tiistai 20. tammikuuta 2015

LEHTIKAALI-FETA-PIIRAS
 Osuttiin yhtä aikaa naapurin rouvan kanssa kauppaan, kun olin ostamassa viikonloppuna sieltä tuoretta pinaattia. Siinä keskustelimme ja naapuri esitteli minulle kotimaista lehtikaalia ja kehui sitä kovin. Kahta kertaa ei tarvitse yllyttää, kun kotiin lähti mukanani iso ruukullinen lehtikaalia.
Aiemmin olen tehnyt lehtikaalista sipsejä, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain muuta. Arki ja ilta ja siitä se ajatus sitten lähti. Päädyin siis tekemään iltapalaksi suolaista piirakkaa ja lisäsin sinne myös fetaa. Todella hyvän makuinen piirakka tulikin ja lehtikaalia olisi voinut olla vielä enemmänkin - sen maku jotenkin melkein hävisi, mutta terveysvaikutukset toki säästyivät :)
Kotimainen lehtikaali on vähän pienilehtisempää eikä ehkä ihan niin voimakkaan makuista kuin ulkomainen.
LEHTIKAALI-FETA-PIIRAS

Pohja:
125 g margariinia
3 dl 3 viljan sämpyläjauhoja (tai muita jauhoja)
½ dl juustoraastetta
½ dl kylmää vettä
Täyte:
1 sipuli
pari reilua kourallista lehtikaalia
2 rkl öljyä
n. 150 g feta-juustoa
1-2 dl emmentaljuustoraastetta
3 kananmunaa
2½ dl ruokakermaa
n. ½-1 dl creme fraichea
rouhittua mustapippuria
hyppysellinen suolaa (koska sitä on jo fetassa riittämiin)

Nypi joko käsin tai koneella margariini ja jauhot muruiksi. Olen erityisen tykästynyt noihin 3 viljan sämpyläjauhoihin, koska niissä on ihan kuin pieniä "jyviä" jauhojen seassa ja maku on erinomainen. Lisää sekaan juustoraaste ja lopuksi sekoita nopeasti veden kanssa taikina kokoon. Laita taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja jääkaappiin siksi aikaa, kun uuni lämpiää 200 C:een.
Paista pohjaa uunissa noin 5-8 minuuttia.
Silppua sipuli pieneksi ja leikkaa myös lehtikaali pienemmäksi. Kuullota sipuleita öljytilkassa pannulla ja lisää lopuksi pilkotut lehtikaalit sekaan. Sekoittele pari minuuttia ja ota pannu pois liedeltä. Riko kananmunat kulhoon ja sekoita kerma ja mausteet sekaan.
Laita esipaistetun pohjan päälle ensin sipuli ja lehtikaali. Murustele niitten päälle fetaa reilusti. Seuraavaksi ripottele päälle juustoraastetta haluamasi määrä (meillä aina paljon!) ja kaada lopuksi muna-kermaseos päälle.
Paista 200 C uunissa n. 25-35 minuuttia kunnes piiras on kullanruskea päältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti