TOMAATTINEN TACOPUNASIPULIPIIRAS
Valintoja. Välillä elämä on täynnä valintoja. Tätä syksyäni värittävät erilaiset valinnat. Kävin kuuntelemassa tänään viisasta puhetta Mindfulnessista, josta joku voisi kuvitella, että taas puhutaan jostain huuhaasta. Ja oikeasti kyse on vaan siitä, että osaa olla läsnä tässä hetkessä. Kykenee keskittymään. Kuuntelemaan - itseään ja muita... aidosti. Tekemään päivän aikaan valintoja, jotka palauttavat, rentouttavat, ehkäisevät stressiä, alentavat verenpainetta...Kai sitä olisi aika pöhkö, jos ei sellaiseen tarttuisi!
Olen aina ollut aika liikuntafriikki, ajattelen, että väsyneenä liikunta tuo minulle uutta energiaa. Tänä syksynä olen aika usein kuunnellut väsymystäni uudella tavoin ja huomannut, että joskus on aika hellittää. Ja sitten, kun hellittää ja tekee vaikka päätöksen ettei lähdekään jumppaan, väsymys katoaa ja uutta energiaa tulee tilalle. Kun ei ole pakko. Ja silloin menen keittiöön. Ja energia lisääntyy touhutessa ja nautiskellessa touhuamisen tuloksista. ja siitä, kun voi ilahduttaa muita kokkailuilla.
TOMAATTINEN TACOPUNASIPULIPIIRAS
Pohja
125 g margariinia
2 dl 3 viljan sämpyläjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl paprikajauhetta
½ dl kylmää vettä
Täyte
100 g taco-mausteista tuorejuustoa
(muutama viipale pepperoni-makkaraa)
1 punasipuli
n. 150 g kirsikkaluumutomaatteja
2 rkl öljyä
pari hyppysellistä sormisuolaa
pari kourallista juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
2 munaa
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
Sekoita jauhot ja mausteet keskenään ja nypi sekaan margariini käsin tai monitoimikoneella. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille(halk. 24 cm), ja painele sinne taikina (myös jonkun verran reunoille).
Silppua punasipuli rouheasti. Viipaloi tomaatit ohuelti. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullottele sipuleita, kunnes ne vähän pehmenevät. Lisää sekaan viipaloidut tomaatit ja anna niidenkin vähän "muhevoitua". Mausta sormisuolalla. Anna jäähtyä vähän aikaa.
Levitä tacojuusto pohjataikinan päälle. (Lisää sitten pieneksi silputtu pepperoni, jos laitat sitä). Lisää seuraavaksi tomaatti-sipuliseos tasaisesti ja sen päälle ripottele juustoraastetta niin paljon kuin haluat. Sekoita munat ja kerma kevyesti vatkaten, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kaiken päälle.
Paista 200 C uunissa n. 40 minuuttia.
Anna jäähtyä hetken, ettet polta tomaateilla suutasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti