tiistai 18. joulukuuta 2012

ILTATEE JA LOHILEIVÄT
 Kävin päivällä kollegojen kanssa syömässä ja tuntuu, että vatsa on ollut siitä asti täynnä. Ei siis illaksi erityistä ruokaa tehnyt mieli valmistaa, joten päädyin lohilevitteeseen ruisleipien päällä. Teen tätä levitettä aina silloin tällöin ja vähän niistä aineista, joita kaapissa sattuu olemaan. Joku tuorejuusto pohjaksi ja siihen silputtu savukala ja tilliä sekaan. Lisäksi vielä usein mehevää ja makeaa paprikaa. Mukillinen kuumaa teetä ja muutama suolainen lohileipä on aika hyvä iltapala tällaisen päivän jälkeen. Tämä resepti on ollut täällä aiemminkin, mutta nyt vähän muunneltuna tämän päivän aineksista tehtynä. Ja jos joulupöydästä jää yli kaloja, kannattaa muistaa, että seuraavaksi päiväksi saa niistä vaikka tällaisen hyvän välipalan.
 
LOHILEVITE
 
n. 200 g kylmäsavulohta
200 g lohi-piparjuuri-tuorejuustoa
2 rkl ruokakermaa
pala oranssia paprikaa
tilliä
pippuria
muutama pala jälkiuuni ruisleipää
 
Silppua lohi pieniksi kuutioiksi, samoin paprika. Sekoita tuorejuustoon kerma, sen jälkeen lohet ja paprika. Silppua sekaan tilliä ja mausta pippurilla.
Leikkaa leipäpalat muutamaan viipaleeseen ja laita päälle levitettä sekä tilliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti