lauantai 27. huhtikuuta 2024

 PIENET SUKLAALEIVOKSET


 Lähestyvä kesä saa taas miettimään kesävaatteita, jotka ovat kummasti päässeet "kutistumaan" kaapissa, joten on aika ottaa pieni ryhtiliike. Mutta miten se onkaan niin vaikeaa, kun maailma on täynnä herkkuhoukutuksia joka puolella. Joka tapauksessa on yritettävä ja itselleni se tarkoittaa hiilareitten vähentämistä. Peruna, riisi, pasta ja leivät pois. Ja ne muutkin hiilarisyöpöt eli makeat. 

 Kuitenkin mieli tekee välillä kahvin kanssa jotain pientä hyvää, joten onneksi on siihenkin keinot. Tämä leivos ei mene ihan top10 joukkoon hiilareitten vähyydessä, mutta ei niitä ihan hirveästikään tässä ole. Ja ainakin herkkuhammasta vähän helpotti tämän myötä.

PIENET SUKLAALEIVOKSET (4 kerrosleivosta tai 8 yksinkertaista)

50 g voita
40 g tummaa suklaata
2 munaa
1/2 dl mantelijauhoa
2 rkl Steviaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Sulata suklaa ja lisää siihen voi sulamaan. Itse teen tämän mikrossa, joten ensin suklaa ja lopuksi vähäksi aikaa vielä lämmölle voi sekaan. Jos laitat ne yhtä aikaa, voi suklaa mennä kokkareiseksi.
Sekoita joukkoon munat ja lopuksi kaikki kuivat aineet. Tämän voi tehdä vaikka puuhaarukalla tai vastaavalla.
Voit laittaa taikinan irtopohjavuokaan (halk. 16-18 cm) tai kuten minä, laitoin leivinpaperin pieneen suorakaiteen muotoiseen lasivuokaan ja kaadoin taikinan sinne.
Paista 175 C n. 15min. ja anna jäähtyä.

Täyte:
3 rkl kinuskikreemiä (tästä ne hiilarit)
1 dl kuohukermaa
mustikoita tai muita marjoja (tästä myös vähän hiilareita)

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan kinuskikreemi. Maista, tarvitsetko lisää makeutusta. Itse en lisännyt mitään ja kokonaisuus toimi hyvin.

Kokoa leivokset leikkaamlla levy suorakaiteen muotoisiksi palasiksi. Laita kreemi pursotuspussiin ja pursota haluamallasi tavalla. Laita päälle mustikoita. Itse laitoin kaksi päällekkäin, joten siitä tuli näyttävämpi (ja vähän runsaampi). Mauti!

Maistui päiväkahvin kanssa tosi hyvälle.