sunnuntai 9. marraskuuta 2014

KAKKUILUPÄIVIÄ
 ELI ONNEA KAIKILLE ISILLE!
 Taas kerran on se aika vuodesta, että saa muistaa isiä ja vaareja ja pappoja. Kävimme jo lauantaina onnittelemassa omaa isääni ja sinne tein Valion ohjeilla Rahkaunelmakakun, jossa maistuivat kahvi ja tiramisu sekä vähän jouluiset maut luumu-kanelirahkan myötä. Maut olivat onnistuneita, mutta itse olisin lisännyt vähän liivatetta myös omenasoseeseen, koska nyt eri kerrokset vähän irtosivat toisistaan, kun kakkua leikkasi.
Sunnuntaiksi tein omalle perheelle Isänpäiväkakuksi Vaniljaisen mansikkakakun. Hyydytetyillä mentiin jälleen ja onpa ihanaa, kun nykyisin saa hyvänmakuisia mansikoita melkein ympäri vuoden. Tällä kertaa käytin kakkuun vaniljajugurttia kerman kanssa ja pohjaan rapeita kaurakeksejä. Kakusta tuli kevyen raikas, kun tein sille vielä kastikkeen pakastemansikoista.
RAHKAUNELMAKAKKU

Pohja
150 g (n. 12 kpl) LU Bastogne -keksejä
75 g margariinia
Tiramisutäyte
2 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
1½ rkl kaakaojauhetta
1½ rkl sokeria
1 rkl kahvia (tai Vana Tallinn -likööriä)
1 prk Tiramisu -maustettua rahkaa
Väliin
1½ dl viikunahilloa tai sileää omenasosetta
Luumu-kanelitäyte
2 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
1 rkl maitoa
1-2 prk luumu-kaneli -maustettua rahkaa
Koristeluun
kermaa
tummaa suklaata

Murenna keksit muovipussissa tai monitoimikoneella. Sulata margariini ja sekoita keksimuruun. Painele irtopohjavuoan (halk. 22 cm) pohjalle, jonne olet laittanut leivinpaperin.
Tee tiramisutäyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka siihen. Sekoita sokeri ja kaakaojauhe siivilän läpi sekaan. Kuumenna kahvitilkka tai vesitilkka kiehuvaksi, purista liivatteet ja sekoita kuumaan nesteeseen. Sekoita koko ajan kermaseosta, kun kaadat liivatenesteen sekaan. Kaada keksipohjan päälle vuokaan ja laita kylmään hyytymään noin tunniksi.
Tee luumukanelitäyte samoin kuin tiramisutäyte (sekoita liivatteet kuumaan maitotilkkaan).
Ota vuoka kylmästä ja levitä hillo tai sose varovasti ensimmäisen täytteen päälle. Kaada varovasti toinen täyte päälle ja laita kylmään hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.
Koristele kermavaahdolla ja raastetulla suklaalla.
VANILJAINEN MANSIKKAKAKKU

Pohja
1 pkt (n. 180 g) kaurakeksejä
75 g margariinia
Täyte
5 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
4 dl vaniljajugurttia
n. ½-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
n. 3 dl mansikoita

Murskaa keksit muruksi ja sekoita niihin sulatettu margariini. Painele irtovuoan pohjalle, jonne olet laittanut leivinpaperin.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää jugurtti joukkoon. Sekoita. Lisää sokerit ja maista ettei seoksesta tule liian makeaa.
Kuumenna sitruunamehu, purista liivatteet ja sekoita mehun joukkoon. Kaada ohuena nauhana jugurttivaahdon sekaan koko ajan sekoittaen.
Paloittele mansikat neljään osaan ja sirottele keksipohjan päälle. Kaada vaniljatäyte mansikoitten päälle ja laita kylmään hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.
Itse painelin muutaman mansikanlohkon pinnalle koristeeksi ennen jähmettymään laittoa.

Kastike
2 dl mansikoita
2 rkl sokeria
1 tl sitruunamehua

Soseuta vähän sulaneet mansikat sauvasekoittajalla ja mausta sokerilla ja sitruunamehulla. Tarjoa kakun kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti