tiistai 25. lokakuuta 2016

JUUSTOLOHI UUNISSA
ja vähän pieleen menneitä DIY-hommia
 Viikonloppu oli taas täynnä kaikenlaisia puuhia ja aloitinkin vapaani jo perjantaina, jolloin menimme tyttäreni kanssa Kauneus- ja Terveysmessuille. Paljon kaikkea ihasteltavaa ja hypisteltävää ja kokeiltavaa osui eteemme ja päivä oli kiva irtiotto arkeen.

 Kotona tehtiin sitten helposti valmistuvaa ruokaa, kun laitoin maustetulla tuorejuustolla kuorrutetun lohifileen uuniin. Tämä on yksi hyvänmakuisia suosikkejani ja maku muuntuu aina sen mukaan, mitä juustoa käyttää.
JUUSTOKUORRUTETTU UUNILOHI

1 lohi- tai kirjolohifilee
öljyä
suolaa
valkopippuria
1 rasia maustettua tuorejuustoa (minulla ruohosipuli)
pari kevätsipulin vartta
(tai pilkottua chiliä tai tilliä tai mitä keksitkin, juustosta riippuen)

 Poista mahdolliset ruodot lohesta. Öljyä uunivuoka kevyesti.
Laita lohifilee nahkapuoli alaspäin vuokaan ja mausta pinta reippaasti suolalla ja vähän valkopippurilla.
 Notkista vähän tuorejuustoa lusikalla sekoitellen rasiassaan ja levitä fileen päälle tasaisesti. Ripottele päälle kevätsipulia.
 Paista 200 C uunissa noin puoli tuntia.
 Tarjoa perunamuhennoksen ja salaatin kera.


No, entä se DIY-osio. Niin, tee-se-itse-jutut eivät aina mene niinkuin Strömsössä. Minulle syntyi visio jouluisesta keittiön valaisimesta, kun keskustelimme tyttäreni kanssa kaikesta jouluun liittyvästä.
Ajattelin, että kauniin ledi-ikkunakranssin voisi ripustaa vaakatasoon ketjujen avulla keittiön kattoon. Tuumasta toimeen näppärän tyttäreni avulla. 


Kaupasta haimme kranssin, ketjua ja jatkojohdon. Kotona oli sopivaa hopeanväristä rautalankaa, jolla ketjut kiinnitettiin kranssiin. Kranssi kattoon sopivalle korkeudelle, johto katon kautta hyllyn päälle, josta liitos jatkojohtoon. (Ei ollut ihan näin helppoa, miltä kuulostaa, mutta lukijoita säästääkseni kuvailu näin lyhyesti :D ). 
Ihana, kaunis valaisin on katossa, sytytämme siihen valot - täydellistä! Paitsi parin minuutin jälkeen, meillä molemmilla alkaa silmien takana jomottaa, melkein kuin migreeni olisi iskemässä. Mitä ihmettä! Valo sammuksiin. Päätämme yrittää uudelleen tunnin kuluttua, sillä eihän tämä nyt voi johtua tästä hienosta valostamme. 
Tunnin kuluttua uusi yritys - ja sama lopputulos. Vaakatasossa olleen valaisimen lukuisat valopisteet loivat erikoisen pistemäisen hajavalon, joka ei vain sopinut yleisvaloksi. 
No, lopun varmaan arvaattekin. Kaikki työ meni hukkaan, uusi valaisin pois ja vanha takaisin. Että semmoisia touhuja tällä kertaa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti