NUOREN MIEHEN TULINEN CURRYKANA
Meillä häärii keittiössä jokainen perheen jäsen aina vuorollaan. Tai ei meillä mitään vuoroja ole, mutta kaikki osaavat ja haluavatkin tehdä ruokaa. Nuorisokin aina vaan enemmän - ja tarjoavat myös vanhemmilleen!
Tänään olin itse ajatellut, että lämmitetään ruokia jääkaapista ja mennään helpoimman mukaan, mutta poikani oli eri mieltä. Vähän aikaa huutelimme yläkerta-alakerta -keskusteluna, että onko meillä inkivääriä ja onko kalakastiketta ja onko kookosmaitoa jne. Onneksi kaikkea löytyi tällä kertaa ja vähän ajan kuluttua alkoi keittiössä hallittu huiske.
Tämänkin ruoan kanssa alkuvalmisteluihin menee jonkin verran aikaa, kun kaikki pitää pilkkoa sopiviksi paloiksi, mutta sen jälkeen kokkaaminen onkin vain paistamista, maustamista ja maistamista - näköjään!
RED CURRY CHICKEN
450 g broileria
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pala inkivääriä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
red curry pastea
kalakastiketta
sambal oelek chilikastiketta
iso prk kookosmaitoa
muutama kirsikkaluumutomaatti
Pilko broileri, sipuli ja paprikat suikaleiksi. Raasta inkivääri ja valkosipulinkynnet. Halkaise tomaatit.
Paista broilerit ensin kypsäksi. Ota broilerit eri astiaan.
Kuullota sipulit ja paprikat sekä inkivääri-valkosipuliraaste yhdessä red curry pasten kanssa öljyssä. Lisää kanat takaisin ja mausta kalakastikkeella. Lisää kookosmaito ja sekoita. Laita chilikastiketta ja anna hautua noin vartin. Lisää lopuksi tomaatit ja anna lämmetä.
Mittoja ei tässä kerrota, koska maustaminen tapahtui näppituntumalla ja välillä maistelemalla. Kokeilepa siis sinäkin ja tarjoa ruoka basmatiriisin kanssa. Meille maistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti