perjantai 3. lokakuuta 2014

SIIDERIÄ PÄÄRUOKAAN JA JÄLKKÄRIIN
 porkkanarisottoa ja kanaa thaityyliin
 ja ihana mansikkasorbetti kastikkeella







Omiin viikonloppuihini kuuluu aina ehdottomasti ruokien suunnittelu. Usein se alkaa kaupasta eli tutkailen, mitä kaikkea on saatavilla. Ja ajatus lähtee raaka-aineista ja niiden ympärille kehittyvistä resepteistä. Tällä kertaa suunnittelu lähti reseptien lukemisesta. Itse asiassa tutkailin eri viineihin liittyviä ruokia ja lopputulos oli kaikkien yhteen liitetty summa. Ehkä ei viinitaiteen ja -tieteen mukaista, mutta oman maun mukaista ja niin herkullista ja maistuvaa!
Tässä on pääruoan reseptit ja seuraavassa postauksessa tuo suussa sulava sorbetti-jälkkäri. Nautiskelkaa ihmiset viikonopusta ja toisistanne!
ITÄMAINEN KANA

n. 400 g broilerin fileitä
marinadi:
2 rkl öljyä
½ rkl seesamiöljyä
1 rkl makeaa soijakastiketta
1 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
½ chilipalko hienonnettuna

Sekoita kaikki marinadin aineet pakastepussiin ja laita sinne broilerin fileet joko kokonaisena tai paloiteltuna. Anna kanojen marinoitua noin 1-2 tuntia.

Paista marinoidut kananpalat margariini/voi/öljy -sekoituksessa pian, että saat värin pintaan. Laita palat kypsymään uuniin 175C noin kymmeneksi minuutiksi.
Itse aloitin porkkanarisoton teon ensin ja kun olin lisäillyt kasvislientä pari kertaa, aloin samalla paistaa kanoja.

PORKKANASIIDERIRISOTTO TAI PORKKANRISOTTO 4 heng.

6 porkkanaa
1-2 salottisipulia
2 rkl pieneksi kuutioitua inkivääriä
öljyä
1 dl kuivaa omenasiideriä
n. 6 dl kasvislientä
4 reilua ruokalusikallista Mascarpone-juustoa

Pilko porkkanat, sipulit ja inkivääri pieniksi, saman kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna kattilassa öljy ja laita sipuli- ja inkiväärikuutiot kuullottumaan vähäksi aikaa koko ajan sekoittaen. Lisää porkkanakuutiot ja sekoittele vähän aikaa. Lisää siideri ja anna kiehahtaa.
Lisää kasvislientä vähän kerrallaan ja sekoittele aina välillä. Porkkanoiden tulee jäädä al denteksi eli minulla aikaa meni noin 20 minuuttia.
Lisää lopuksi Masarpone ja sekoita, kunnes juusto sulaa. Ota kattila pois liedeltä ja tarjoile kanojen kanssa.


Kuvassa olevista aineksista tulee annokset kahdelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti