keskiviikko 6. tammikuuta 2016

VANILJAINEN HALVAJÄÄTELÖ
 Kokkailuni eivät ole koskaan olleet maksettuja vaikka niihin tällaista mainontaa saattaakin sisältyä. Tämä ainesosa eli halva juontaa juurensa lapsuuteeni. En muista miksi ja miten sitä syötiin, mutta muistan sen maun ja "tunnun" suussani. Tyttäreni on usein kysellyt, että miltä halva maistuu ja törmätessäni kaupassa tähän Vanilja Halvaan, päätin napata sen mukaani. Halva tehdään sesamitahnasta eli tahinista ja usein syödään sellaisenaan. Wikipedian mukaan: 
"Itäiselle Välimerelle ja Balkanille tyypillinen seesamihalva koostuu pääasiassa tahinista ja sokerista, glukoosista tai hunajasta. Sen sekaan saatetaan lisätä esimerkiksi kaakaota, pistaasimanteleitamanteleitavaniljaa tai appelsiinimehua. Se on rakenteeltaan tiivistä, kuivahkoa ja murenevaa.
Seesamihalvassa on runsaasti energiaa. Se sisältää myös kalsiumiaproteiineja, tyydyttymättömiä rasvahappoja, magnesiumia ja rautaa. Ravitsevuutensa vuoksi sitä syödään ortodoksienpaaston aikaan."
 Itse en halunnut tarjota sitä ihan sellaisenaan, mutta aikaa ei ollut myöskään mihinkään ihmeellisiin valmisteluihin. Joten: yksinkertainen on parasta. Tein pikaisen jälkiruoan sekoittamalla halvaa ja jäätelöä ja se maistui erityisesti minulle ja miehelleni. Tyttäreni ei ollut myyty ainakaan näin ensitapaamisella ;)
VANILJAINEN HALVAJÄÄTELÖ 3:lle

1/2 l vaniljajäätelöä
1/2 rasiaa Vanilja Halvaa

Sekoita vähän pehmennyt vaniljajäätelö ja halva keskenään. Halva saa jäädä selvästi erottumaan massassa. 
Laita annosmaljoihin ja tarjoile heti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti