PORKKANA-JUUSTOSÄMPYLÄT
Viime aikoina on jäänyt vähiin tämä bloggailu. Osin siksi, että on ollut muita hommia ja osin siksi, että on tullut tehtyä vanhoja, hyviksi havaittuja ruokia vähän enemmän.
Eilen oli se ilta viikosta, jolloin ei ole mitään harrastuksia, joten oli aikaa hankkia energiaa keittiön puolella. Ja leipomiseksihän se sitten meni. Eipä juuri mikään ole iltapalana ihanampaa, kuin vastapaistetut sämpylät tai leipä. Tänään tein pienen perheen annoksen eli kahdelle hengelle (toki olisi siitä parille muullekin riittänyt) ja taikinaan laitoin porkkanaa ja juustoa mehevöittämään ja maustamaan sämpylöitä.
Tuoreita sämpylöitä runsailla täytteillä ja teetä - vain torvisoitto puuttui!
PORKKANA-JUUSTOSÄMPYLÄT 8 kpl
2½ dl lämmintä vettä (42 C)
½ tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 porkkana hienona raasteena (n. 1 dl)
1 dl juustoraastetta
2 rkl öljyä
½ pss kuivahiivaa
3 dl sämpyläjauhoja
3-4 dl vehnäjauhoja
Laita lämmin vesi kulhoon ja lisää sekaan suola, hunaja, öljy ja porkkana- sekä juustoraasteet. Sekoita. Lisää n. puolet jauhoista, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Vaivaa taikinaa. Lisää loput jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa samalla. Taikina saa jäädä vähän löysäksi, mutta kuitenkin niin, että se jo vähän irtoilee kulhon reunoista.
Anna kohota vedottomassa paikassa noin tunnin ajan.
Jaa taikina jauhotetulla pöydällä kahdeksaan palaan ja pyörittele palat sämpylöiksi. Laita leivinpaperilla suojatulle pellille kohoamaan siksi aikaa, kun uuni kuumenee. Voitele sämpylät vedellä juuri ennen uuniin laittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti