sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

PASHA KUULUU PÄÄSIÄISEEN,
SAMOIN PINAATTIKEITTO
 Teemme aina pääsiäisenä pashaa ja tänä vuonna tyttäreni huomasi kaupan hyllyltä myynnissä olevan valkosuklaapashan. No, sitä piti tietysti lähteä itse kokeilemaan ja netistä löysin Riisan blogisivuilta hyvän tuntuisen reseptin. En ole koskaan tullut hankkineeksi pashamuottia ja tälläkin kerralla tein pashan foliovuokaan, jonka pohjan olen pistellyt veitsellä täyteen reikiä. Pasha foliovuoassa mahtuu hyvin "valumaan" muovirasiaan, joissa saa ostaa kanaa tai lihaa. Muista pari kertaa tyhjentää pashasta valunut neste pois.
 
VALKOSUKLAA-PASHA
 
100 g voita
1 dl sokeria
1 prk (250g) maitorahkaa
1 munankeltuainen
2 rkl sitruunanmehua
1 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
n. 50 g valkosuklaata
2 rkl mantelilastuja

Koristeluun viinirypäleitä ja säilykepersikoita ja -ananaksia.

Vaahdota huoneenlämpöinen, pehmeähkö voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuainen ja maitorahka ja vatkaa hyvin. Vaahdota kerma omassa kulhossaan ja sekoita kermavaahto sitten rahkaseokseen. Rouhi valkosuklaa ja puristele mantelilastut käsissä pieneksi murskaksi. Lisää pashaan. Mausta vaniljasokerilla.
Vuoraa pashamuotti (tai muu astia, jossa on reikiä pohjassa) vedellä kostutetulla harsokankaalla. Lusikoi pashamassa muottiin tasaisesti.
Aseta muotti syvän lautasen keskelle ja laita jääkaappiin. Anna valua ja kiinteytyä yön yli.
Kumoa seuraavana päivänä pasha muotista tarjoiluvadille. Koristele hedelmillä.

 
Pasha sopii hyvin jälkiruoaksi pinaattikeitolle, joka kuuluu myös vakiopääsiäisruokiimme. Sisareni on joskus vuosia sitten kehitellyt pinaatikeitosta pääsiäisruoan, jonka nimi on Hankipupujen kevätralli. Siinä laakeaan tarjoiluvuokaan kaadetaan pinaattikeitto, johon istutetaan kananmunasta tehtyjä pupuja. Kunhan vaan raaskii syödä ne puput!
PINAATTIKEITTO (4 hengelle)

5 rkl voita tai margariinia
reilu 5 rkl vehnäjauhoja
n. 1 litra maitoa
1 dl ruokakermaa
1½ pss pakastepinaattia
1-2 tl suolaa
valkopippuria
Lisäksi 4 keitettyä kananmunaa

Sulata margariini kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Sekoita hyvin ja anna rasvan imeytyä jauhoihin. Lisää maito vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää jäiset pinaatit ja anna sulaa keiton joukkoon. Lisää desi kermaa ja mausta.
Tarjoile keitto kananmunan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti