lauantai 19. joulukuuta 2020

SUORITTAMISTA VAI PUUHASTELUA?


Eräs ystäväni kirjoitti blogissaan huskynharmaathiukset suorittamisesta. Siitä, miten ihmiset suorittavat joulua, uutta vuotta, tulevaa... Se sai minut pysähtymään tämän suorittamisen äärelle. Olenko minä(kin) suorittaja. Mitä se suorittaminen oikein on.

Mietin itseäni ja tapaani elää ja olla. Olen yleensä aika energinen, touhukas ja moneen ehtivä (on joku ystävistäni sanonut). Kotona minulle huomautetaan siitä, että töminä vain kuuluu, kun siirryn huoneesta toiseen. No miksi pitäisi hiiviskellä hiljaa tai kävellä kuin hidastetussa filmissä, jos voi siirtyä rivakasti paikasta toiseen, kun tietää, minne on menossa. 

Perintötekijä vai opittu ominaisuus? Olen kuullut äidistäni sanottavan, että "tuossa menee tuo Porvoon nopein nainen", kun hän oli kävellen matkalla töihin. Pelasin kesällä poikani kanssa golfia ja vähän väliä jouduin huomauttamaan hänelle, että voisi vähän odotella eikä painaa muutama metri edellä. Onko nopeus, rytmi, siis geeneissä?

Joskus viikonloppuisin tai lomilla päätän istua nojatuolin nurkassa koko päivän ja lueskella tai katsella telkkarimaratonia. Ei kuulkaa onnistu. Tunnin tai parin jälkeen kroppani vetää minut jalkeille ja on pakko lähteä puuhastelemaan. Pyykit pitää laittaa koneeseen/ottaa pois. Oliko laukkuuni unohtunut huulirasva. Voisiko leipoa jotain välipalaa/iltapalaa/muuten-vain-palaa. Löytyisikö jääkaapista jotain. Ja niin edelleen. 

Ja sitten tämä joulu. Tai uusi vuosi. Tai syntymäpäivät tai nimipäivät. Tai vierailut. Tai työssä järjestettävä tilaisuus. Ihan mikä vaan. Pääni on kuin ikiliikkuja: mieli tuottaa ihania ruokia tai ruokakuvia, kauniita kattauksia, kivoja yksityiskohtia. Sitä ei voi kääntää pois päältä. Ja tuumasta toimeen, sitten alkaa se valmistelu. Onko se suoritus? Suorittamista? Se tuottaa kuitenkin nautintoa.

Mutta. Osaan myös olla. Meditoida. Joogata. Harrastaa Qigongia. Tuijotella tuleen. Kuunnella ystävää. 

Ehkä tärkein oivallus Marjaanan tekstiä lukiessani oli hyväksyminen. Hyväksyn itseni ja sinut juuri sellaisenaan. Hitaana, nopeana, suorittajana, nautiskelijana... omana itsenämme. Siis nautinnollista joulun aikaa sinulle puuhastellen tai rauhaan laskeutuen. Juuri siten, kuin se sinulle on  ominaista ja tärkeää.


P.S. Reseptien kirjoittelu on jäänyt tänä syksynä aika vähiin, mutta kyllä niitäkin vielä ilmestyy... kunhan aika on. En ala suorittamaan tätä blogia. Kirjoitan, kun tuntuu siltä, mutta lupaan, että tallessa on monta ihanaa herkkua, joita tänne jossain vaiheessa laittelen. Nyt vain olen... ja valmistelen perheelleni joulua.

torstai 15. lokakuuta 2020

NÄMÄ PÄIVÄT

Komisario Palmun kaihileikkauksesta tuli sairaslomaa kaksi viikkoa. Risteileviä ajatuksia päässäni kotiin lähtiessä. Olenko nyt kaksi viikkoa eristyksissä, tekemättä mitään? Ohjeistus oli, että voit liikkua normaalisti, mutta vältä laittamasta päätä alaspäin, ponnisteluja, hikoilua, paineita, raskaitten taakkojen kantamista... No eikö silloin voisi olla töissä, ajattelin. 

Päivä 1/14

Kasvot kipeät. Ihossa näkyy leikkausteippien jäljet (no ehkä siinä irtosi muutama mustapääkin ja muu ihon tukko samalla, kun teippiä revittiin). Punottaa. Silmän ympärys on juuri sen tuntuinen, että on ollut levitintä ja luomia venytelty ohimolle ja leukaan. Pientä pakotusta. Päiväunet tekevät hyvää. Ja pimeä. Aurinko ja valoisuus lävistää pään kipeästi.

Päivät 2, 3, 4/14

Sisällä hissuttelua. Äänikirjat ovat huippukeksintö. Samalla voi puuhastella pienesti, tehdä ruokaa, vähän leipoa ja samalla upota kirjaan. Neljä kertaa päivässä puhelin hälyttää - tippahälytys. Antibioottia silmään. Rasittavaa alkupäivinä, mutta kyllä sen pari viikkoa kestää. Maailma kirkastuu pikku hiljaa. Öisin teippaan suojakilven silmän suojaksi. Etten hiero tai raavi tai painele silmää. Kyklooppi. Ja aamuisin teipin mukana tuntuu irtoavan ihohuokosetkin. Kuorintaa raakamenetelmällä.

Päivä 5/14

Päätän lähteä ulos kävelemään. Muista: rauhallisesti!, muistutan itseäni. Ei sitä liikkumisen riemua vaan riemua ulkona olemisesta. Aurinkolasit silmillä estämään liikaa valoa. Mutta miten kaunis maisema onkaan. Traktori kyntää viimeistä peltoa, aurinko luo varjoja, hengitän. Hengitän!

Päivät 6,7,8/14

Taas vähän kävelyjä. Päivän kohokohta. Kävelen lähipikkukauppaan - tikusta asiaa ja ostan mandariineja. Kaupan valot ärsyttävät silmää ja silmänurkassa alkaa disco. Valot välkkyvät ja kaupassakäynti loppuu lyhyeen.  Silmän ulkonurkassa "näkyvä" kuunsirppi, alue, joka ei näe, on myös vilkkuherkkä. Sisällä tai ulkona, usein valon ärsyttämänä, alkaa vilkkuminen. Silmien kiinnipitäminen rauhoittaa. Viikon "kuivan kauden" jälkeen pääsen vihdoin suihkuun! Miten ihminen voikaan olla pienestä onnellinen! Edelleenkään en valuta vettä suoraan silmääni, mutta nautin, nautin ja annan veden valua. Ja puhtaat hiukset! Ihan wau!

Päivä 9/14

Lähdetään ensimmäistä kertaa isoon kauppaan. Korona ja maski ahdistaa. Ei niinkään korona vaan se maski. Muistan olla ponnistelematta, en siis kanna kauppakasseja. Ison kaupan valot eivät häiritse silmää. Illalla pääsen kyydissä keikalle. Tunnin keikka Pete Parkkosta. Ystävä ihmettelee, kuinka maltan olla niin rauhassa. Jep. Ei riehumista eikä tanssin humua. Mutta kylläpä virkistää. 

Päivät 10,11,12/14

Päivät kuluvat. Mieli käväisee välillä töissä, mutta maltan olla huolehtimatta. Ompelen vähän. Pitkästä aikaa on mukava hypistellä kankaita ja antaa saumurille kyytiä. Ja löydän sisäisen marttani; alan kutoa sukkia! Se on selvästi äidiltä perittyä! 

Tippahälytykset muistuttavat edelleen lääkityksestä. Tuijotan silmääni peilistä. Näyttää melkein, kuin olisi tehty luomen kohotus...Ehkä ne teipit olivat tehokkaita? Toinen luomi roikkuu ennallaan. Vanheneminen. Viikonloppuna nuoriso käy auttelemassa pihahommissa. Kalusteet suojaan, kesäkukat pois, maahan varisseet lehdet kasaan ja lehtikehikkoon. Ihana päivä, kun näkee, että kaikki tekevät yhdessä. Ja vähän väliä joku muistuttaa, että älä ja varo ja et nyt tee.  Oma osuuteni onkin lähinnä ruoan valmistusta. Kiitoksena.

Päivät 13, 14/14

Sisko kysyy, oletko ihan varmasti työhönpaluukunnossa. Poskipää ja silmän ulkonurkka tietävät vielä muistuttaa olemassaolostaan. Vähän kuin kevyt painontunne ja varjostus. Mutta kyllä, olen työkuntoinen.  Onneksi työni ei ole fyysistä vaan enemmänkin henkistä. Ja toki tietokoneen tuijottelua. Ja säätämistä ja päättämistä. Mutta ihmiset! Oi, miten ikävä onkaan sitä työpaikan hyvää pöhinää. Ihana palata töihin. Rauhallisesti.


NÄMÄ PÄIVÄT

Nämä päivät, jolloin pitää ottaa rauhallisesti - vastoin omaa rytmiäni.

Nämä päivät, jolloin pitää varoa liikaa innostumista - vaikka se olis minulle ominaista.

Nämä päivät, jolloin pitää varoa kumartelua, ettei paine silmässäni kasva liian isoksi.

Nämä päivät, jotka opettavat minua kärsivällisyyteen, jota luonteessani on ehkä liian vähän.

Nämä päivät, jotka osoittavat minulle sen kaiken arvon, jota arjessani en ymmärrä kiitollisena vastaanottaa.

Nämä uskomattomat syyspäivät, joita ihailen sisällä, koska liika valo iskee pääni lävitse tikarin lailla.

Nämä ihanat arjen ihmeet, joita en osaa arvostaa, ennen kuin ne viedään käsistä, iholta, näöltä.

Kunnes jäljellä ovat kuvitelmat, mielen muodostamat kudelmat päivistä, jotka ovat merkityksellisiä juuri minulle, juuri tässä hetkessä. 

Ja eilen, tänään, huomenna. 

Yritän oppia ymmärtämään tämän hetken opetukset.

Tämän hetken, jolloin hengitän ja tartun siihen, mitä on.

Uskoon toipumisesta.

Toivoon huomisesta.

Iloon tulevasta.

Luottamukseen liikkeestä pysähdyksen jälkeen.




maanantai 5. lokakuuta 2020

GLASEEARATTU KANA - AAH!
  Wokkiruoat ovat supersuosikkejani. Täysjyvänuudeleita, jotain kasviksia ja jotain proteiinia. Ehkä useinmiten kanaa. Tätä glaseerattua kanaa wokin kanssa olen ehtinyt tehdä jo muutamaankin otteeseen, ennen kuin sain sen kirjoitettua tänne blogiin. 
 Näistä kanoista tulee glaseerauksen myötä kuin karamellia. Itämaisella twistillä. Siis ihan superhyvää!!!

GLASEERATTU KANA

3-4 broilerin rintafileetä
öljyä tai voita
suolaa
rouhittua mustapippuria
1-2dl vehnäjauhoja

2 valkosipulin kynttä
50 g voita
1 rkl soijaa
3 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia (tai molempia)
2 rkl seesaminsiemeniä

 Leikkaa broilerin rintafileet 2-3 osaan pitkittäin. Mausta suolalla ja mustapippurilla molemmin puolin.
 Laita laakealle lautaselle vehnäjauhoja ja kierittele fileet jauhoissa.
 Laita laakealle paistinpannulle öljyä tai voita tai niiden sekoitusta ja laita fileet pannulle keskilämmölle. Anna paistua noin 2-3 minuuttia ensin, käännä sitten ja anna paistua toiselta puole pari minuuttia (riippuen fileiden paksuudesta). Siirrä fileet pannun reunoille ja laita voi sulamaan keskelle. Paina veitsen lappeella valkosipulit murskaksi (ota kuoret pois) ja lisää voin sekaan. 
 Lisää sulaneen voin päälle soija ja hunaja ja kääntele kanat seokseen. Anna vähän aikaa glaseerautua ja ripottele päälle seesaminsiemenet.
 Tarjoa wokattujen kasvisten ja nuudelien kanssa.




torstai 1. lokakuuta 2020

 KAASUA... EI KUN KAIHIA, KOMISARIO PALMU

 No se päivä koitti vihdoin. Operaatio kaihileikkaus. Tämä mokoma kaihi. Tämähän on jälkitauti siitä makulareiän korjauksesta, joka tehtiin vuosi sitten. Yhdestä viasta seuraa toinen. Hohhoijaa. No siitä viime syksystä saivat nimensäkin nämä sairaalakeikkani. Silloin silmäni kaasutettiin. Nyt ei. Joten. Aamulla kyyti sairaalalle, korona-aikaan maski kasvoilla. Tervetuloa ja hissi alakertaan ja odottele. Äänikirja korvissa, kunnes joku kutsuu minua. Tännepäin.

Jutustellaan hoitajan kanssa, laitellaan tippoja. Tuttu juttu. "Jännittääkö?" kysytään. No juu, vähän. "Siellä on meidän parhaita kirurgejamme, ei siis hätää." Silloin meinaa vähän itkettää, vaikka tuonhan pitäisi tyynnyttää. "Saat rauhoittavaa salissa." Kiitos ja onneksi. Kanyyli käteen, "Onpa kimmoisat suonet, ei meinaa mennä neula sisään." Ai kimmoisat suonet. En ole koskaan kuullutkaan. Olisipa sitä muutenkin vielä kimmoisa. Mutta ei, aika ja eroosio tekevät tehtäviään. Ikävä kyllä. Sitten myssy päähän ja sen jälkeen lähdetäänkin salia kohti. Sali. Juhlasali, ruokasali, laulusali, jumppasali... Kaikkea ehtii ajatella parin odotusminuutin aikana. Käytävällä on hiljaista.

Leikkaussali on aina jotenkin pelottava. Terästä ja lamppuja. Ja se TUOLI. Keskellä huonetta. Istua nyt siihen paloiteltavaksi. Kävelen muka rennosti ja istun. Hypistelen sormiani. Tuolia kallistetaan reilusti ja pääni valuu kohti lattiaa. Happitötterö rinnan päälle ja sitten sitä rauhoittavaa. Suoneen leviää kylmää. Ja samassa vähän huimaa. Mieli pomppii kuin pumpulipilvessä. Näen itseni kukkakedolla hyppelemässä... 

"Jaahas, täällä ollaankin valmiina. Päivää, Immonen tässä. Laitetaanpas operaatio käyntiin." Päälleni levitetään paksu muovi ja teipataan kiinni kasvoihin. Hiukan aikaa olen astronautti, jolle on laitettu kypärä päähän. Hmmm...tehokasta rauhoittavaa, ajattelen. Sitten teipataan ripset otsaan ja toiset leukaan (no ainakin tuntuu siltä) ja levitin silmään ja... ei tunnu kivalta. Ja taas tippoja. Puudutetaan vielä. Operaatio alkaa ja sen  aikana kuulen aina välillä sanan sieltä, toisen täältä. Kaikkea ei haluaisi kuulla. Esim. että onpas ahdas, antakaa se yhden millin veitsi. Haloo! Kuka haluaa kuulla puhuttavan veitsistä, kun on silmä täynnä sormia. Tai että tuntuu vähän ikävältä, kun työnnän puudutetta ruiskulla silmän sisään. Yök. Niin tuntui. (Ai niin, unohdin sanoa: ei heikkohermoisille.) 

Yritän rentouttaa jännittyneitä pakaralihaksiani. Treeniä. Tässä ei mielikuvaharjoittelu tehoa. Hengitä. Vatsanpohjasta asti. Jooga ja Qigong auttavat. Rentoudu. Jonkun aikaa mieli täyttyy harjoituksista. Ja sitten kaikki onkin ohi. "Hyvin meni ja kotiohjeet saatte kohta." Silmän eteen laastaroidaan kilpi, etten vain sohaise silmää. Pyörätuoli kärrätään saliin ja hoitajat vaihtavat pari sanaa. "Lääkitystä annettu, saattaa huimata." Jep. Astelen kuin heiluvan laivan kannella pari askelta tuoliin. Ja sitten kärrätään seuraavaan huoneeseen. Tuolin pyörä kahisee, kuin jotain olisi jäänyt väliin. Vähän odotusta, paineiden mittausta, proteiinijuomaa ja tervemenoa kotiin parin viikon sairaslomalle. Puolentoista tunnin rupeama takana ja taksimatka edessä.



Seuraan taksin tuloa. Nykytekniikalle peukut. Auto tulee nopeasti. Äänikirja korvissa ja silmät kiinni istun taksin takapenkillä. Olisipa ollut edes sadepäivä. Aurinko sattuu kuin tikarin isku läpi pään. Ja sitten kotona. Makuuhuoneeseen ja pimennysverho alas. Silmän ympärystä särkee vähän. No ei kai ihme, kun sitä on sorkittu ja levitetty ja kaiveltu. Mustuainen on iso kuin lautasantenni ja vähän verinen. Taas yök. Tippoja säännöllisesti. Ja pienet päikkärit. Ja tippoja. Silmässä on kuin verho edessä, mutta sen pitäisi pikkuhiljaa kirkastua. Maailman siis. Saa liikkua ja tehdä kaikkea. Mutta rauhassa. Eikä päätä alaspäin. Eikä hikoilua. Eikä suihkuun viikkoon. Auts. 


Ensimmäinen päivä ja ilta menee ihmetellessä. Ja pienessä jomotuksessa. Ja tipoissa. Äänikirjaa kuunnellessa. Ja telkkaria katsellessa. Toisella silmällä. Toinen kelluu tipoissa. Eiköhän tämä tästä. Parin viikon rauhoittuminen. Kiitos, kun elit mukana.

lauantai 26. syyskuuta 2020

JUUSTOKEKSIT 

 Kesällä tuli käytyä Krapilla Tuusulassa muutamassa puistokonsertissa, joita onneksi järjestettiin koronasta huolimatta. Kelit vaihtelivat sateesta aurinkoon, mutta tunnelma oli joka kerran loistava. Tilasimme jo etukäteen paikalle kuohuviiniä, joka oli asetettu pinkkiin ämpäriin jäiden keskelle ja ämpäri oli pöydäksi maalatun pöllin päällä. Loistava palvelu!


 Kuohuviinin kanssa maistuu joku pieni suolainen ja juuri sopivan oloisen reseptin löysin Annasta. Juustoiset siemenkeksit maistuvat sekä kuohuviinin kanssa että ilman. Kokeilin tehdä näitä pariinkin kertaan, ensimmäisellä kerralla voista ja toisella margariinista. Ja ihan ehdottomasti voista tehdyt maistuivat paremmalta ja myös koostumus oli jotenkin erilainen. Eli voita peliin ja keksit tulille. 
 Ensimmäisellä kerralla tein myös alkuperäisen reseptin mukaisesti aika reilun kokoisia keksejä ja toisella kerralla pienempiä. Pienemmät toimivat paremmin. Tosin taikina vähän kohoaa uunissa eli kekseistä tulee vähän isompia kuin tekovaiheessa. Joten jokainen tehköön tyylillään ja sen kokoisia, kuin omaan suuhun tuntuu sopivilta. 


JUUSTOKEKSIT

1 dl siemeniä (esim. auringonkukan-, kurpitsan-, pellavan- ja sesaminsiemeniä) 
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g voita (kylmää)
n. 1 1/2 dl vahvaa juustoraastetta
2 tl vaaleaa siirappia tai hunajaa
1 rkl kylmää vettä

Pinnalle:
2 rkl siemeniä
1/2 dl juustoraastetta

 Paahda siemenet kuivalla pannulla. Anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet ja siemenet kulhossa. Lisää paloiteltu, kylmä voi, juustoraaste ja siirappi tai hunaja. Nypi seos sormilla tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina vaivaamatta tasaiseksi.
 Muotoile taikinasta kelmun päällä pari senttiä paksu tanko ja kääri se kelmuun. Anna jähmettyä jääkaapissa 2 tuntia.
 Leikkaa taikina noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja pane viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Litistä niitä hieman haarukalla ja ripottele päälle siemeniä ja viimeiseksi juustoraastetta.
 Paista keksejä 200 C uunissa noin 12 minuuttia.

Keksit voi voidella kananmunalla halutessaa ennen juuston ja siementen ripottelua, mutta itse halusin kokeilla tällaisen kananmunattoman version ja se toimi ihan hyvin.
Hyvä tuoksu ja mureat keksit retkievääksi tai vaikka illanistujaisiin.




maanantai 21. syyskuuta 2020

SYYSHUUMAA

Syksy ja ankeus. Jep. Siinä oikeastaan ajatukseni syksystä. Minulle on turha puhua kauniista, kuulaista päivistä, syksyn tuoksusta ja raikkaudesta. Minulle maa on märkä, ilma kylmä, aamuisin sormet jäätyvät auton rattiin kiinni. Ja puutarha täyttyy miljoonista puitten lehdistä, joita täytyy olla haravoimassa yhtenään, ettei yhtenä aamuna huomaa kahlaavansa vyötäröä myöten keltaisessa, nahkeassa massassa (arvasit, meillä on pari valtavaa vaahteraa pihassa).

No täytyy myöntää, että syksyinen luonto saattaa tarjota herkkujaan puolukoitten, karpaloitten, sienien, perunoitten ja mitä niitä nyt onkaan muodossa. Ja se on se osa, josta nautin.

Ai niin. Sateiset syyssunnuntait. Ne ovat melkein parasta, mitä tiedän. Voi lillua peittojen alla sängyssä, lukea kirjoja, poltella kynttilöitä, syödä herkkuja ja olla. Vain olla. Ei mitään pakkoa lähteä reippailemaan raikkaaseen ulkoilmaan. Ei pakkoa lähteä haravoimaan, kitkemään, keräämään omenoita, perunoita, kesäkurpitsoja. Ei pakkoa suorittaa syksyä. Voi vain olla ja kääntyä sisäänpäin itsessään. Antaa itselleen lupa olla.

Viikonlopun jälkeinen työpäivä täyttyy kaikesta suunnitellusta, suunnittelemattomasta, ihmisistä, sähköposteista, puheluista, kohtaamisista, kohtaamattomuuksista. Ja päivän päätyttyä pää on kuin Haminan kaupunki, kroppa kuin piesty, eikä oikein tiedä ollako vai eikö olla. Mutta. Käänteentekevä posti odottaa kotona. Leikkausaika kaihille.. Vihdoin! Ja yhtäkkiä joku on kuin kääntänyt nupit kaakkoon ja virrat täysille. Jääkaapille ja ruoan laittoon. Syntyy risottoa (sitä perinteistä, irtonaista suomalaista, johon  voi upottaa kaiken, mitä kaapista löytyy), lihapullia, kukkakaaligratiinia. Ja työkaverilta saadut suppilovahverot puhdistuvat ja paistuvat kuin itsestään. Ja sienipiirakka! Se on ihan pakko tehdä! Apua, miten herkulliset tuoksut. Reilu pari tuntia on kulunut kuin adrenaliinipistoksen kourissa ja keittiö on täynnä likaisia astioita, kananmunankuoria, sipulin itketystä, jäähtyviä paistoksia. 

Ja sitten virta alkaa hiipua. Roskis ulos. Tiskikone päälle. Ja odottelemaan, että piirakka valmistuu. Voittajana maalissa! 


SUPPILOVAHVERO-OMENAPIIRAKKA

Pohja:
125 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kylmää vettä
Täyte:
n. 1 l suppilovahveroita
1 keskikokoinen sipuli
1 keskikokoinen omena
suolaa
mustapippuria
öljyä/voita/margariinia

3-4 dl juustoraastetta
2 isoa kananmunaa
2 dl juustokermaa
1 dl maitoa
suolaa 
mustapippuria

Nypi käsin tai sekoita monitoimikoneessa muruksi margariini ja jauhot, joihin on lisätty suola ja leivinjauhe. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikina kokoon.
Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (itse laitan vuokaan leivinpaperin, koska jotenkin pohjasta tulee parempi ja se irtoaa helpommin).

Silppua sienet  ja sipuli pieniksi ja raasta omena. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä on neste haihtunut. Lisää pannuun pari ruokalusikallista rasvaa (öljyä, voita tai margariinia, mitä mieluiten käytätkään). Lisää pannulle sipulisilppu ja omenaraaste ja anna kuullottua sekoitellen. Mausta varoen suolalla ja mustapippurilla ja ota pannu sivuun jäähtymään.

Sekoita kulhossa kananmunat, juustokerma ja maito sekaisin vatkaten hieman. Mausta suolalla ja mustapippurilla taas varoen (eli kun sekä sieniin, että munamaitoon tulee samat mausteet, niin niitä ei tarvitse olla paljoa). 

Levitä taikinapohjan päälle desin verran juustoraastetta ja sen päälle sieniseos. Ripottele sitten loput juustoraasteet ja kaada päälle munaseos.

Paista 200 C uunissa n. 30 minuuttia keskitasolla.




Ja joskus heikkona hetkenäni huomaan aamulla ihastelevani auringon nousua peltojen yllä, kun hento sumuviitta on juuri väistymässä kirkkaan syyspäivän tieltä. Silloin syksy tarttuu minuunkin. Ja huokailen ja ihastelen. Onneksi on niitäkin päiviä. Ja niitä syksyisiä herkkuja nautittavaksi. Aah!






perjantai 11. syyskuuta 2020

 OMENA-TOSCAPIIRAKKA


 Sain kutsun syyslauantain viettoon ystäväni mökille kolmen muun naisen kanssa. 


Juhlistimme siis viidestään naiseuden ihanuutta keskittymällä ensin kiinalaiseen voimisteluun Chi Kung -harjoitusten avulla, herkuttelemalla hyvällä ruoalla ja juomalla, syventymällä runoihin ja pulahtamalla saunasta viileän meren syliin. Päivä kääntyi iltaan ja tapaamisemme loppui löytämällä omat jumalatarolemuksemme ja kiteyttämällä niiden pohdinnan naisenergiaan.

 Välillä paistoi ja välillä satoi, mutta se ei meitä haitannut. Upea päivä meren äärellä päättyi venematkaan mantereelle, kun taivas alkoi tummua ja valot syttyä taivaanrantaan. Kiitollisuus hyvistä ystävistä ja asioiden jakamisesta oli kotiin viemisenä. 

Olin valmistanut jälkiruoaksi tosca-piirakan ja löysin Makeaa-blogista reseptin, jossa oli käytetty myös omenaa. Omena teki piirakasta tosi mehevän ja itse asiassa sitä voisi olla vähän enemmänkin eli ensi kerralla pari omenaa lisää!


OMENA-TOSCAPIIRAKKA

Pohja:
50 g voita
2 munaa
1½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 dl kuohukermaa
3 keskikokoista omenaa (tai 5 omenaa)

 Valitse syvä piirakkavuoka tai kakkuvuoka (halk. noin 24 cm) ja vuoraa se rouheasti leivinpaperilla. Sulata voi ja jätä odottamaan. 
 Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita joukkoon voisula. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja kääntele taikinaan nopeasti. Lisää lopuksi kuohukerma. Kaada taikina vuokaan ja pilko päälle omenat (itse kuorin omenat ensin ja kuutioin ne pieniksi). 
 Paista  piirakka 200°c:ssa noin 20-25 minuuttia. Piiraan paistuessa valmista toscakuorrute.

Kuorrutus:
100 g voita
1 dl sokeria
1 rkl kuohukermaa
100 g mantelilastuja

 Laita kattilaan voi, sokeri ja kerma. Kuumenna ja anna kiehua välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee hieman. Lisää sekaan mantelilastut ja sekoita. 
 Levitä kuorrutus pohjan päälle ja paista 250°c:ssa, kunnes pinta on saanut kauniin värin (n. 5-10 minuuttia. Älä jätä piirakkaa vahtimatta, sillä kuorrute palaa paiston loppuvaiheessa nopeasti).


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

LINSSI-OMENAPATA


 Pursuileva omenasato aiheuttaa taas kerran harmaita hiuksia itselleni. Puut notkuvat omenoita ja puiden alustat täyttyvät putoilevista hedelmistä, joista osa on jo pudotessaan huonoja. Mutta niitä hyviä riittää myös valtavasti. Joten ilahduin, kun näin Hesarissa taas yhden uuden reseptin, jonne sai työnnettyä muutaman omenan.
 Herkullinen padan ja keiton välimuoto, jonka maku pyöristyy vielä nokareella paksua jugurttia. Ulkonäkö ei ole ehkä harmaudessaan mitenkään kutsuva, mutta tuoksu ja maku korvaavat sen. Ihanaa syysruokaa!


LINSSI-OMENAPATA

3 pientä, hapanta omenaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl inkivääriä raastettuna
3 rkl rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä 
3 dl vihreitä linssejä
1 prk (400 ml)kookosmaitoa
noin 8 dl kasvislientä
ripaus suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl limettimehua

Lisäksi turkkilaista jogurttia ja korianteria tai persiljaa

 Raasta huuhdellut omenat kuorineen. Laita hetkeksi sivuun.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä öljyssä kattilassa inkiväärin kanssa muutama minuutti. Lisää mausteet ja paista sekoitellen hetki.
 Lisää omenat, huuhdellut linssit, kookosmaito ja kasvisliemi. Kiehauta seos ja vähennä keskilämmölle. Keitä kannen alla 20 minuuttia välillä sekoitellen. Ohenna halutessasi kasvisliemellä.
 Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. (Muista, että kasvisliemi sisältää suolaa). Viimeistele jogurtilla ja korianterilla tai persiljalla.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

IHAN PARAS JUUSTOKAKKU
Australian Master Chef -reseptillä
 Kuten useimmat varmaan tietävät, olen suuri Master Chef -ohjelmien seuraaja ja ihailija. Katson eri maissa tehtyjä kausia ja ihmettelen, miten taitavia kokkeja kotioloista tuleekaan. Australian versiot ovat ylitse kaikkien muiden suosikkejani, koska siinä olevat juontajat, George, Gary ja Matt, ovat niin mahtavia ja asiantuntevia.

 No, se näistä taustoista, joka johti tähän kaikkein parhaaseen versioon ikinä valmistamistani juustokakuista. Sisaren poikani oli toivonut juustokakkua jo pitkään ja samoihin aikoihin, kun olin luvannut tehdä kakun perhejuhlaamme, satuin katselemaan televisiota. Ja kas kummaa! siellä Matt paljasti parhaan juustokakkureseptinsä. Tämä ei ole siis Amerikkalainen vaan Australialainen juustokakku! 

 Kun sain tämän pöytään ja olin tehnyt vähän mansikkasurvosta mukaan, niin jo alkoi kauppa käydä. Nuorisolle maistui ja useampi taisi ottaa toisenkin palan. Tästä tuli ihanan , melkein kermaisen pehmeä ja aivan tajuttoman hyvä. Ehdoton suositus!!!
AUSTRALIALAINEN JUUSTOKAKKU

Pohja:
250 g Digestive-keksejä
1/2 dl sokeria
75 g sulatettua voita

 Jauha keksit tehosekoittimella hienoksi muruksi ja sekoita sekaan sokeri ja sulatettu voi.
 Laita 24 cm halk. olevaan irtopohjavuokaa leivinpaperi sekä pohjalle, että reunoille. Kiedo 3 foliota ristiin rastiin vuoan pohjan ja reunojen päälle (kuin vuoraisit vuoan ulkoapäin). 
 Laita vuokaan keksiseos ja painele esim suorareunaisen lasin avulla keksiä vuoan pohjalle ja reunoille.
 Paista 175 C uunissa 10 min ja anna jäähtyä.

Täyte:
700 g Philadelphia-juustoa (4 rasiaa)
2 dl sokeria
3 munaa
2,5 rkl sitruunanmehua
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
ripaus suolaa
3 dl créme fraichea

 Sekoita tuorejuustoa vatkaimella, kunnes se on sileää. Lisää sekaan sokeri ja sekoita niin kauan, kunnes sokerin rakeisuus häviää.
 Sekoita munat joukkoon yksitellen vatkaten hyvin aina välissä. Mausta sitruunanmehulla, vaniljalla ja suolalla. Lisää sekaan créme fraiche ja sekoita sileäksi.
 Kaada juustoseos keksipohjan päälle. Laita kakkuvuoka uunivuokaan tai pienelle pellille, jossa on reunat. Laita vuoat uuniin ja kaada alimpaan vuokaan tai pellille vettä parin sentin verran.
 Paista 175 C uunissa tunnin verran, Australialaisversiossa käskettiin pitää 65 min ;). Käännä sen jälkeen uunista lämpö pois ja laita puulusikka uunin luukun yläreunan väliin, että luukku pysyy vähän raollaan. Anna kakun olla uunissa vielä noin tunnin ajan.

 Anna kakun jäähtyä vuoassaan muutama tunti tai seuraavaan päivään. Irrota varovasti vuoasta ja tarjoa esim. mansikkasurvoksen tai tuoreiden marjojen kanssa.
Vuoraa vuoka ulkoapäin foliolla, että vesihauteesta ei mene vettä kakkuun. Lasin avulla saa painettua keksiseoksesta tosi ohuen.
Täytteestä tulee silkkisen sileää, kun  maltat vatkata jokaisen vaiheen kunnolla.
Kakku kannattaa laittaa vuokineen uuniin, ennen kuin kaataa vuokaan veden, ettei se läiky.
Matala paistolämpö ja jälki"haudutus" uunissa saa kakun pysymään ihan valkeana pinnaltaan.
Meitä oli reilu kymmenen henkeä syömässä, mutta kakkua jäi vielä reilusti. Tosin olimme jo ennen tätä ehtineet syödä alkuruokia ja pääruokia, levänneet hetken ja kakkujakin oli kaksin kappalein.
Koristeeksi laitoin vain muutaman mansikan puolikkaan. 
Joskus yksinkertainen on kaunista.
Tästä näkee, kuinka ohueksi ja tasaiseksi sain pohjan ja reunat.
Täytteessä ei myöskään kannata pihistellä, että kakusta tulee kunnon muhkea.
Mansikkasurvokseen laitoin pari ruokalusikallista sokeria ja sen maku on oma suosikkini juustokakun seuraksi.
Kokeile, kokeile ja kokeile!
Ihastut aivan varmasti!

tiistai 14. heinäkuuta 2020

CHEDDARDOGIT JA KERMAVIILIDIPPI
 Tosi pitkään olen himoinnut Ranteita myöjen taikinassa -blogissa näkemiäni Jukolan juuston ihanasta Aito Cheddarista tehtyjä, dipattavia "pötkylöitä". Koska rakastan juustoa kaikissa muodoissaan, enkä ollut tällaisia vielä koskaan maistanut, tuli siitä itselleni lähes pakkomielle. 

 Ja vihdoin eräänä viikonloppuna tartuin tuumasta toimeen ja aloitin näpertelyn. Aikaa se vei, mutta sarjassa "sairaan hyvää" oli lopputulos. Tosin täytyy myöntää, että tuli sen verran monta näitä ahmittua, että yöllä kyllä vatsaa väänsi. Eli kohtuus kaikessa - myös herkkujen nauttimisessa!


CHEDDARDOGit

Taikina:
1½ dl vettä (+42 C)
1 tl kuivahiivaa
3 rkl öljyä
½ tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja


 Sekoita veden joukkoon kuivahiiva ja öljy. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoja vähän kerrallaan nesteen sekaan ja vaivaa yleiskoneella hetki (jos et käytä yleiskonetta jauhoja menee hieman vähemmän).
 Anna kohota 20-30 minuuttia lämpimässä paikassa.


Täyte:
1 pkt (160g) Cheddaria (Jukolan Juusto)
1 pkt
 pekonia
pulled porkkia eli nnyhtöpossua
ripaus chiliä

Voiteluun:
Kananmuna

 Leikkaa cheddarista paksuja pötköjä (14 kpl).
 Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle vieri viereen ja paista 225 C uunissa 10 min.
 Anna pekonien jäähtyä ja leikkaa ne sitten veitsellä pieneksi palasiksi.
 Voit ostaa valmista pulled porkkia, mutta senkin voi tehdä itse jolloin tulee vieläkin parempaa. Voit maustaa possua esim. bbq-kastikkeella halutessasi (tämä on oma suosikkini).

 Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Asettele cheddar palat taikinan päälle ja ripottele pekonimurua ja pulled porkkia päälle sekä halutessasi ripaus chiliä.
 Leikkaa 14 osaan esim. taikinapyörällä ja taittele palat kiinni pötköiksi ensin päistä ja sitten pitkistä sivuista ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle taittelukohta alaspäin.
 Voitele kananmunalla ja anna kohota vielä noin 30 min. Paista 225 C uunissa 15 minuuttia.


Kermaviilidippi:

1 prk (200g) kermaviiliä
½ dl kurkkusalaattia
1 dl paprikaa
1 pieni sipuli (voit jättää poiskin)
myllystä suolaa

 Hienonna silpuksi paprikat ja sipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään. Tarkista suolan maku.

Laitoin ensin juustot ja täytteet ja siksi paloista tuli tällaisia "epäkokoisia" :) 

Herkullisesti ruskettuneita!
Dipin kanssa maistuivat mahtavilta.
Ihanat maut ja juuston täyteläisyys!
Iltapala tai tv-mättö... maistuu!
Varo kuitenkin ylensyöntiä, johon tässä on suuri vaara! 



torstai 9. heinäkuuta 2020

BANAANIKAKKU
 En ole juuri kummoinenkaan kuivien kakkujen ystävä, eikä niitä paljon enää missään tarjoillakaan. Ennenhän ne kuuluivat automaattisesti jokaiseen kahvipöytään - sekä arkeen että juhlaan. Nykyisin niiden paikan ovat vieneet erilaiset kuppikakut ja pienet leivokset, mutta jostain syystä korona-kevään aikana tämäkin leivonnainen tuli mieleeni. 

 Kuivista kakuista oikeastaan ainoa, joka on mielestäni todella herkullinen eikä mitenkään kuiva, on banaanikakku. Sen mehevyys ja maukkaus syntyy tietysti survotusta banaanista ja joskus saatan myös laittaa sekaan pieneksi kuutioituja suklaan paloja. Joka tapauksessa ihan ykkössuosikki, joka turhaan on unohtunut repertuaarista. Iltateen tai päiväkahvin kanssa maistuu parikin palaa!


BANAANIKAKKU

2 kananmunaa
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
1 dl maitoa
75 g margariinia
1-2 banaania

 Voitele kakkuvuoka margariinilla ja jauhota kevyesti korppujauholla. Sulata margariini ja soseuta banaanit.
 Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää nopeasti sekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää taikinaan sulatettu margariini, johon olet sekoittanut maidon ja lopuksi lisää sekaan soseutetut banaanit.
 Kaada vuokaan (älä kuitenkaan täyteen, sillä kakku kohoaa runsaasti uunissa) ja paista 175 C uunissa n. 50-60 min (kakku on valmis, kun puutikkuun tai kakkutikkuun ei tartu enää taikinaa).
Tästä määrästä tulee pienehkö kakku eli jos sinulla on iso vuoka, voit tuplata ainekset. 
Ihana tuoksu ja mehevä kakku!