LOHIPIIRAKKA kahdella lohella
Tämä piirakka oli osa merkkipäivätarjoiluja joulukuussa. Olen tehnyt suolaisia piirakoita vaikka kuinka monesti, mutta aina löytyy joku uusi juttu, jota kokeilla. Tällä kertaa tein pohjan Mervin reseptillä ja olipa ihanan rapea pohja. Kiitos vinkistä!
Täytteeseen tuli lämminsavulohta ja siihen olisi voinut lisätä myös juustoraastetta. Aina piirakka ei juustoa kuitenkaan kaipaa ja tällä kertaa kokonaisuus oli juuri hyvä näin.
Päälle osin koristeeksi, mutta tietysti myös syötäväksi laitetut kananmunat ja kylmäsavulohen ruusukkeet toivat ruokaisuutta ja hyvää makua myös tähän piirakkaan.
LOHIPIIRAKKA
Pohja:
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 dl öljyä
1/2 dl maitoa
Täyte:
n. 150-200 g lämminsavulohta
n. 1/2-1 dl silputtua tilliä
2 munaa
2 dl ruokakermaa tai maitoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
Päälle:
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
kylmäsavulohta tai graavilohta
tilliä
Sekoita kaikki pohjan ainekset sekaisin nopeasti ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Riko munat kulhoon, lisää kerma ja mausteet ja sekoita hyvin sekaisin.
Laita taikinapohjan päälle lämminsavulohta ja reilusti tilliä. Kaada muna-kermaseos päälle ja paista 200 C uunissa n. 30 minuuttia.
Koristele piirakka kananmunan lohkoilla, kylmäsavulohella ja tillillä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti