SUSHI -KOKEILU
Sushi on ollut jo pitkään meidän nuorison herkkua ja vihdoin tuli hetki, jolloin päätimme kokeilla itse myös sen valmistusta. Ensin surffailimme tyttären kanssa netissä ja tutkimme reseptejä ja valmistusohjeita ja seuraavaksi tutkailimmekin kaupan hyllyjä ja valikoimia. Alusta alkaen piti hankkia kaikki tarvikkeet, bambumattoa myöten. Joskus ajattelimme, että kylläpä valmiit sushit ovat kalliita, mutta tänään ymmärsimme miksi. Sushiaterian valmistelussa meni nimittäin noin kaksi tuntia kahdelta hengeltä, mutta kyllä se kannatti.
Valmistimme sushi California Rollseja, lohi- ja rapu-nigirejä sekä lohi- ja kurkku-norimakeja. Samanaikaisesti teimme tarjolle tulista riisinuudeli-kanakeittoa. Aika herkullinen ateriakokonaisuus, täytyy sanoa.
Sushia tarjolla
Perushankintoja sushin tekoa varten.
Tulisen kanakeiton alkuvaiheita ennen riisinuudeleita.
Tulinen riisinuudeli-kanakeitto
300 g kanasuikaleita
7 dl kasvislientä
3 kevätsipulia
puolikas purjo
1 sipuli
1 tomaatti
1 chilipalko
1 sitruunan mehu
1 rkl soijakastiketta
1 tl mustapippuria
½ tl chilijauhetta
100 g riisinuudeleita
Laita nuudelit likoamaan kylmään veteen.
Paista kanasuikaleet valmiiksi ja mausta kevyesti suolalla.
Leikkaat kasvikset suikaleiksi ja silpuksi. Freesaa sipulit kevyesti pannulla. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää kaikki ainekset ja mausteet paitsi nuudelit. Keitä n. 5 min. Lisää nuudelit ja keitä vielä n. 2 min.
SUSHIT
Sushiriisin keittäminen
3 dl sushiriisiä
5½ dl vettä
sushi-riisiviinietikkaa
Liota ja huuhtele riisejä muutaman kerran kylmässä vedessä, kunnes vesi on kirkasta. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan, n. 10 min kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää 3 rkl valmista sushi-riisiviinietikkaa (sekoita varoen, kuin "leikkaisit" riisiä) ja anna sen jälkeen jäähtyä.
LOHI- JA KURKKU-NORIMAKIT
Täyte 1
kylmäsavulohisuikaleita
kurkkusuikaleita
wasabia
Täyte 2
porkkanasuikaleita
kurkkusuikaleita
wasabia
1. Levitä ohut kerros riisiä merilevälevylle ( 2/3 osaa levyn pinnasta, levitä sormella ohuelti wasabia raita keskelle ja aseta pikkusormen paksuinen, levälevyn levyinen suikale kalaa ja/tai kasviksia wasabin päälle.
2. Rullaa sushimaton avulla pötköksi ja kiinnitä se kostuttamalla juuri ennen kuin rulla on kiinni. Muotoile kiinteäksi ja anna rullan tekeentyä tovi.
3. Leikkaa rullista reilun sentin paksuisia paloja.
Täyte 3 (californialaisiin)
avokadosuikaleita
kurkkusuikaleita
wasabia
sesaminsiemeniä
1. Jaa riisi leväarkille noin ½ sentin kerrokseksi. Sirota päälle seesaminsiemenet. Laita pala tuorekelmua riisin päälle ja käännä ylösalaisin.
2. Sivele pinnalle hieman wasabia, laita avokado- ja kurkkusuikaleet päälle. Kääri rullalle. Saumakohtaa ei näissä kääröissä tarvitse liimata, riisi liimautuu itsestään
3. Leikkaa rullista reilun sentin paksuisia paloja.
LOHI- JA RAPU-NIGIRIT
1. Paloittele kalaviipaleet pienemmiksi. Halkaise jättikatkaravut, niin että ne kuitenkin pysyvät yhdessä.
2. Muotoile riisistä pieniä ovaalin muotoisia palleroita kädessä, laita päälle pieni nokare wasabia (varoen, se on todella tulista) ja peitä lohipalalla tai jättikatkaravulla.
Tarjoile sushit wasabin, soijan ja hillotun inkiväärin kanssa.
Kynä sauhuten kirjoittelen kauppalistaa, sillä en koskaan ole susheja valmistanut mutta nyt aion kokeilla. Tämä alku on helppoa, kun olet nähnyt vaivaa etsimällä kaiken oleellisen valmiiksi. Saa nähdä, mitä ehkä saan aikaiseksi...
VastaaPoista