maanantai 2. kesäkuuta 2014

ILTAPALAKSI CALZONE
 Tämän illan iltapala-ajatus syntyi siitä, että leipä oli vähissä. Rakastan suolaisia piirakoita, mutta tänään halusin kokeilla jotain erilaista. Päädyin jostain kumman syystä calzoneihin. Eli niihin taikinakuoren sisään leivottaviin pieniin pizzoihin. Tai itse ajattelin tehdä niistä pieniä. Ei ihan yhdellä puraisulla selvinnyt näistäkään, mutta kivaa vaihtelua iltapalaan.
Alkuperäiseen ajatukseeni kuului myös tehdä sekä kinkku- että kasvisversiot, mutta jossain vaiheessa huomasin sekoittaneeni kaikki aineet keskenään. Täytteeseen voi siis käyttää taas kerran, mitä vaan kaapista löytyy.
KINKKU-KASVIS CALZONE (12 kpl)

Taikina (pizzataikina)
4 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
1 dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta
n. 8-10 dl vehnäjauhoja

Täyte
1 punasipuli
1 keltasipuli (siis tavallinen)
1 vihreä paprika
2 rkl öljyä
pizzamaustetta
suolaa
rouhittua mustapippuria
muutama kinkkuviipale
paseerattua tomaattia
1 pallo mozzarellaa
muutama iso basilikan lehti
juustoraastetta

Tee ensin taikina nousemaan. Kuumenna vesi n. 42 C ja lisää sekaan sokeri, suola, öljy ja kauraleseet. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Vaivaa kunnolla kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota noin tunnin ajan.
Pilko täytettä varten kasvikset ja kinkkuviipaleet sekä kuutioi pieneksi myös mozzarella. Kuullota sipuleita ja paprikaa öljyssä, kunnes ne pehmenevät vähän. Mausta. Anna jäähtyä vähän aikaa. Lisää sekaan kinkkusilppu. Pilko basilika pieneksi silpuksi.

Ota taikina kulhosta ja vaivaa vähän aikaa. Jaa taikina 12 osaan.
Kauli jokainen yksi kerrallaan halkaisijaltaan n. 15 cm kokoiseksi pyöryläksi. Laita puolikkaalle pyörylälle ensin kasvis-kinkkutäytettä. Laita seuraavaksi päälle reilu lusikallinen paseerattua tomaattia, seuraavaksi mozzarellapaloja, vähän basilikasilppua ja lopuksi pieni keko juustoraastetta. Paina toinen puoli taikinasta päälle puolikuun malliseksi ja sulje reuna hyvin.
Pistele haarukalla muutama reikä calzonejen päälle. Paista leivinpaperilla päällystetyllä pellillä 225 C uunissa n. 15 minuuttia.
Malta hetki ennen syömistä, sillä täyte on tosi kuumaa :)   





2 kommenttia:

  1. Nam, onpa herkullisen näköinen ohje!! Täytyykin korvamerkitä tämä ja testata näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista oli ja hauska vaihtoehto normipizzalle :)

      Poista