BALI-THAIMAA-INTIA,
itämaista herkuttelua edelleen
Itämaiset kokkailuni jatkuivat sunnuntaina, jolloin tein eilisestä tulisesta kasvistahnan ja kookoskastikkeen sekoituksesta kanakastiketta nuudelien kanssa. Riisikin olisi käynyt, mutta meillä oli vain risottoriisiä, joten nuudelit olivat parempi vaihtoehto. Eilistä kastiketta oli pari desiä jäljellä, joten paistoin n. 500 g kanasuikaleita ensin öljyssä ruskeiksi, laitoin ne kastikekattilaan ja kaadoin päälle noin desin ruokakermaa. Annoin sen hautua miedolla tulella sillä aikaa, kun valmistin pakorat. Kastikkeen päälle ripoteltiin lautaselle myös kuivattua, paahdettua sipulirouhetta.
Ystäväni reissaa Thaimaassa joka vuosi ja antoi jo viime reissunsa jälkeen minulle tämän pakora-reseptin. Kehui syövänsä niitä reissussa aina ja tehneensä niitä heille kotona aamupalaksi, joten olihan niihin tutustuttava. Alunperin intialaisesta kasvisruoasta tuli tehtyä siis tällainen thaiversio. Huvitti, kun en ole koskaan niitä nähnyt, syönyt tai muutenkaan ollut missään tekemisissä niitten kanssa, etten todellakaan tiennyt mitä olen tekemässä :) Kikhernejauhoa en lähtenyt Ruohonjuuri-kaupasta hakemaan, mutta luin, että sen voi korvat kananmunalla, joten sitä käytin. Ja persiljakin vaihtui kotimaiseen, mutta sopi mielestäni hyvin.
Söimme pakoroita thai sweet chili -kastikkeen kanssa ja ne maistuivat kuin tulisille kasvispihveille. Tyttäreni ei ihastunut näihin, mutta itse pidin kovasti rapeasta pinnasta ja pehmeästä sisuksesta ja maku sopi hyvin tekemäni kana-kookos-kastikkeen ja nuudelien oheen. Kaikkea pitää aina kokeilla ja tämäkin vei aikaa, mutta kannatti.
PAKORAT (n. 50 kpl)
400 g (1 paketti) punaisia linssejä, liota vedessä n. 10 tuntia
n. 1 d vettä
ainakin 2 vihreää chiliä
1 sipuli
thaipersiljaa 4 reilua vartta (tai jos et läydä kaupasta, käytä lehtipersiljaa)
2 tl garam masalaa
1 tl jeeraa
kikhernejauhoa reilu puoli desiä tai jos et löydä kaupasta, käytä 1 muna
öljyä paistamiseen
Sekoita mikserissä/tehosekoittimessa liotetut ja valutetut linssit ja lisää vettä noin desi.
Leikkaa yrtit, chilit ja sipuli pieneksi hakkelukseksi. Lisää ne linsseihin. Lisää kikhernejauhot tai muna ja sekoita vielä tehosekoittimessa hyvin.
Kuumenna öljyä, kunnes sinne upotettu leivänpala ruskistuu n. minuutissa. Ota kahdella lusikalla (minulla jälkiruokakoko) vähän kuin quenellejä, sellaisia soikeita, mutta litteähköjä pullia. Paista upporasvassa käyttäen apuna reikäkauhaa. Ne uppoavat ensin pohjaan kuohuten aika lailla, mutta nousevat pintaan ja niitä voi yrittää kääntää. Tuntuivat kyllä paistuvan joka puolelta ilman järjestelmällistä kääntämistäkin kullanruskeiksi, paistoaika on n. 2-5 min. Tarjoa heti kuumina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti