sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

PARSA-AIKA ON TÄÄLLÄ TAAS
 Tälle viikonlopulle ei ollut oikein mitään erityisiä ruokasuunnitelmia. Olin ostanut jo aiemmin kaupasta perusjauhelihat ja kanat ja kalat ja kasvikset, mutta sitten piti vielä lähteä hakemaan lähikaupasta postitilaus ja silloin se iski. Parsakimput! Ihanan vihreät ja houkuttelevasti asetellut parsat vetivät puoleensa kuin magneetit. Nappasin ne kainaloon ja kassan kautta kotiin.

 Lauantai-illan askartelut olivat siis valmiina. Olin ostanut myös pari valmiiksi leikattua lohimedaljonkia ja niille alkoi siis muodostua tässä lisuke. Olen parina viime vuonna tehnyt useampaankin kertaan herkullista Parmesaaniparsaa ja se oli myös tänään reseptini. Parmesan rapeutuu ihanasti uunissa ja näitä parsoja voisi syödä ihan sellaisenaankin.

 Hollandaise -kastike kuuluu tietysti myös kuvioon ja samoin uppomuna. Olen tehnyt joskus aiemmin uppomunia suoraan kiehuvaan etikkaveteen, jotka usein saattavat vähän levitä veteen laitettaessa. Tällä kerralla ajattelinkin kokeilla kelmussa kypsennettäviä munia. Aika helppoa ja loistava lopputulos, joten suosittelen kokeilemaan.
UPPOMUNAT KELMUSSA

1 kananmuna / ruokailija

 Laita reilu pala tuorekelmua esim. pienen kahvikupin tai jälkiruokakipon suuaukolle ja paina varovasti sormilla pieneksi koloksi. 

 Riko muna varoen kelmupussiin ja voit maustaa sen myös tässä vaiheessa halutessasi esim. suolalla tai pippurilla. Itse en maustanut munia mitenkään. 
 Sulje kelmu tiiviiksi nyytiksi. Voit käyttää apuna erillistä kelmusta kieritettyä narua tai sitten laiskasti, kuten minä, vain kieritellä kelmun "päät" muutaman kerran ympäri.
 Laita nyytti roikkumaan kattilan reunalle, niin että pussi uppoaa juuri ja juuri kiehuvaan veteen. Laitoin itse kattilan kannen vähän raolleen, jotta se piti kelmut paikoillaan. Keitä noin 4-5 minuuttia, niin saat valuvan munan. Pidä veden lämpö vain pienesti poreilevana.
 Irrota kelmu varovasti ja nosta uppomuna tarjolle.

Käytä reilusti kelmua, niin saat "sidottua" nyytit samalla kelmulla.
Laita nyytit varovasti kattilan reunalle.
Voit tukea nyytit esim. kattilan kannella, että ne pysyvät paikoillaan eivätkä valahda kokonaan veteen.
Munat jäävät ihanan valuviksi ja muodostavat Hollandaisen kanssa maukkaan kastikkeen sekä parsoille että lohelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti