sunnuntai 16. joulukuuta 2018

JOULUTUNNELMAN HAKUREISSULLA PORVOOSSA
 Olemme monena vuonna ennen joulua käyneet ystävieni kanssa aina vähän eri kokoonpanoilla nuuhkimassa joulutunnelmaa Porvoossa - ja nimenomaan siellä vanhassa kaupungissa. Tänäkään vuonna ei poikettu perinteestä ja suuntasimme sunnuntaina jo aamupäivästä retkellemme.
Aloitimme joen länsirannalta Taidetehtaan joulumyyjäisistä ja olipa siellä myyjiä! Valtavasti eri alojen käsityöläisiä tuotteineen täytti useamman salin ja meitä asiakkaita hyöri tungokseen asti seassa.
Kaikenlaista pientä löytyikin pukinkonttiin täältä ja pääsimme sisätilojen lämmöstä suuntaamaan askeleet kohti vanhaa kaupunkia.
Vaikka olikin aika harmaan valoisa päivä, oli kaikki niin kaunista. Jokaisen putiikin ovenpielien koristelut valoineen luovat satumaisen tunnelman.
Ja joulupukille olisi helppo lähettää tästä suoraan kuvakirje 😏

Tietyt liikkeet vetävät aina puoleensa ja yksi niistä on tämä keittiövälineitä kauppaava Wellmans. Oven avaamisen narina ja kenkien kopistelu puisilla portailla johtavat näissä liikkeissä pieniin huoneisiin, jossa hyllyt notkuvat kaikkea ihanaa hypisteltävää.
Café Helmi on kuuluisa herkullisista leivonnaisistaan ja tunnelmastaan, joka syntyy pienien, erilaisista kalusteista koottujen huoneiden ahtaudesta, kuppien ja lautasten kilinästä ja leppoisasta puheensorinasta kaiken tämän yläpuolella.
Kun astuu Helmen ovesta sisään vastassa on jäykkä, mutta sympaattinen Hovimestari, joka on jo vuosia seissyt paikallaan toivottamassa matkalaiset tervetulleeksi. 
Ja kuten muutkin, mekin suuntasimme pieneen pöytään maukkaiden piirakoitten ja tuoreiden kahvipannujen ja kuppien kera. Harkitsimme kyllä hetken kakkupalojenkin hakemista, mutta joku järki voitti ja näiden eväiden avulla selvisimme eteenpäin kohti seuraavia putiikkeja.
Vanha Raatihuoneentori on reissun kääntöpaikka eli Välikadulta Jokikadulle pääsee torin kautta.
Tänään tori ammotti tyhjyyttään, kun kaikki myyjät olivat varmaan Taidetehtaalla. Kesäisin tori kuhisee myyjiä kojuissaan ja turisteja kameroineen. 
Talojen murretut värit ovat niin kauniita ja valkoisiksi maalatut nurkkalaudat viimeistelevät ilmeen.
Melkein jokaisen liikkeen edessä on myös pari tuolia lampaantaljoineen, joissa voi lepuuttaa jalkojaan.
Pienet havupuut ja jouluvalot sekä kukat ovien vieressä suorastaan huutavat, että tännepäin!
Päivän valo alkoi taittua kohti hämäryyttä.
Mutta vielä piti muutaman asteen pakkasessa lämmitellä ulkona, istuen lampaantaljoilla ja hörpäten kuumaa glögiä.
Ihana päivä! Ja kyllä se joulumielikin tuntui löytyvän!



  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti