VALMISTAUTUMISTA JOULUUN
Joka joulu kokoamme herkkupöydän, josta voi ohimennessään nappaista suuhun vähän makeaa. Tänä vuonna pöytään kerättiin ihania suklaakonvehteja, vähän salmiakkia, pähkinä-rusina-sekoitusta, After Eight -suklaita ja Sirpan kuivattuja omenoita. Toivottavasti jostain joulupaketista tulee vihreitä kuulia sillä marmeladi niiden muodossa kuuluu aina tähän pöytään, mutta nyt se jäi meiltä ostamatta. Ennen jouluglögiä pöytään laitetaan vielä tätini Liisan tekemiä pieniä puolikuun muotoisia luumutorttuja. Täydellistä!Kuusi koristellaan aina aatonaattona, että aattoaamuna on ihana herätä kuusenkynttilöiden tuikkeeseen. Perinteisesti hopeaa ja vähän punaista on tänäkin jouluna meidän kuusessamme.
Itse huovutetut tontut on laitettu kynttilöiden kanssa pöydälle seurailemaan talon väen touhuja. Kynttilät ovat oikeasti yhtä punaisia kuin tonttujen lakit, mutta kamera vähän vääristi värejä.´
Kinkku on uunissa ja siitä leviää ihana tuoksu... Nyt odotellaan vain sen valmistumista ja sitä, että pääsee maistamaan ensimmäisen viipaleen...Herkullista joulunaikaa teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti