitä kevyesti taikinan sisään. Ripottele päälle raesokeria.
Paista 175 C uunissa n. 20-25 min.
Kuutioin omenat tosi pieniksi, että sain niihin enemmän kaneli-sokeria ja siten makua muffinsseihin.
Laitoin osaan muffinsseja karpalotuorejuustosta ja tomusokerista tehdyn päällisen, mutta ei sitä olisi välttämättä tarvinnut, sillä näistä tulee ihanan meheviä muutenkin.
Olkaa hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti