torstai 27. syyskuuta 2012

SIENI-SIPULI-PEKONI-PIIRAS
Jokin aika sitten ystäväni Pia kyseli suppilovahveropiirakan reseptiä. No, aikamme juteltuamme huomasin, että hänellä oli jo piirakan maku suussaan ja monta hyvää ideaa. En ehtinyt kuitenkaan silloin piirakkaa paistamaan, mutta tänään muistin sen. Ideana oli laittaa sienien  ja sipulin sekaan pekonia makua tuomaan. Joku nopea oli tosin syönyt melkein kaikki pekonit jääkaapista, mutta jo parista viipaleesta sain sen verran pilkottua ja paistettua, että edes vähän makua tuli. Pekonista tulee ihan mielettömän hyvä maku piirakkaan, tekisi mieli sanoa sikamaisen hyvä. Jos tekee piirakan isolle pellille kannattaa tehdä vähän toisenlainen pohja, mutta tämä on tehty tavallisen kokoiseen vuokaan ja aika peruspohjaa käytin. Korvaan kuitenkin usein osan jauhoista kaurahiutaleilla ja osan juustoraasteella. Silloin pohjasta tulee tosi rapea.  
 
SIENI-SIPULI-PEKONI-PIIRAS
 
Pohja
100 g margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ dl juustoraastetta
vajaa tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl kylmää vetta
 
Aineet nypitään (tai sekoitetaan monitoimikoneessa) sekaisin nopeasti. Taikina painellaan piirakkavuokaan.
 
Täyte
pekonia
1 sipuli
suppilovahveroita
vähän suolaa
mustapippuria
juustoraastetta
2 munaa
3dl maitoa (tai kermamaitoa)
 
Paista saksilla silputut pekonit rapeiksi pannulla, siirrä pekonit toiseen kippoon. Paista silputtu sipuli pehmeäksi pekonin rasvassa, lisää tarvittaessa vähän öljyä. Lisää sienet (käytin pakastesieniä, joiden olin antanut ensin sulaa) ja pekonit pannulle. Sekoittele vähän aikaa, mausta varovasti suolalla ja pippurilla ja kaada täyte piirakkapohjan päälle. 
Ripottele päälle reilusti juustoraastetta ja kaada lopuksi muna-maito (johon olet laittanut myös vähän suolaa ja pippuria) juuston päälle.
Paista 200 C n. 30 min.
 


4 kommenttia:

  1. Hätävarana suolaisiin piirakoihin olen mökin pakastimessa pitänyt kauppojen pakastealtaalta saatavia ruistaikinapohjia. Suppilovahveropiirastakin olen siihen tehnyt ja ihan ok siitä on tullut...ainahan itsetehty on parasta mutta hätävarana... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen huono käyttämään noita valmispohjia, kun ilo tulee tekemisestä... ja vähän tietysti syömisestäkin! Sienet on niin mahtavia ja varsinkin nämä sienisyksyt, jolloin saalista tulee roppakaupalla. Meillä on taattu toimittaja eli vanhempani käyvät metsässä niin innokkaasti etten itse juurikaan sinne joudu/pääse :) Sieniä riittää sitten pakastimessa koko talveksi!

      Poista
  2. Sienipiirakka - siitä on aikaa, kun olen viimeksi tehnyt/syönyt vaikka se on suurta herkkuani....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, keskellä talvea varsinkin se on niin ihanaa!

      Poista