sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

KUKKAKAALISTA PYREE JA SALAATTI JÄTTIKATKARAVUN PYRSTÖJEN KANSSA
 Hauskaa saada sähköpostiin kaikenlaisia vinkkejä. Milloin ale-vaatteiden hankintaan, matkojen ostoon tai puutarhan kukoistamiseen. Tällä kerralla lueskelin Viikon viinivinkkiä ja siinä viineihin liittyviä reseptiehdotuksia.
En ole aiemmin tehnyt pyreitä (niin, tämä on siis tunnustus kaiken muun ohella), mutta tänään oli sen suhteen ensimmäinen kerta. Ja oi, miten hyvin kaikki aterian osat täydensivätkään toisiaan. Melkein ravintolaruokaa kotikonstein :) Mies marinoi jättikatkaravunpyrstöjä ja wokkasi ne pikaisesti sen jälkeen, kun itse olin ensin valmistanut pyreen ja lämpimän kukkakaalisalaatin.
KUKKAKAALIPYREE

n. 500 g kukkakaalia
1 banaanisalottisipuli
2 rkl öljyä
½ dl vettä
2 dl kuohukermaa
1 tl suolaa

Ota kukkakaalista pieniä sormenpään kokoisia nuppuja erilleen n. 3 dl verran (salaattia varten). Pilko loppu kukkakaalista pienehköiksi paloiksi. Silppua sipuli pieneksi.
Laita kattilaan öljyä kuumenemaan ja kaada sekaan sipulit. Sekoittele ja lisää sekaan kukkakaalit (paitsi ei niitä nuppuja). Kuullottele ihan vähän aikaa ja lisää sekaan vesitilkka. Sekoittele ja mausta suolalla. Lisää sekaan kuohukerma ja pienennä lämpöä. Sekoittele aina välillä ja huolehdi, että seos ei pala pohjaan. Anna kiehua hiljalleen niin kauan, että kukkakaali on kypsää.
Kaada blenderiin tai soseuta sauvasekoittajalla tasaiseksi. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

LÄMMIN KUKKAKAALISALAATTI

kukkakaalin nuppuja (n. 3 dl)
1 banaanisalottisipuli
3-4 Parmankinkun siivua
öljyä
ruohosipulia
suolaa
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl sitruunatiivistettä (tai sitruunan mehua) 

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Viipaloi kinkku ohuiksi siivuiksi. Kuumenna paistinpannussa öljyä. Laita pannuun sipulisilppu, kinkkusuikaleet ja kukkakaalin nuput. Kuullottele kunnes kukkakaali kypsyy al dente -kypsyyteen. Paistosta pitää koko ajan sekoitella.
Lisää lopuksi etikka ja sitruuna ja anna höyrystyä pois sekoitellen kevyesti. Lisää lopuksi runsaasti pilkottua ruohosipulia.

Laita annos tarjolle. Nosta lautaselle kukkakaalipyreetä ja painele se renkaaksi. Lusikoi keskelle lämmintä kukkakaalisalaattia ja nostele päällimmäiseksi grillatut tai wokatut ravunpyrstöt.
Nauti hyvän valkoviinin kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti