VADELMAKUNINGATAR-KAKKU
Maanantai-illan nopea syntymäpäiväkakku syntyi vadelmista ja kuningatar-rahkasta. Nopea tehdä, mutta vaatii kyllä pari tuntia hyytymiseen. Erilaisista kekseistä saa helposti hyvän makuisen pohjan eli oman maun mukaan keksejä hankkimaan. Itse käytin tänään Domino-keksejä, koska niiden maku sopii mielestäni hyvin vadelman kanssa. Koristelu ei ehkä ollut kaikkein kaunein, kun kermavaahto jäi vähän löysäksi, mutta onneksi se ei vaikuta makuun!
VADELMAKUNINGATAR-KAKKU
Pohja
200 g Domino-keksejä
75 g sulatettua margariinia
Täyte
2 dl vispikermaa
200 g Kuningatar-rahkaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2-3 dl vadelmia
3 liivatelehteä
Koristeluun
kermavaahtoa
nonparelleja
Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu margariini. Painele halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
Sulata vadelmat täytettä varten esim. kattilassa, johon laitat marjojen päälle vähän sokeria. Katso, ettet keitä marjoja eli vain pikainen sulatus.
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, sekoita sekaan rahka ja sokerit. Laita seokseen vadelmia siten ettei marjoista irronnutta mehua menisi paljon joukkoon. Sekoita.
Kuumenna vadelmista irronnut mehutilkka (tarvittaessa lisää vähän vettä), nestettä ei tarvita kuin reilun sentin verran lasin pohjalle. Kuumenna mehu mikrossa (puolisen minuuttia) ja lisää puristetut liivatteet sekaan. Sekoita hyvin, että liivatteet sulavat. Kaada ne kerma-rahka-seoksen joukkoon hyvin samalla vatkaten.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Koristele kermavaahtoruusukkeilla ja nonparelleilla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti