perjantai 26. syyskuuta 2014

HERKKULIHAPIIRAKAT UUNISSA
 Viikonloppu alkoi tällä kertaa lihapiirakoitten paistamisella. Tein joskus aiemmin ihania öljyssä kypsennettäviä lihapiirakoita (resepti täältä klik ), mutta nyt sain työkaveriltani Sannalta uunissa paistettavien lihapiirakoitten reseptin. Täytteeseen tuli myös porkkanaa ja maustamiseen mm. balsamicoa ja täytyy sanoa, että ruisjauhoinen taikina teki täytteen kanssa kokonaisuudesta tosi hyvän makuista. Tyttäreni ihmetteli syödessään, että sormet eivät tulleet rasvaisiksi. No eipä niin, siis mielestäni vielä tosi terveellistäkin. Näpertelyä tosin, mutta lopputulos palkitsee!
UUNILIHAPIIRAKAT (n. 20 kpl)

Taikina
6 dl rasvatonta maitoa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
1 pss kuivahiivaa
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja tai 3-viljan sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja
Täyte:
3/4 dl puuroriisiä
kasvislientä keittämiseen
400 g jauhelihaa
1 iso porkkana
1 iso sipuli
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl sokeria
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 kananmuna voiteluun

Tee ensin taikina. Kuumenna maito n. 42 C ja sekoita siihen öljy, suola ja sokeri. Lisää ruisjauhot ja niihin sekoitettu kuivahiiva. Sekoita. Lisää muita jauhoja pikkuhiljaa ja vaivaa koko ajan. Vaivaa taikinaa kunnolla ja lisää jauhoja, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Laita taikina kohoamaan n. puoleksi tunniksi (itse laitan taikinan usein mikroon, luukku kiinni, koska taikina kohoaa parhaiten suljetussa tilassa, jossa ei ole vetoa ja taikinan oma lämpö auttaa sitä kohoamaan).
Tee täyte. Laita riisi kypsymään. Laita kiehuvaan veteen puolikas kasvisliemikuutio, anna sulaa veteen ja lisää riisit. Anna kiehua kypsäksi sillä välin, kun valmistat muun täytteen. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja silppua sipuli pieneksi. Ruskista jauheliha pannulle ja lisää loppuvaiheessa sipuli ja porkkanaraaste. Sekoittele ja anna kuullottua kunnolla. Mausta balsamicolla, sokerilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita valutetut riisit jauhelihaseokseen. Anna jäähtyä vähän aikaa.
Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi ja ota siitä n. !0 cm halk. olevalla kulholla pyörylöitä. Laita ne leivinpaperille vähäksi aikaa kohoamaan. Kostuta vedellä pyörylöistä puolikkaan reuna, laita reilu ruokalusikallinen täytettä pyörylöille ja taita puolikuun muotoiseksi. Painele reunat ensin hyvin kiinni sormin ja lisäksi painele haarukalla reunat. Pistele myös haarukalla pinta. Voitele kananmunalla.
Paista 200 C uunissa n. 20 min.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti