tiistai 28. tammikuuta 2014

"RÖSTI"PERUNAT
eli jatketaan hävikistä herkuksi linjaa
 Kaapin tyhjennystä taas viikonlopun jälkeen vuorossa. Broilerin fileitä oli paketillinen ja ne leikkasin sivusta auki, täytin juustoraasteella ja paistoin pannulla miedolla lämmöllä. Mausteeksi laitoin vain suolaa, valko- ja mustapippuria. Pöytään purkki thai sweet chili -kastiketta lisämausteeksi, josta jokainen sai annostella haluamansa verran.
Tytär toivoi lisäkkeeksi pelkkää keitettyä parsakaalia, joten päätin, etten riisiä keitä ollenkaan.

Jääkaappiin oli jäänyt viikonlopusta perunamuhennosta ja sille päätin antaa uuden elämän "rösteinä". Usein tulee lämmitettyä muhennos pikaisesti mikrossa, mutta tänään vähän tuunailin sitä. Paremmin röstit olisivat ehkä maistuneet liharuoan kanssa, mutta sopivat hyvin broilerinkin kanssa.
"RÖSTIPERUNAT"

parin annoksen verran perunamuhennosta
½ tl suolaa
1 kananmuna
juoksevaa margariinia

Riko perunamuhennoksen sekaan kananmuna ja mausta suolalla. Sekoita reippaasti lusikalla. Laita paistinpannuun juoksevaa margariinia, nostele lusikalla pannuun muhennoskekoja ja painele niitä lusikalla litteiksi. Anna paistua hiljakseen, kunnes niihin tulee ruskea rapea pinta. Käännä varovasti, etteivät ne hajoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti