lauantai 16. maaliskuuta 2013

JAUHISKÄÄRÖT JA PILAHVIRIISI
 Reilu viikko lomalla ja pois keittiöstä valmiiden ruokien ääressä, tekee välillä ihan hyvää. Lomamatka ei tuonut tällä kertaa mitään ihmeempiä uusia makunautintoja, mikä sinänsä vähän harmitti, mutta ihan hyviä ruokia saatiin syödäksemme.
No, tänään pääsin taas omaan kotikeittiöön ja omien patojen ääreen. Jokin aika sitten sain erään ystäväni tekemää pilahviriisiä, enkä ole itse koskaan aiemmin sitä tehnyt, joten tänään oli sen vuoro. Jauhelihasta päätin tehdä kääröjä, joiden sisään upotin makuja. Kääröihin käytin korppujauhojen sijaan vehnäjauhoja ja se toimi oikein hyvin. Aika kiva yhdistelmä tuo pilahviriisi ja vähän tuliset jauhiskääröt. Tarjoilin ne raikkaan salaatin kanssa.
 
PILAHVIRIISI
 
2 dl tavallista puuroriisiä
1 sipuli
2 rkl margariinia tai öljyä
4 dl kasvis- tai lihalientä
(suolaa)
 
Sulata kattilassa margariini ja kuullota siinä silputtu sipuli ja riisi. Älä ruskista. Lisää kasvis- tai lihaliemi, laita kattilan kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Tarkista valmiin riisin maku eli lisää suolaa vasta lopuksi, jos on tarve.
 
JAUHELIHAKÄÄRÖT (12 kpl)
 
1 muna
½ dl ruokakermaa
2 tl suolaa
1 tl sipulijauhetta
reilusti mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
400 g jauhelihaa
 
Täyte
1 tomaatti
1 chilipalko
1 salottisipuli
 
Sekoita muna, ruokakerma ja mausteet sekä jauhot. Lisää jauheliha ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Pilko tomaatti, chili ja salottisipuli pieniksi kuutioiksi. Freesaa vähän aikaa kattilassa öljy- tai margariinitilkassa. Jäähdytä vähän.
 Levitä ruokalusikalla jauhelihasta suorakaiteen muotoisia, ohuita levyjä ja laita niille reilu teelusikallinen täytettä.
 Käytä veistä apuna, että saat tehtyä lihasta kääröt ja käännä saumakohta alle. Laita kääröt leivinpaperilla päällystetylle pellille.

Paista uunissa 200 C n. 15 minuuttia kääröjen paksuudesta riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti