sunnuntai 20. tammikuuta 2013

PORSAAN PIKNIKPAISTI
 Suhtaudun usein vähän epäilevästi valmiisiin liharulliin. Silloin tällöin on eteen tullut pettymyksiä, joten en muista koska olisin viimeksi kokeillut tällaista. No, rohkea rokan syö...päätinpä taas yrittää kuitenkin. Löysin kaupasta Rypsiporsaan piknikpaistin paistovahteineen kaikkineen, valmiiksi käärittynä verkkoon. Ei muuta kuin liha pois jääkaapista tuntia aiemmin lämpenemään, muovit pois ja uunivuokaan ritilän päälle. Sillä aikaa, kun paisti on uunissa, ehtii tehdä vaikka lumityöt pihalla!
Meillä puolentoista kilon paisti oli uunissa kaksi ja puoli tuntia 150 C lämmössä. Viimeisen reilun puolen tunnin ajan, laitoin uunin kiertoilmalle ja ylätasolle Mac and cheese -makaronivuoan, josta resepti täällä aiemmin juustoruokien kohdalla.
Tämä piknik-paisti oli positiivinen yllätys tällä kertaa, ehkä hiukan liian suolainen, mutta soveltui hyvin makaronivuoan seuraksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti