keskiviikko 20. elokuuta 2014

IGORIN KANAA - WAU!
 Blogien lukemisessa on sekä hyvä että huono puoli. Hyvää on tietenkin se, että saa uusia, herkullisia vinkkejä ruoanlaittoon. Huonoa on se, että pitäisi olla koko ajan keittiössä kokkailemassa, että ehtisi toteuttaa edes murto-osan kaikista aiemmin kokeilemattomista resepteistä. Ja huono puoli on ehkä sekin, että vaatteista napit lentelevät, kun sitten pitää vielä kaikki nämä syödäkin!
Tämän kanaruoan innoittajana toimi Peggyn pieni punainen keittiö -blogi. Olen pariin kertaan lukenut tästä Igorin kanasta ja viikonloppuna oli sitten aika tehdä sitä. Ja todella! Melkein nuolin lautasen minäkin, koska niin hyvää oli!
Muuten meni ihan kuin Strömsössä, mutta maustekurkku meinasi unohtua. Onneksi viime metreillä huomasin sen ja saatiin ripoteltua kurkkukuutioita valmiin ruoan pinnalle. Toimi erittäin hyvin niinkin.
IGORIN KANAA

800 g kananfileitä
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
350 g smetanaa
(1 kuutioitu maustekurkku, ripottele ruoan päälle joko ennen uuniin laittoa tai valmiin ruoan pinnalle)
kourallinen persiljaa
rouhittua mustapippuria

Kuullota pannulla paprikat ja sipulit.
Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi.
Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama minuutti, kun paistat kanat.
(Itse leikkasin pulleat kananfileet kolmeen osaan.) Paista fileet nopeasti kuumalla pannulla, niin että saat niihin kauniin värin.
Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle, niin että ne peittyvät.
Laita uuniin 175 asteeseen, noin 30 minuutiksi.
Tarjoile riisin kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti