torstai 7. elokuuta 2014

PARMESAN-LOHI JA MUMMON SALAATTI
 Aina välillä sitä yllättää itsensäkin, kun keksii vielä jotain mitä ei ole ennen tehnyt :) Tänään oli vuorossa lohi ja simppeli, mutta äärimmäisen rapea ja hyvän makuiseksi maustettu ja paistettu kala. Hyvinkin pienillä kikoilla saa aina jotain vähän uutta näihin tuttuihin ruokiin.
Ja sitten kalan kanssa tuli tehtyä Mummon perinteistä salaattia. En tiedä, kenen mummo tällaista on alun perin tehnyt (ei siis meidän), mutta edelleen tämä on yksi kesän suosikkimakujani. Salaatti, jossa ei ole juuri mitään täydentyy kastikkeella, jossa on SE maku. Yhdessä ja kalan kanssa: perfect!

PARMESAN-LOHI

lohi- tai kirjolohifile
jauhoja
suolaa
valkopippuria
parmesania
voita
öljyä

Leikkaa lohifile parin kolmen sentin viipaleiksi. Laita matalalle lautaselle jauhoja, suolaa, valkopippuria ja hienoksi raastettua parmesania (juustoa ei tarvitse olla paljon). Kieritä kalan palat jauhoseoksessa.
Laita pannulle kuumenemaan pari lusikallista voita ja saman verran öljyä. Laita jauhotetut kalat paistumaan pannulle. Anna ruskistua molemmilta puolilta rapeaksi. Tarjoa salaatin kanssa.
MUMMON PERINTEINEN SALAATTI

1 keräsalaatti
2 kananmunaa
ruohosipulia

Kastike
keitettyjen munien keltuaiset
1- 1 1/2 rkl etikkaa
1 tl sinappia
2 tl sokeria
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
1 1/2 dl kuohukermaa

Keitä kanamunat kypsäksi ja jäähdytä. Revi keräsalaatinlehdet laakeaan kulhoon.
Erottele munista keltuaiset kastiketta varten. Leikkaa valkuaiset pieniksi paloiksi ja sekoita salaatin joukkoon.
Hienonna keltuaiset esim. haarukalla ja lisää joukkoon etikka, sinappi, sokeri, valkopippuri ja suola. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja yhdistä vaahtoon keltuais-mausteseos.
Valuta (tai annostele) kastike saalaatinlehtien päälle.
Koristele pinta silputulla ruohosipulisilpulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti