ITSENÄISYYSPÄIVÄN PÄIVÄLLINEN
Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin kuuluu aina jokin vähän parempi ruoka. Tänä vuonna päädyin kalaan ja tämä on sama lohiruoka, josta viime pääsiäisen aikaan luimme työkaverini Sarin kanssa jostain mainoslehtisestä. Edelleen todella hyvän makuinen kalaruoka! Kattaukseen pitää myös panostaa, siis kynttilöitä ja valkoista sekä juomana tänään puolikuiva cava.
LOHIRUUSUKKEETn. 1kg lohifileetä
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria
1 dl tilliä hienonnettuna
1 sitruunan kuori raastettuna
50 g /n. 1 dl parmesaania raastettuna
Kiinnittämiseen coctail-tikkuja
vuokaan 1 rkl voita
Koristeluun
sitruunalohkoja
tilliä
Leikkaa lohifilee irti nahasta vinottain runsaan sentin paksuina viipaleina. Levitä viipaleet työlaudalle leivinpaperin päälle. Mausta fileet sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
Sekoita hienonnettu tilli, sitruunankuoriraaste ja parmesaani keskenään. Levitä seos lohiviipaleille. Kiedo viipaleet ruusukkeiksi ja kiinitä coctailtikuilla. Nosta ruusukkeet laakeaan, voideltuun uunivuokaan.
Kypsennä 200 C uunin keskitasolla 15-20 min. Koristele vuoka sitruunalohkoilla ja tillinoksilla.
TILLI-SITRUUNAKASTIKE
1 pieni salottisipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
½ rkl öljyä
2 dl ruokakermaa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl sitruunan kuorta raastettuna
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
½ dl hienonnettua tilliä
Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää ruokakerma ja keitä muutama minuutti. Mausta sitruunanmehulla ja -kuorella sekä pippurilla. Lisää tilli juuri ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti