SYYSHUUMAA

Syksy ja ankeus. Jep. Siinä oikeastaan ajatukseni syksystä. Minulle on turha puhua kauniista, kuulaista päivistä, syksyn tuoksusta ja raikkaudesta. Minulle maa on märkä, ilma kylmä, aamuisin sormet jäätyvät auton rattiin kiinni. Ja puutarha täyttyy miljoonista puitten lehdistä, joita täytyy olla haravoimassa yhtenään, ettei yhtenä aamuna huomaa kahlaavansa vyötäröä myöten keltaisessa, nahkeassa massassa (arvasit, meillä on pari valtavaa vaahteraa pihassa).

No täytyy myöntää, että syksyinen luonto saattaa tarjota herkkujaan puolukoitten, karpaloitten, sienien, perunoitten ja mitä niitä nyt onkaan muodossa. Ja se on se osa, josta nautin.

Ai niin. Sateiset syyssunnuntait. Ne ovat melkein parasta, mitä tiedän. Voi lillua peittojen alla sängyssä, lukea kirjoja, poltella kynttilöitä, syödä herkkuja ja olla. Vain olla. Ei mitään pakkoa lähteä reippailemaan raikkaaseen ulkoilmaan. Ei pakkoa lähteä haravoimaan, kitkemään, keräämään omenoita, perunoita, kesäkurpitsoja. Ei pakkoa suorittaa syksyä. Voi vain olla ja kääntyä sisäänpäin itsessään. Antaa itselleen lupa olla.

Viikonlopun jälkeinen työpäivä täyttyy kaikesta suunnitellusta, suunnittelemattomasta, ihmisistä, sähköposteista, puheluista, kohtaamisista, kohtaamattomuuksista. Ja päivän päätyttyä pää on kuin Haminan kaupunki, kroppa kuin piesty, eikä oikein tiedä ollako vai eikö olla. Mutta. Käänteentekevä posti odottaa kotona. Leikkausaika kaihille.. Vihdoin! Ja yhtäkkiä joku on kuin kääntänyt nupit kaakkoon ja virrat täysille. Jääkaapille ja ruoan laittoon. Syntyy risottoa (sitä perinteistä, irtonaista suomalaista, johon  voi upottaa kaiken, mitä kaapista löytyy), lihapullia, kukkakaaligratiinia. Ja työkaverilta saadut suppilovahverot puhdistuvat ja paistuvat kuin itsestään. Ja sienipiirakka! Se on ihan pakko tehdä! Apua, miten herkulliset tuoksut. Reilu pari tuntia on kulunut kuin adrenaliinipistoksen kourissa ja keittiö on täynnä likaisia astioita, kananmunankuoria, sipulin itketystä, jäähtyviä paistoksia. 

Ja sitten virta alkaa hiipua. Roskis ulos. Tiskikone päälle. Ja odottelemaan, että piirakka valmistuu. Voittajana maalissa! 

SUPPILOVAHVERO-OMENAPIIRAKKA

Pohja:

125 g margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja

1/2 tl suolaa

1/2 tl leivinjauhetta

1/2 dl kylmää vettä

Täyte:

n. 1 l suppilovahveroita

1 keskikokoinen sipuli

1 keskikokoinen omena

suolaa

mustapippuria

öljyä/voita/margariinia

3-4 dl juustoraastetta

2 isoa kananmunaa

2 dl juustokermaa

1 dl maitoa

suolaa 

mustapippuria

Nypi käsin tai sekoita monitoimikoneessa muruksi margariini ja jauhot, joihin on lisätty suola ja leivinjauhe. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikina kokoon.

Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (itse laitan vuokaan leivinpaperin, koska jotenkin pohjasta tulee parempi ja se irtoaa helpommin).

Silppua sienet  ja sipuli pieniksi ja raasta omena. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä on neste haihtunut. Lisää pannuun pari ruokalusikallista rasvaa (öljyä, voita tai margariinia, mitä mieluiten käytätkään). Lisää pannulle sipulisilppu ja omenaraaste ja anna kuullottua sekoitellen. Mausta varoen suolalla ja mustapippurilla ja ota pannu sivuun jäähtymään.

Sekoita kulhossa kananmunat, juustokerma ja maito sekaisin vatkaten hieman. Mausta suolalla ja mustapippurilla taas varoen (eli kun sekä sieniin, että munamaitoon tulee samat mausteet, niin niitä ei tarvitse olla paljoa). 

Levitä taikinapohjan päälle desin verran juustoraastetta ja sen päälle sieniseos. Ripottele sitten loput juustoraasteet ja kaada päälle munaseos.

Paista 200 C uunissa n. 30 minuuttia keskitasolla.

Ja joskus heikkona hetkenäni huomaan aamulla ihastelevani auringon nousua peltojen yllä, kun hento sumuviitta on juuri väistymässä kirkkaan syyspäivän tieltä. Silloin syksy tarttuu minuunkin. Ja huokailen ja ihastelen. Onneksi on niitäkin päiviä. Ja niitä syksyisiä herkkuja nautittavaksi. Aah!

VISPIPUURO TUO MIELEEN SYKSYN

 Syksyiset säät ovat saapuneet rytinällä. Keltaiset lehdet roikkuvat vettä valuen puissa ja pitelevät kiinni oksista kuin henkensä hädässä. Maata peittää nahkea matto, johon on vaara liukastua hetkenä minä hyvänsä. Harava odottelee talon nurkalla ja huutelee, että hommiin, hommiin!

On aika kaivaa pakastimen kätköistä (tai kipaista metsään) esiin puolukkapussi ja ryhtyä keittohommiin. Syksy tuo ehdottomasti mieleen jääkaappikylmän vähän happaman vispipuuron, johon päälle ripotellaan kimalteleva sokerikerros ja kylkeen lorautetaan maitoa...Aah!

PUOLUKKAVISPIPUURO 

8 dl vettä
4 dl puolukoita (ystäväni laittaa puolet puolukkaa ja puolet mustaherukkaa eli kannattaa kokeilla eri versioita)
n.½ dl sokeria (itse käytin Steviaa tällä kertaa)
¼ tl suolaa
1 1/2 dl mannasuurimoita

 Kiehauta vesi ja marjat, anna kiehua 5-15 min eli kunnes marjat pehmenevät kunnolla. Mausta sokerilla ja suolalla ja tarkista maku.
 Siivilöi liemestä marjojen kuoret pois. Ne voi myös jättää puuroon, jolloin puurosta ei tule aivan yhtä kuohkeaa vaahtoa (itse en niitä koskaan jätä).
 Laita mehu takaisin kattilaan ja liedelle. Vispaa mannasuurimot kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen 5-10 min. Huomaat kyllä, kun puuro alkaa paksuuntua. Anna puuron jäähtyä esim. kylmällä vedellä täytetyssä altaassa, jolloin jäähtyminen nopeutuu.
 Vatkaa voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella. Laita puuro vielä jääkaappiin jähmettymään vähäksi aikaa. 

 Tarjoa sokerin ja kylmän maidon kanssa!

SYKSYISEN LOMAPÄIVÄN HYGGEILYÄ

Joskus on kiva pitää lomapäivä ilman sen kummempaa etukäteissuunnittelua. Ihan vaan olla villasukat jalassa ja mietiskellä kaikenlaista. Tai olla miettimättä mitään erityistä. Kun tulee pysähdyttyä hetkeksi, alkaa mieleenkin tulla tilaa uudelle. Itselleni käy usein juuri näin. Päätän vain olla tekemättä mitään ja pian huomaan löytäväni itseni touhuilemasta jotain. 

Tänään minua innoitti jokin aika sitten hankittu samettisen pehmeä, lila fleece-peitto. Ja matto, joka oli vielä rullalla pussissaan. Olin hankkinut Vallilan maton heräteostoksena reilu viikko sitten ja epäilin sen sopivuutta olohuoneeseemme. Meillä on vuosia sitten hankittuja puisia kalusteita, jotka ovat istahtaneet paikoilleen (kuten kuvassa näkyvä pöytä) ja ajattelin, ettei harmahtava matto ehkä sovi sen kanssa.

Jokainen voi arvioida itse niiden sopivuutta, mutta siinä ne nyt ovat ja ainakin livenä täydentävätkin ehkä toisiaan. Tosin valkoinen pöytä on kyllä ollut haaveissa jo pidempään, mutta sitten pitäisi uusia aika monta muutakin kalustetta.

Sohvan toisessa nurkassa on viime vuotiset Ikea-hankinnat, tyyny ja peitto.

Niissä on samoja harmaan sävyjä kuin uudessa matossakin.

Sohvan toisessa päässä on uusi, pehmeääkin pehmeämpi, samettinen fleece, jonka herkullinen väri vie ajatukset suoraan syksyyn.

Samoja lilan/punertavan sävyjä toistaa vanha Pentikin kynttilälyhty...

...ja pienet tuikkukipot ikkunalaudalla.

Pöydällä on kynttilöiden vieressä vanhassa, lilassa isomummultani perityssä jälkiruokakipossa matkoiltamme kerättyjä sydämen muotoisia kiviä ja pari erityistä simpukkaa.

Ystävältä saatu jättikokoinen teekuppi höyryää ihanasti ja tuo tuoksua syksyisen harmaaseen päivään.

Onkin aika sytyttää kynttilät, juoda mukillinen teetä ja vain olla.

SAIRAAN HYVÄ RISOTTO

 Ihmisillä on erilaisia mielitekoja viikonlopun herkkuruokia ajatellessaan, toiset tekevät ehkä perjantaipizzaa ja toiset paistavat kunnon pihvit. Meillä aika usein, kun olemme kaksistaan kotona ilman nuorisoa, tehdään risottoa. Eli sitä on tehty tosi usein, vähän aina varioiden, milloin kevätsipulista, milloin sienistä tai katkaravuista.

 Tänä perjantaina lueskelin Lidlin ruokalehteä ja bongasin taas uuden risotto-reseptin. Sitä vähän varioiden syntyi tämä sairaan hyvä risotto. Tämän ruoan "kermaisuus", valuvuus, juustoisuus, maku, purutuntuma - kaikki yhdessä paketissa! Siis ei missään valmiissa paketissa, vaan lopputulos oli ihan täydellinen! Ei terveellinen, mutta silloin tällöin nautiskeltuna - aaah!!!

HYVÄ RISOTTO

1 l kasvislientä (vesi+liemikuutio)

2-3 rkl öljyä tai voita

1 salottisipuli

pari kourallista kanttarelleja

3 dl risottoriisiä (arborio)

hyppysellinen suolaa

rouhittua mustapippuria

2 rkl voita

1/2 - 1 dl parmesanjuustoraastetta

1/2 - 1 dl mascarponejuustoa

Päälle

parmesanjuustoa

 Silppua sienet (tai sulata pakastimesta) ja sipuli pieniksi. Kuumenna kasvisliemi eri kattilassa.

 Laita toiseen kattilaan pari lusikallista öljyä ja sienet vähäksi aikaa öljyyn. Sekoittele koko ajan. Lisää sekaan sipulisilppu ja anna kuullottua sekoitellen. (Tämä on ruoka, jota pitää koko ajan sekoittaa, joten ota kaikki tarvittava valmiiksi viereen ja lasillinen jotain hyvää juotavaa:) )

 Lisää riisi ja sekoita. Anna riisin imeä itseensä öljyä tai voita (voit tässä vaiheessa lisätä lusikallisen öljyä).

 Ala lisätä kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja anna aina sen imeytyä riisiin ennen lisäämistä. Tämä vaihe kestää noin 20 min ja sinun ei tarvitse välttämättä käyttää kaikkea lientä. Kannattaa siis loppuvaiheessa vähän maistella, että riisissä säilyy purutuntuma.

 Lopuksi mausta mustapippurilla ja sekoita sekaan voi. Lisää sekaan parmesan ja mascarpone. Sekoita. Maista suolan tarve. Nauti!!!

Sekoittele koko ajan, että riisi "kermaantuu".

Lasillinen hyvää Chiantia kruunaa risoton.

Seuraksi voi paahtaa myös leipäpalan.

Syksyn pimenevät illat antavat loistavan syyn sytytellä kynttilöitä sinne tänne. Ihanaa kääriytymistä hämärään!

PORKKANASÄMPYLÄT

 Viime viikonloppuna sisustettiin vähän syksyisiä värejä huusholliin; pyyhittäväpintainen tähtipöytäliina Sisustuskauppa.com:ista ja lilanväriset servetit Hemtexistä. Lisäksi vähän kynttilöitä ja uusi pehmeä fleecepeitto olohuoneeseen. 

Sunnuntaina ehdin tehdä ruoan oheen porkkanasämpylöitäkin ja miten voivatkin lämpimät sämpylät olla suussa sulavia!

PORKKANASÄMPYLÄT

3 dl lämmintä vettä (42 C)
2 dl porkkanaraastetta
1 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 dl öljyä
3 dl 3 viljan sämpyläjauhoja
1/2 pss kuivahiivaa
n. 4 dl vehnäjauhoja (tai 7-8 dl jotain jauhoja)

 Lisää lämpimän veden joukkoon porkkanaraaste, suola, hunaja sekä öljy. Lisää sämpyläjauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää loput jauhot kunnolla vaivaten siten, että taikina irtoaa kulhon reunoista.
 Anna taikinan kohota n. puolesta tunnista tuntiin. Leivo taikina sämpylöiksi jauhojen avulla. Anna kohota vielä pellillä kymmenisen minuuttia. Voitele sämpylät vedellä. Paista joko 225 C n. 15 minuuttia tai kiertoilmauunissa 200 C n. 15-20 minuuttia.

Nautiskelemaan!

PALSTERNAKKA-PORKKANAKEITTO

ja syksyisiä tunnelmia

 Aamu alkoi kasteisen aurinkoisena eli tyypillisenä syksylle. Mies lähti leikkaamaan nurmikkoa ja itse lähdin tutkimaan pihan syysilmettä. Ja hyvä tavaton tuota omenasatoa! Uskotteko, että näistä puista on kannettu kassikaupalla omppuja kavereille ja kaatopaikalle, ja on kuin niihin ei olisi koskettukaan.

Etualalla näkyy pieni alue nurmea, jossa ei ole omenoita. Ne sain kerättyä kahteen muovikassiin. Ja hommaa riittää aina vaan. Eikö kukaan tule pelastamaan minua näiltä pikkupaholaisilta!

Surullisen kuuluisa sinnikäs sisupussi joutui taas antautumaan ja yksi paksu oksa oli revennyt syleilemään maata. Mutta omenat eivät tästäkään puusta tunnu loppuvan!!!

 Seuraavaksi suuntasin kasvimaalle, jota en ole hoitanut aikoihin. Sieltä kaikkien rikkaruohojen muodostaman vyöhykkeen seasta näkyi valtava pehko piparjuurta. Eräänä keväänä n. 15 vuotta sitten sain ystävältäni muoviin pakatun, kaupasta hankitun piparjuuren palan. Hänen neuvostaan käärin muovit pois ja lykkäsin palasen maahan ja unohdin sen sinne. Jo seuraavana keväänä maasta punki vihreitä lehtiä ja muistan kurkanneeni myös maan sisään. Siellä oli hentoisia juuria, joista levisi vieno piparjuuren tuoksu.

 No, sen kummemmin en ole tätä juurakkoa hoitanut, aina välillä olen nappaissut lapiolla kaivellen juuresta palasen. Siis maailman helpoin kasvatettava. Tänäänkin kävin iskemässä lapioni maahan ja sain irrotettua palasen piparjuurta keiton mausteeksi. Keiton resepti löytyi taas Pirkan lehdestä ja sitä vähän tuunasin.

Aika muhkea piparjuuren pala, joka kuorittuna ja raastettuna antaa mukavaa pientä poltetta ruokiin.

PALSTERNAKKA-PORKKANAKEITTO

1 iso palsternakka (n. 300 g)

2 isohkoa porkkanaa

1 sipuli

1 jauhoinen peruna (kyllä tällainen kesäperunakin hädän tullen menetteli :D )

n. 5-7 dl vettä(sen verran, että kasvikset juuri peittyvät)

1 tl suolaa

rouhittua mustapippuria

pieni pala piparjuurta   (tai piparjuurituorejuustoa, jolloin et

n. 1/2 dl ruokakermaa     tarvitse myöskään ruokakermaa)

Päälle:

leipäkrutonkeja kasvissyöjille

uunissa paahdettua, ilmakuivattua kinkkua muille

 Pese, kuori ja pilko juurekset. Kuumenna vesi kiehuvaksi laita kasvikset sekaan ja mausta suolalla. Keitä n. parikymmentä minuuttia, kunnes kaikki ovat pehmeitä.

 Valmista sillä välin halutessasi paahdettu kinkku : Laita ilmakuivatut kinkkusiivut leivinpaperin päälle pellille ja paista 180 C uunissa noin vartti, kunnes siivut vähän kuivuvat. Ota pois ja anna jäähtyä. 

 Ota keittokattila pois liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää rouhittu pippuri, raastettu piparjuuri (laita vähän kerrallaan ja maistele, ettei tule liian tulista) ja kerma (tai tuorejuusto). Kuumenna vielä kerran, jotta maut tasaantuvat (ja juusto sulaa).

 Tarjoile krutonkien tai kinkkulastujen kanssa.

Ihanan samettinen, pikkuisen tulinen keitto odottelee syöjäänsä!

Ja huomaathan, että oikeaan palkkiin on ilmestynyt kohta, josta voit tilata ilmoitukset julkaistu jutuista suoraan sähköpostiisi!

SYKSYISET KAALIKÄÄRYLEET

 Some on tänä päivänä aika mahtava juttu. Kuvat, uutiset, reseptit... leviävät nopeasti ja kauppojen hyllyt tyhjenevät,kun joku nimekäs kokki päättää tehdä vaikka jostain tietystä tomaattimurskasta kastikkeen tai keksitään uusi lihan korvike.

 Tällä hetkellä SE juttu on  kaalikääryleet. Sellaiset aika nopeasti tehtävät ja muffinssipellillä paistettavat, mutta tietenkin uunissa menee aikaa. Tämä resepti löytyi Maku -sivustolta ja näin tuli tehtyä ensimmäisen kerran kaalikääryleitä - varsinaista perinneruokaa. Vaikka aikamoinen askartelija olenkin, niin ei tästä luvatussa kymmenessä minuutissa selvinnyt vaan puolisen tuntia sain tuhrattua aikaa ennen kuin sain pellin uuniin. Sen jälkeen saatoinkin istahtaa odottelemaan syömistä uunista leviävien tuoksujen myötä. 

 Äitini tekemän puolukkahillon kanssa kaalikääryleet maistuivat ihanan syksyisiltä!

KAALIKÄÄRYLEET muffinssipellillä

1 kpl  kurttu- eli savoijinkaalia
400 g raakaa sika-nauta jauhelihaa
1 kpl sipuli
1 kpl kananmuna
0,5 dl raakaa riisiä
2 dl ruokakermaa
1 dl vettä
1/2 tl valkopippuria
1 tl meiramia
2 rkl siirappia
1 1/2 - 2 tl suolaa
Voitele
25 g voita
2 rkl siirappia

 Voitele muffissivuoka ja laita jokaiseen koloon kurttukaalin lehti. Leikkaa ensin kaalin lehdistä keskiruodista ohuelti osa pois, jos ne ovat kovin paksuja.
 Paloittele loppu kaali kulhoon ja lisää mukaan myös jauheliha, hienonnettu sipuli, kananmuna, riisi, kerma ja vesi. Mausta seos valkopippurilla, meiramilla, siirapilla ja suolalla. Sekoita hyvin.
 Lusikoi täytettä jokaiselle kaalinlehdelle ja nosta reunat päälle. Peitä kääryleet foliolla ja paista uunissa pellin päällä 175 asteessa noin tunti.
 Ota folio pois ja voitele kaalikääryleet sulatetulla voi-siirappiseoksella ja paista vielä 30 minuttia 200 asteessa.
 Nauti puolukkahillon kera.

  Suosittelen tekemään samantien kaksinkertaisen annoksen, sillä meillä nämä 12 käärylettä katosivat heti parempiin suihin eikä seuraavaksi päiväksi jäänyt enää yhtään!

Tässä kaikki ainekset!

Kun lihaa ei paisteta erikseen, se jää myös valmiissa kääryleissä aika vaaleaksi.

Pientä askartelua!

Tunnin jälkeen sai poistettua folion ja paineltua vähän lusikalla pehmenneitä kaaleja muffinssivuoan koloihin ja valeltua kääryleille voi-siirappiseosta.

Valmiiksi paistetut kääryleet!

PUUTARHAN SINNIKÄS SISUPUSSI

ja muutama juttu omenoista

 Parikymmentä vuotta asumista omakotitalossa on opettanut yhtä sun toista. Ja nyt puhutaan siis puutarhasta (talo itsessään on sitten ihan oma tarinansa). Ensinnäkin puutarha vaatii ihan valtavasti työtä. Ja työtä ja työtä. Alkuvuosina sitä on innokas ja ahnehtii kaikenlaista istutettavaa pihan joka nurkkaan, sitten muutaman vuoden ajan sitä jaksaa kykkiä illat pitkät ja kitkeä ja nyhtää kaikkea pihaan kuulumatonta ja sitten tulevat ne vuodet, jolloin tuntuu, että voi herranen aika sentään, kuinka tämä kaikki on muuttunut melkein läpipääsemättömäksi ryteiköksi! 

 Jossain vaiheessa yritin luikerrella vastuusta selittämällä, että minulla on tällainen renesanssi-puutarha, sellainen joka rönsyilee kuin itsekseen ja on rehevän kaunis. Nyt myönnän ihan suoraan, että höpö höpö, laiskuus on iskenyt ja mukavuuden halu ja ahdistus. 

 No, yksi ahdistuksen aihe on vierailijat. Nelijalkaiset ja kutsumattomat. Saattaa niillä olla vain parikin jalkaa. Ne jänikset, fasaanit ja linnut ja ketut tai mitkä tahansa otukset, joita ei ole pyydetty meidän pihalle kyläilemään. Kesällä ne kiertelevät ja kaartelevat ja iskevät milloin marjapensaisiin, milloin mansikkamaalle. Talvella ne uhmaavat kylmiä kelejä, pitävät pihassamme kokoontumisajoja (varsinkin valtavan kokoiset jänikset) ja nakertelevat puiden kaarnaa minkä kerkeävät. Huolimatta muka suojaavista verkoista ne hyökkäävät puolustuskyvyttömien omenapuiden kimppuun, järsivät runkoja suojaavaa kuorta ja jättävät jälkeensä vain papanakasoja. Ja kun tulee kevät ja menen pihalle nuuhkimaan auringon paistetta ja puhkeavia silmuja, huomaan paljaat kohdat puiden rungoissa.

 Tänä vuonna jänikset tekivät isoja tuhoja ja huolimatta yrityksistäni, säiden haltijat vielä auttoivat mokomia karvapalleroita. Ihanan makuisia omenoita tuottava kaneliomenapuumme repesi! Niin juuri, otti ja repäisi ison oksan rungostaan. Meidän viettäessä lomaamme muualla, naapurin rauhallisen rentouttava auringonotto sai aikamoisen keskeytyksen, kun pihaltamme oli kuulunut valtava paukahdus. Ja siinä lepäsi nurmikolla kituvana valtava, rungosta revennyt oksa, punaiset omenat vielä oksankärjistä roikkuen. Ajattelimme, että nyt se on tuon puun menoa. Eivätköhän kaikki ötökät valtaa rungon ja kuivuus iske. Mutta ei! Viimeisillä voimillaan tuo pihan sinnikäs sisupussi on puskenut jäljellä oleviin, hedelmien painosta notkuviin oksiinsa voimaa ja kasvattanut omenansa kirkuvan punaisiksi ja meheviksi.

 Pari muutakin omenapuutamme on tuottanut jättisadon tänä kesänä (niinkuin taitaa olla kaikilla muillakin) ja siksipä heitin laiskuuden nurkkaan ja kipitin pihalle omenoiden keruuseen. Samoilla vauhdeilla pyrähdin kauppaan hankkimaan Philipsin mehulingon ja hip hurraa! nyt olemme kitanneet tuoreista omenoista lingottua mehua ihan urakalla. Osa tosin menee pakastukseenkin, että pääsemme vielä talven tullen muistelemaan ja maistelemaan kesän makuja.

 Ja energiaa riitti vielä omenaisen Bostonkakun leipomiseen ja iltapalaksi tein happamista talviomenoista omenavispipuuroa. Kyllä nyt on touhuttu puutarhassa ja keittiössä kylliksi! Toivottavasti omenat eivät tule uniinkin!

Kohonnut pullataikina odottelemassa kaulimista.

Hapan talviomena sopii mielestäni parhaiten kaikkiin uunissa paistettaviin leivonnaisiin ja siis myös tähän.

Kauli taikina suorakaiteeksi, levitä päälle ohuelti voita tai leivontamargariinia,sokeria ja kanelin kanssa sekoitettu omenaraaste.

Laita parin sentin paksuisiksi leikatut taikinapyörylät väljästi reilun kokoiseen kakkuvuokaan, jonka pohjan olet vuorannut leivinpaperilla.

Taikina paisuu uunissa muodostaen yhtenäisen kakun.

Voit koristella sen pikeerillä eli tomusokeri-valkuaisseoksella.

Kuohkea omenavispipuuro maistuu mahtavalta kaneli-sokerin ja kylmän maidon kanssa.

Aamulla omista omenoista puristettu mehu, jossa on oikeasti makua, piristää kummasti ja antaa vauhtia päivään 

(jos sitä ei muuten ole tarpeeksi) :)