lauantai 19. tammikuuta 2013

BALILAISIA HERKKUJA
ja vähän muutakin
  Sisareni oli viime syksynä miehensä kanssa lomailemassa Balilla ja nautiskelemassa paikallisista herkuista. Kun me muut emme päässeet mukaan, saimme sitten itse kukin kaikenlaisia tuliaisia. Itse sain paikallisten mausteiden lisäksi Balilaisten ruokien keittokirjan. Mielettömän ihana tuliainen, kiitos Titta ja Antti!

Tähän asti olen syönyt vain silmilläni, sillä kirjassa on valloittavan värikkäät ja syötävän ihanat kuvat. Mutta tyttäreni pienestä painostuksesta, lupasin tänä viikonloppuna vihdoin "korkata" kirjan keittiössä. Vaikeus oli siinä, mistä aloittaisi ja päädyin sitten tuttuihin kanaan ja katkarapuihin. Aineksia tuli aika paljon, mutta maku oli koko perheen mielestä todella hyvä. Kannattaa siis kokeilla!

Jälkiruoka ei ollut tästä kirjasta eikä edes samalta mantereelta, mutta sopi kyllä ihan hyvin tämänkin aterian päätteeksi. En ole ainakaan puoleen vuoteen tehnyt Créme Bruleeta, joten kun ajoissa mietin tämänkin valmiiksi, saimme siis rapean vaniljaisen jälkiruoan.
NASI GORENG
eli paistettua riisiä kanan ja katkarapujen kanssa

vajaa 1 dl öljyä (käytin rypsi-, oliivi- ja seesamiöljyä)
1-2 salottisipulia (pieniä 2 tai 1 banaanisalotti)
6 valkosipulin kynttä
2 punaista chiliä
100 g kaalia
2 rkl chilillä maustettua tomaattimurskaa
350 g kanaa suikaleina
n. 200 g jättikatkarapuja
2 rkl soijakastiketta
2 kananmunaa
4- 5 dl keitettyä basmatiriisiä (1½-2 dl "raakaa" riisiä)
purjoa (n. 10 cm pala)
1-2 kevätsipulia
50 g tuoreita pinaatinlehtiä
suolaa
2 rkl paahdettua rapeaa sipulirouhetta

Keitä ensin riisi ja anna sen vähän jäähtyä.
Kuumenna öljy wokissa tai isossa paistinpannussa. Lisää pieniksi pilkotut salotti- ja valkosipulit sekä chili. Kuullota minuutin verran kunnes ne saavat kullanruskean värin.
Lisää ohueksi suikaloitu kaali, maustettu tomaattimurska ja suikaloidut kanat. Kääntele muutama minuutti, kunnes kanat ovat kypsiä.
Lisää soija, sekoita ja sen jälkeen riko kananmunat sekaan. Sekoittele, kunnes kananmunat ovat kypsyneet ja sekoittuneet ruokaan. Lisää katkaravut sekaan.
Lisää keitetty, jäähtynyt riisi ja paista sekoitellen kolmisen minuuttia.
Sen jälkeen lisää loput ainekset: suikaloitu pinaatti, silputut kevätsipuli sekä purjo. Sekoita ja mausta suolalla. Maista. Lisää sipulirouhe sekaan ja tarjoile suoraan pannusta.

 
CRÉME BRULEE (Hellapoliisin tapaan)

1 vaniljatanko (esim. Dr.Oetker)tai 2 tl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria
3 munankeltuaista

2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa


Pinnalle: tummaa ruokokidesokeria
Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisus sokerin ja keltuaisten joukkoon (tai ripottele sinne vaniljasokeri). Vatkaa keltuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Kiehauta kerma ja maito, kaada kerma-maito keltuaisvaahtoon ja sekoita hyvin. Jaa seos neljään uunin kestävään annosvuokaan.
Kypsennä ensin 120 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin puoli tuntia ja jatka kypsennystä 100 asteessa, kunnes vanukkaat ovat kohtuullisen hyytyneitä. Aikaa kypsymiseen kuluu yhteensä 1- 1 1/2 tuntia.
Jäähdytä. Ripottele jokaisen vanukkaan pinnalle hieman ruokokidesokeria.
Käytä vanukkaita pikaisesti uunissa grillivastuksen alla sen verran, että sokeri sulaa ja paahtuu tai käytä pientä tähän tarkoitukseen varattua poltinta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti