lauantai 2. maaliskuuta 2013

SYNTYMÄPÄIVÄTARJOILUJA
 Vanhin lapseni täyttää 21 vuotta ja joskushan se oli täysikäisyyden mitta. Pientä juhlaa siis luvassa. Tarjoiluja olen miettinyt pari päivää sekä suolaisen että makean osalta. Helppoa olisi päätyä johonkin samaan, jota aina tulee tehtyä, mutta kiva on kokeilla jotain uuttakin.
Poikani haikailee usein muutama vuosi sitten mummin,jostain kaupasta löytämien broileripasteijojen perään (eli jos joku tietää mistä sellaisia saa, kertokaa), mutta niitä ei ole löytynyt aikoihin. Siis sellaisia päätin yrittää tehdä. Ja samasta taikinasta sai myös lohipasteijoita, joten niitä myös. Paistoin myös pakkasvalmiita coctail karjalan piirakoita ja tein niille lisäkkeeksi munavoin.
Yllätyksellisenä lisänä itsellenikin päätin tehdä lehtitaikinasta työkaverini Hannen ehdottamia jauhelihahyrriä. Niistä tuli myös tosi herkullisia.
Makeiden suhteen tyttäreni ehti tehdä pellillisen mokkapaloja eilen ennen töihin lähtöään ja itse päätin pysytellä suklaateemassa ja löysin herkullisen tuntuisen Sacher-kakkumuunnelman Hellapoliisin sivuilta. Oma kakkuni tosin tuntui oleva tosi kaukaista sukua Sacherille, ainakin ulkonäkönsä puolesta, mutta maku oli kyllä hyvä. Lisäksi makeana tarjoilin Doris-keksejä ja tätini Liisan tuomia luomu-suklaa-pikkuleipiä sekä pullataikinapohjaan tehtyä mansikka-omenapiirakkaa.
Juhlatarjoiluna:
broileripasteijat
lohipasteijat
jauhelihahyrrät
coctail-karjalan piirakat ja munavoi
mokkapalat
mansikka-sacher-kakku
keksejä
 
MANSIKKA-SACHER-KAKKU

Pohja
125 g margariinia tai voita
125 g taloussuklaata

4 munan valkuaista
½ dl tomusokeria

4 munan keltuaista
1 1/4 dl tomusokeria
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Kostutus
vaniljasokerilla maustettua maitoa

Väliin
150 g mansikkahillo

Kuorrute
100 g margariinia tai voita
150 g taloussuklaata


Sulata rasva ja suklaa kattilassa hämmennellen, anna jäähtyä.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri hyvin vatkaten. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri eri astiassa vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sula suklaa-rasvaseos keltuaisvaahtoon. Lisää lopuksi kevyesti nostellen valkuaisvaahto.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, halkaisijaltaan 20 cm kakkuvuokaan. Paista 175 C uunissa n. 50 min, kunnes kakku alkaa irrota vuoan reunoilta. Kokeile kypsyyttä esimerkiksi varrastikulla.

Anna kakun jäähtyä ja leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan.
Tasoita tarvittaessa kakun pintaa, jotta se on tasainen, muuten suklaakuorrutteen levittäminen on hankalaa.
Laita kakkulevy tarjoiluvadille, kostuta ja levitä pinnalle mansikkamarmeladia. Nosta pinnalle toinen kakkulevy, kostuta ja levitä pinnalle mansikkamarmeladia. Nosta päälle kakun kansiosa ja kostuta.

Sulata rasva ja suklaa kattilassa koko ajan hämmennellen, anna jäähtyä hetki.
Kaada hieman jähmettynyt suklaaseos kakun päälle ja levitä se lastalla pinnalle ja reunoille. Nosta kakku kylmään.
Koristele kakku esim. mansikoilla ja kermavaahtopursotuksilla.

Itse koristelin sen lumihiutale-nonparelleilla ja tarjosin vaahdotetun Flora Vanillan kanssa.


PASTEIJAT
 
Taikina:
125 g leivontamargariinia
6 dl vehnäjauhoja (osa jauhoista voi olla jotain terveellisempiäkin)
2 tl kuivahiivaa tai tavallista hiivaa
½ tl suolaa
1 dl ruokakermaa
2 dl maitoa

Sekoita muruksi margariini ja jauhot, joihin on sekoitettu hiiva ja suola. Lisää kerma-maitoseos nopeasti sekoittaen. Teen itse taikinan monitoimikoneen leikkuuterällä. Se on nopea ja paras tapa saada taikina nopeasti sekaisin vaivaamatta sitä.

BROILERIPASTEIJAT

Täyte
250 g broilerin jauhelihaa
1 salottisipuli
1/4 suippopaprika
öljyä
currya
paprikajauhetta
suolaa
valkopippuria

Laita paistinpannulle öljyä ja paahda vähän aikaa currya siinä. Lisää broilerin jauheliha ja anna paistua. Lisää silputtu salottisipuli ja pieniksi kuutioitu paprika ja hauduttele vähän aikaa. Mausta reilusti, sillä riisi ja pasteijataikina vievät makua.

1 dl "raakaa" puuroriisiä
Keitä riisiä n. 20 minuuttia, että riisi vähän puuroutuu, jolloin se pitää täytteen koossa paremmin.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja anna jäähtyä.

Kauli taikina levyksi ja leikkaa se taikinapyörällä neliöiksi. Laita täytettä jokaiselle neliölle ja taita ne kolmioiksi. Pistele pasteijat haarukalla ja voitele munalla.

LOHIPASTEIJAT

150 G kylmäsavulohta
tilliä
valkopippuria
suolaa

1 dl "raakaa" puuroriisiä
Keitä riisiä n. 20 minuuttia, että riisi vähän puuroutuu, jolloin se pitää täytteen koossa paremmin.

Pilko lohi pieneksi kuutioiksi ja sekoita riisin kanssa. Silppua sekaan reilusti tilliä ja mausta valkopippurilla ja ripauksella suolaa.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja anna jäähtyä.
Kauli taikina levyksi ja leikkaa suikaleiksi. Laita kullekin suikaleelle täytettä ja taita. Voitele munalla.

Paista pasteijat 200 C n. 20- 25 min.
  Kauli taikinalevyt ja leikkaa taikinapyörällä suikaleiksi ja tee vielä viillot keskelle suikaleita.
 Laita täytettä keskelle suikaleita ja taita reunat päälle.
Käännä palat ympäri, laita pellille ja voitele munalla.
 

Jos käytät vain yhtä täytettä, riittää siitä ja puolikkaasta riisiannoksesta koko taikinan täytteeksi. Tällä kertaa itselläni jäi siis puolet kumpaakin täytettä, kun tein vain yksinkertaisen taikinan. Molempia pasteijoita tuli 16 kpl.

JAUHELIHAHYRRÄT

250 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ suippopaprika
suolaa
mustapippuria

juustoraastetta

lehti- tai voitaikinalevyjä

Ruskista jauheliha pannulla ja lisää silputtu sipuli, valkosipuli ja paprika. Anna kuullottua ja mausta. Jäähdytä.
Anna lehtitaikinlevyjen sulaa noin 15 minuuttia ja kauli ne sen jälkeen noin kaksinkertaisiksi.
Leikkaa levyt suikaleiksi ja levitä suikaleille ensin juustoraastetta ja sen jälkeen täytettä.
Rullaa suikaleet kiekoiksi ja laita ne muffinssivuokiin. Voitele munalla.
Paista 225 C n. 20 min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti