KAKKUJA YSTÄVÄLLE JA KORISTEIDEN NÄPERTELYÄ
Olen useinkin tehnyt kakkuja tilauksesta, mutta usein miten koristelussa olen tyytynyt kerman pursottamiseen. Olen ajatellut, että koristeiden näpertely on valtavan vaikeaa ja haasteellista, eikä minulla ole mitään tajua siitä, miten niitä oikein tehdään.
Kerran ennen tätä olen vähän yrittänyt, mutta nyt päätin opiskella ruusujen tekoa kunnolla. Onneksi on netti ja onneksi ohjeita löytyy. Kinuskikissan sivuilta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet ja tässä pienesti kuvia siitä, mitä sain aikaan.
Kakut tein tällä piimähyytelökakun reseptillä, jonne lisäsin keksipohjan päälle tuoreita mansikoita viipaloituna ja vähän valkosuklaamuruja. Päällisen tein pakastemansikoita soseuttamalla ja lisäsin päälle vielä tuoreista mansikoista viipaleita.
Ja sitten näitä ihania sokerimassaruusuja, kermaruusukkeita, sitruunamelissan lehtiä sekä muutaman hopeisen nonparellin.
Ja sitten näitä ihania sokerimassaruusuja, kermaruusukkeita, sitruunamelissan lehtiä sekä muutaman hopeisen nonparellin.
Juhannusruusuni kukkivat parhaillaan runsaasti ja jotain tämän tapaisia tavoittelin myös sokerimassasta.
Ilman ammattilaisvälineitäkin selviää eli apuvälineinä olivat piparimuotit (sydämet, joista sai puolittamalla terälehtiä), kelmulla päällystetty superlon-pala (jonka päällä pystyi muotilemaan jokaisen lehden erikseen), pallopäinen coctail-tikku (jolla sai ohennettua lehtien reunat) ja kaulin (jolla sai kaulittua sokerimassan sopivan litteäksi). Liimana käytin valmista sokerikuorrutetta eli jokainen lehti piti "liimata" erikseen.
Foliosta rutistelin "kuppeja",jonne sai laitettua jokaisen yksittäisen kukan kovettumaan ja kupin ansiosta kukat pysyivät muodossaan.
Kukkien kuivuminen kestää noin vuorokauden. Asettelin kukat hyydytetyn kakun pinnalle, kun ensin olin pursottanut reunat. Sen jälkeen pursotin kukkien väleihin pieniä kermavaahdosta ja tuorejuustosta tehtyjä (sekaisin ja lisäksi vähän tomusokeria ja ruokalusikallinen vaniljakreemijauhetta)pieniä kukkaruusukkeita. Sitruunamelissa toimi hyvin lehtinä ja muutama hopeanonparelli sinne tänne viimeisteli kokonaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti