LINSSI-OMENAPATA
Pursuileva omenasato aiheuttaa taas kerran harmaita hiuksia itselleni. Puut notkuvat omenoita ja puiden alustat täyttyvät putoilevista hedelmistä, joista osa on jo pudotessaan huonoja. Mutta niitä hyviä riittää myös valtavasti. Joten ilahduin, kun näin Hesarissa taas yhden uuden reseptin, jonne sai työnnettyä muutaman omenan.
Herkullinen padan ja keiton välimuoto, jonka maku pyöristyy vielä nokareella paksua jugurttia. Ulkonäkö ei ole ehkä harmaudessaan mitenkään kutsuva, mutta tuoksu ja maku korvaavat sen. Ihanaa syysruokaa!
LINSSI-OMENAPATA
3 pientä, hapanta omenaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl inkivääriä raastettuna
3 rkl rypsiöljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä
3 dl vihreitä linssejä
1 prk (400 ml)kookosmaitoa
noin 8 dl kasvislientä
ripaus suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl limettimehua
Lisäksi turkkilaista jogurttia ja korianteria tai persiljaa
Raasta huuhdellut omenat kuorineen. Laita hetkeksi sivuun.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä öljyssä kattilassa inkiväärin kanssa muutama minuutti. Lisää mausteet ja paista sekoitellen hetki.
Lisää omenat, huuhdellut linssit, kookosmaito ja kasvisliemi. Kiehauta seos ja vähennä keskilämmölle. Keitä kannen alla 20 minuuttia välillä sekoitellen. Ohenna halutessasi kasvisliemellä.
Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. (Muista, että kasvisliemi sisältää suolaa). Viimeistele jogurtilla ja korianterilla tai persiljalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti