MANSIKKA-VALKOSUKLAAKAKKU
ja vähän golfia
ja vähän golfia
Kesä on juhla-aikaa ja kakkuja olen saanut ja saan tehdä ystävillenikin. Tänään oli kuitenkin aika ilahduttaa omaa perhettä ihan vain sunnuntain kunniaksi. Tuontimansikat alkavat olla jo ihan mansikanmakuisiakin, joten halusin säilyttää ne kakussa ihan sellaisenaan. Ei siis survottuna tai hillottuna tai muuten käsiteltynä.
Vähän jotain pureksittavaa pohjan lisäksi tuli valkosuklaan paloista, joita upotin täytteeseen. Herkullinen, vähän makea, vähän raikas kakku sulostutti siis päiväkahviaikaan tänään!
Sillä välin, kun kakku oli hyytymässä jääkaapissa,sain huollettua ja putsattua kaikki golfmailani ja kenkäni. Eilen kävin myös lunastamassa äitienpäivälahjani: uuden golfbägin! Nyt on sitten bägi täytetty puhtailla mailoilla ja palloilla ja kaikella tarpeellisella pikkukamalla(mm. kynsiviila) ja sadevaatteilla ja hellehatulla. Golfkelejä ja viheriöitä odotellessa on aika istahtaa mansikkakakun ääreen.
Sillä välin, kun kakku oli hyytymässä jääkaapissa,sain huollettua ja putsattua kaikki golfmailani ja kenkäni. Eilen kävin myös lunastamassa äitienpäivälahjani: uuden golfbägin! Nyt on sitten bägi täytetty puhtailla mailoilla ja palloilla ja kaikella tarpeellisella pikkukamalla(mm. kynsiviila) ja sadevaatteilla ja hellehatulla. Golfkelejä ja viheriöitä odotellessa on aika istahtaa mansikkakakun ääreen.
MANSIKKA-VALKOSUKLAAKAKKU
Pohja
200 g Digestive keksejä
75 g margariinia
Täyte
1 prk (2½ dl) Flora Vanillaa
½ prk (n. 100 g) maitorahkaa
3 liivatetta
½ sitruunan mehu
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 10 palaa valkosuklaata
mansikoita
Murskaa keksit hienoksi ja lisää niihin sulatettu margariini. Kaada murut irtopohjavuoan pohjalle ja painele kevyesti tasaiseksi. Itse voitelen sisäreunat aina ensin öljyllä ja ripottelen niihin tomusokeria. Sitten laitan vuokaan pohjalle leivinpaperin ja napsautan reunan kiinni pohjaan.
Täytettä varten laita liivatteet pehmenemään n. 5 minuutiksi kylmään veteen. Vatkaa Flora Vanilla niin kovaksi vaahdoksi, kun saat. Lisää sekaan rahka ja sekoita. Lisää puolet sitruunan mehusta ja sokerit ja sekoita. Paloittele suklaa pieniksi kuutioiksi ja sekoita joukkoon. Kuumenna loput sitruunan mehusta ja sulata sekaan puristetut liivatteet. Kaada täytteen sekaan koko ajan samalla sekoittaen.
Paloittele neljään tai kuuteen osaan mansikat täytä niillä keksipohja. Kaada täytevaahto mansikoitten päälle. Jos haluat, voit koristella kakun pinnan mansikoilla joko tässä vaiheessa tai vasta sitten, kun kakku on hyytynyt. Laita kakku kylmään hyytymään n. 3-4 tunniksi.
Vanha risa bägi sai väistyä uuden tieltä hyvin palvelleena.
Puhdistetut kengät kestävät taas muutaman pelikierroksen.
Kuin uudet, mutta jo vuosia palvelleet Wilsonini.
Joskus reilu pari vuosikymmentä sitten, kun aloittelin golfharrastustani, tein innostuksissani itse muutaman mailan suojuksen. Nämä lumipeopardit ovat seuranneet uskollisesti siitä alkaen.
Uusi bägi odottelee mailoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti