perjantai 1. helmikuuta 2013

KATKARAPURISOTTO
 Perjantai-illan herkuttelua saa helposti aikaan tekemällä risottoa. Pohjalle jotain sipulia, sitten se varsinainen risoton valmistus ja lopuksi jotain sekaan. Hirveän selkeää - eikö! Joskus meillä mennään pelkällä purjolla, välillä lisätään lopuksi ilmakuivattua kinkkua ja joskus on sienien vuoro. Tänään herkuteltiin isoilla katkaravuilla ja tuoreella patongilla sekä lasillisella viiniä. Ei hullumpi ateria!
Ja jälkiruoaksi eilen tekemääni (ja bloggaamaani) Tiramisua, nam!
 
KATKARAPURISOTTO
 
1 rkl voita ja öljyä
purjoa (n. 10 cm pala)
1 mieto chilipalko
2-3 dl risottoriisiä
n. 5-7 dl vettä
suolaa
valkopippuria
loraus kermaa
juustoraastetta
1 pss (n. 180 g)isoja katkarapuja
 
Lämmitä kattilassa voi ja öljy. Laita kattilaan pieneksi pilkottu purjo ja chili. Kuullota niitä hetki ja lisää risottoriisi sekaan. Anna kuullottua vähän aikaa ja lisää vettä pikkuhiljaa, noin desi kerrallaan, sekoita vähän väliä ettei riisi pala pohjaan ja anna veden aina imeytyä melkein kokonaan riisiin ennenkuin lisäät vettä. Risotto saa jäädä kosteaksi ja vähän hampaissa tuntuvaksi. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla, sillä chili saa aikaan mukavasti tulisuutta tähän. Lisää loraus ruokakermaa ja maun mukaan juustoraastetta (itse pidän emmentalista tässäkin, vaikka virallisesti pitäisi kai käyttää parmesaania). Sekoita.
Lisää lopuksi sulatetut katkaravut, sekoita joukkoon ja tarjoile samantien tuoreen patongin kanssa.

 Kuullota purjoa, chiliä ja riisiä voi-öljy-seoksessa ennenkuin lisäät nestettä.
Lisää nestettä sen verran kerrallaan, että riisit juuri ja juuri peittyvät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti