tiistai 19. tammikuuta 2016

AYURVEDA JA DETOX
 Turvottaa, väsyttää, yskittää... Milloin mitäkin pikku vaivaa, jota ei oikein viitsi ääneen sanoa, mutta itseä ärsyttää. En ole mikään paastojen harrastaja, enkä muutenkaan saa itseäni pakotettua millekään dieeteille. Mutta jotain pitäisi tehdä! Detoxista eli jonkinlaisesta puhdistautumisesta puhutaan paljon, mutta sellaistakaan en ole kokeillut aiemmin.
 Sain vinkin luennosta, jossa lupailtiin tietoa Ayurvedasta ja detoxista ja koska ne molemmat olivat itselleni ihan uutta, lähdin innolla mukaan. Ayus (elämä), veda (tieto) eli elämäntieto tai -tiede. Siitä oli kyse. 
Ayurveda-lääkäri Pardaman Sharma kertoi miten elvyttää ja puhdistaa keho Ayurvedisin keinoin. Ensin käytiin läpi kehotyyppejä ja myös niitten epätasapainotilassa tapahtuvia oireiluja. Olimme tunnistavinamme ystäväni kanssa omat tyyppimme ja totesimme monessa kohdassa, että ihan kuin minun kehoni. Kehotyyppejä on 7, mutta päätyypit ovat vata, pitta ja kapha. Loput neljä niitten sekoituksia.


Hyvä artikkeli ayurvedasta kertoo mm., että

Ayurveda on tuhansia vuosia vanha intialainen lääketiede, ja siinä pyritään etsimään jokaiselle ihmiselle juuri heille sopiva elämäntapa ja ruokavalio, jotka estävät sairauksia.
Ayurvedassa ajatellaan, että kehossa on kolmea eri elementtiä, joista kaikilla on oma erikoisominaisuutensa. Elementit ovat vata (tuuli), pitta (tuli) ja kapha (lima). Nämä kolme elementtiä määräävät ihmisen luonnon. On mahdollista, että oma luonto tuo tulevaisuudessa joitakin sairauksia, sillä eri aineet ja ruoat sopivat eri luonnoille. Esimerkiksi vääränlainen ruokavalio voi johtaa sairauksiin.Ayurvedan mukaan kehotyypille vääränlainen ruokavalio aiheuttaa sairauksia. Ayurveda myös alleviivaa koko ihmiskehon huoltamisen tärkeyttä: terveyttä hoidetaan sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Ja tästä Käsikirjasta voit lukea vielä lisää.

Saimme luennon päätteeksi ohjeet parin päivän detoxiin, elimistön puhdistautumiseen ja päätimme myös toteuttaa sen. Tässä alla ohjeet ja tarinaa parin päivän kokemuksista. 
Ohjeet ovat Surya Ayurveda Hyvinvointikeskuksen tekemät (muutamalla omalla lisäyksellä).

 KAHDEN PÄIVÄN DETOX-KUURI

Ajoita puhdistuskuuri rauhalliseen aikaan, kuten vapaapäivien yhteyteen mielellään. Detox-aikana olisi hyvä levätä. Pidä verensokeri tasaisena ja syö, jos tunnet olosi heikoksi. Juo runsaasti vettä kuurin aikana.

Herättyäsi
Purskuttele suu kookosöljyllä (oilpulling) ja puhdista kieli. Pese hampaat.

Pitta: juo lasillinen vettä
Vata: 1 lasi vettä + inkiväärimehua + sitruunamehua ja suolaa
Kapha: 1 lasi vettä + hunajaa

30 min kevyttä liikuntaa (kävely, juoksu, pyöräily, uinti, jooga).
Hiero itseäsi kehotyypin mukaisella öljyllä tai tee kuivaharjaus ja käy suihkussa.

Aamupala
SMOOTHIE

1 päärynä
1 omena
1/2 avokadoa (vain kaphalle)
12 tl spirulinaa (minulla ei ollut, ei haitannut)
2-3 dl vettä / kookosvettä / fenkoliteetä

 Kuori hedelmät ja laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta sekaisin.

Lounas
KHICHARI (n. 4-5 annosta)

2 dl riisiä
2 dl (kuorittuja, halkaistuja) mungpapuja
1/2 dl kurpitsansiemeniä
pinaattia pari kourallista
(2 tl fenkolin siemeniä tai jauhetta)
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl korianterin siemeniä murskattuna tai jauhetta
suolaa maun mukaan
rouhittua mustapippuria
2 rkl gheetä
10 dl vettä

 Huuhtele mungpavut kylmässä vedessä. Keitä riisi, mungpavut ja kurpitsansiemenet yhtä aikaa kypsäksi. 
Lämmitä ghee erillisessä pannussa.  Paista mausteita keskilämmöllä, kunnes aromit tulevat esille.
Revi tai leikkaa pinaatit pienemmiksi esim. suikaleiksi. Kuullota vähän aikaa eri pannulla pienessä määrässä gheetä kunnes pinaatti vähän painuu kasaan.
Ota riisiseos pois liedeltä, lisää ghee joukkoon ja sekoita. Lisää pinaatit ja sekoita vielä. Voit lisätä gheetä halutessasi viel khicharin päälle ruokailun yhteydessä.

Välipala
vihreätee tai smoothie

Päivällinen
Khichari

Iltapala
Pitta: voikukkatee (itselläni vihreä tee) (+ tarvittaessa hedelmä tai smoothie)
Vata: Kurkumamaito
         2 dl maitoa/kauramaitoa/soijamaitoa
         1/4 tl kurkumajauhetta tai 2-3 tl kardemummaa
         maun mukaan mustapippuria, neilikkaa, kanelia
         Keitä kaikki aineet ja siivilöi.
Kapha: Inkivääritee

Ja toisena päivänä sama järjestys.
Puhdistuskuurin jälkeen keho puhdistuu vielä muutamia päiviä. Palaa normaaliin ruokarytmiin vähitellen noin kolmen päivän päästä kuurin loppumisesta. Syö kevyesti mielellään kasvisruokia.

 Ensimmäinen päivä

 Sunnuntaiaamuna oilpulling eli kookosöljyn purskuttelu (täältä lisätietoa) sujui hyvin, koska olen sitä ja ehtinyt viikon verran tekemään. Tosin aina se alkuvaihe, kun yrittää saada sylkeä erittymään tarpeeksi, että kookos muuttuisi nestemäisemmäksi, on ärsyttävä. Yleensä jaksan purskutella noin viitisen minuuttia. Eikä makukaan nyt ihan ykköstä ole. Hampaitten pesu pelastaa onneksi tämän.
 Vesilasillisen jälkeen rauhallista venyttelyä ja hengittelyä. Hiljaisuudessa, vain omien ajatusten kanssa - hyvä olo.
 En ollut hankkinut kehotyypilleni sopivaa öljyä, joten päätin tehdä kropalleni kuivaharjauksen ennen suihkua. Virkistävää ja tekee aika hyvää talven kuivattamalle nahalle. Kuorinnan ja suihkun jälkeen nautinnollinen, rauhassa suoritettu rasvaus hyväntuoksuisella voiteella.
 Hedelmät kuorittuina ja vähän paloiteltuna tehosekoittimeen, vesi myös ja surruttelemaan. Aika iso lasillinen smoothieta tuli parista hedelmästä, joten toimi hyvin aamupalana ja piti yllättävän hyvin nälkää eli ei edes tehnyt mieli syödä mitään välipaloja.

 Pitkin päivää join vettä. En ole todellakaan mikään vedenlipittäjä, joten laitoinkin vettä litran kannuun, josta kävin vähän väliä kaatamassa lasillisen. Näin, aivan kuin huomaamatta, sain juotua litran (ja itse asiassa vähän enemmänkin) vettä päivän aikana. Huomattava lisäys normaaliin, joka on n. 2 lasillista päivässä.

 Puolen päivän aikaan oli aika valmistaa Khichari, joka toimii siis sekä lounaana että päivällisenä. Alkuun gheen eli kirkastetun voin valmistus. Sujui kommelluksitta (täällä Valion ohje gheen valmistukseen). 
Sitten mungpapujen huuhtominen (jonka melkein unohdin) ja ne kattilaan yhdessä riisien ja kurpitsansiementen kanssa. 
Päätin jo heti alkuun luopua fenkolista, sillä sen maku ei minua miellytä. Muut mausteet gheen kanssa pannulle ja ihana tuoksu levisi nenääni. Pinaatin päätin myös silputa ja freesata erillisessä pannussa pikaisesti.
 Jossain vaiheessa tarkkuuteni herpaantui, enkä huomannut seurata riisiseoksen kiehumista. Meni ylikypsäksi ja vähän mössömäiseksi. No, tässä vaiheessa päätin kuitenkin jatkaa ja lisäsin mausteseoksen ja pinaatit kattilaan. Kaikki sekaisin ja syömään.
 Maku oli ihan ok, mutta kun lopputuloksen olisi pitänyt olla risottomaisen valuvaa, muistutti omani lähinnä kuivahkoa puuroa. Annoksesta tuli valtavasti valmista Khicharia ja päätin, että syön molempina detox-päivinä tästä ensimmäisestä kattilallisesta.

 Vessassa tuli käytyä pitkin päivää, mutta vatsaa turvotti ja ajattelinkin jossain vaiheessa, että lopetan koko jutun. Eihän tarkoitus ollut kasvattaa vyötärön ympärystä vaan päinvastoin. En kuitenkaan voinut antaa periksi, koska olin ryhtynyt tähän yhdessä ystäväni kanssa. Nyt en luovuta!

 Nälkää ei juurikaan tuntunut päivän aikana ja iltaruokailuun otin kattilan vähän vastahakoisesti esille. Arvaatte varmaan, että "puurosta" oli tullut entistä tymäkämpää. Siitä huolimatta lämmitin annoksen itselleni ja söin sen urheasti. Ja vettä päälle.

 Samaan aikaan mies valmisti itselleen ruokaa ja sen tuoksu sai minut melkein lipeämään suunnitelmasta. Mutta vain melkein. Ihan kohta jo yksi päivä takana, joten kyllä sen toisenkin selvittää. Iltapalana kuppi vihreää teetä. Olisi voinut syödä hedelmänkin, jos oikein olisi tarvinnut. Tee riitti.
 Toinen päivä

 Maanantaiaamu ja työpäivä. Ei voisi ehkä viettää niin rauhassa kuin olisi tarkoitus, mutta siitä huolimatta olin päättänyt ajoittaa operaation näin. 
 Aamu sujui aika samalla tavalla kuin eilenkin, tosin venyttelyyn ja hengittelyyn en käyttänyt aikaa kuin kymmenisen minuuttia. Päätin, että se riittää.

 Töihin otin evääksi vesipullon ja annoksen vielä tömäkämpää ruokaa kuin eilen (sitkeä sissi kestää mitä vain). Lounasaikaan päätin, että illaksi valmistan uuden annoksen khicharia, koska tämän detoxin pitäisi myös olla edes jotenkin nautittavaa.
 Välipalaksi join kupillisen teetä, muut söivät wienerpitkoa, mutta päätin, että minun ei tee mieli. Hyvin kestin. (Aika paljon tuli "päätettyä" parin päivän aikana :) ). Ja vettä sain juotua taas ihan kiitettävästi.

 Töiden jälkeen, kotiin tultuani valmistin tuoreen khicharin. Nyt olin tarkkana keittämisen kanssa ja onnistuin paremmin. Laitoin myös ripauksen enemmän suolaa kuin eilen, jolloin mautkin tulivat parempina esille (vai onko makuaistini herkistynyt näin pian...). Lähdin illalla vielä jumppaan ja energiatasoni oli edelleen ihan hyvä. Huomasin tässä vaiheessa, että vaikken ollut kahteen päivään juonut kahvia, ei siitä aiheutunut mitään oireita. Juon muutenkin vain pari mukia kahvia päivässä, joten totesin itsekseni, että ilmeisesti se on sopiva määrä olemaan aiheuttamatta kovin kummoista riippuvuutta. 

 Iltatee ja nukkumaan. Selvisin!

 Yhteenvetoa...

 No, oliko tästä jotain hyötyä? En huomannut parin päivän aikana mitään ihmeitä. Kuona-aineita varmaan poistui enemmän, koska vessassa sai käydä usein. Tosin lisäsin veden juomistakin, joten mikä vaikutti mihinkin?
 Tiistaina jatkoin kevennetyllä ruokavaliolla eli pysyttelin kasvisruoassa. Tuon päivän aikana huomasin, että olo oli aika kevyt. Turvotus oli - jos ei kokonaan poistunut, niin ainakin vähentynyt. Kahvia join päivän aikana pari kertaa vähän, mutta se maistui pahalta. Omituista.  Katsotaan, mihin tämä johtaa.

 Aika vähällä ruoalla ihminen selviää, kunhan kuitenkin huolehtii, että ruokavalio on monipuolinen. Auyrveda on myös mielenkiintoinen tuttavuus ja vähän ajattelin kokeilla, mitä vaikuttaisi oman kehotyypin mukaan syöminen. Ehkä pitäisi kuitenkin käydä Auyrveda-lääkärin konsultaatiossa, että kehotyyppi ja sen mahdolliset epätasapainotilat tulisi asiantuntijan taholta todettua. Mutta ylpeä olen siitä, että maltoin kaikista houkutuksista huolimatta pitäytymään ohjeissa ja vähän jatkamaankin. Ja ehkä keho vähän puhdistuikin, joten suosittelen kokeilemaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti