perjantai 25. lokakuuta 2013

PERJANTAI - PIHVIÄ JA PUNAJUURTA
 Perjantai-illan ruokien suunnittelu lähti naudan ulkofileestä, jota tuli ostettua palanen. Toisaalta tyttäreni on jo muutaman päivän ajan puhunut Aura-punajuurilaatikosta, joten punajuuret ovat olleet myös ostoslistalla.
Tällä kertaa ajatus eteni tästä mahtavan kokin, Chef Jonesin blogin syövereihin. Kaikensortin naudanlihareseptejä löytyi, mutta tällä kerralla otin oppia pihvin paistoon ja maustevoin tekoon. Vähän vielä selailin ja sattumalta blogista löytyi myös ohjeet paahdettuihin punajuuriin ja niistä tehtyyn salaattiin.
Pientä tuunausta kaapin sisällön perusteella ja mahtavalta maistui!
RANCH MAUSTEVOI ulkofilepihveille
 
5-6 annosta
 
100g Voita
1 pussi Taffel Ranch dippijauhetta
1tl valkosipulijauhetta
kuivattua rakuunaa
pippuria myllystä
(Tilkka konjakkia, n.1tl)
 
Anna voin hieman pehmentyä. Lisää maut ja sekoita kunnolla sekaisin. Laita leivinpaperille ja rullaa pötköksi. Itselläni ei ollut konjakkia, mutta hyvin onnistui ilmankin. Laita jääkaappiin ainakin 30min.
 
PUNAJUURI-CHEVRE-SALAATTI
6 paahdettua Punajuurta
1 Verigreippi paloina / 1 satsuma
115g Vuohenjuustoa
Vuonankaalia tai jääsalaattia
Balsamicoa
Oliiviöljyä
Sokeria
Suolaa

Paahdetut Punajuuret

1kg Punajuuria
Reilusti merisuolaa
Peitä pelti merisuolalla ja asettele punajuuret päälle. Paahda 200 asteisessa uunissa 2h.
Halkaise punajuuret neljään osaan, kuori ne ja pirskottele päälle öljyä ja balsamicoa,suolaa sekä sokeria. Lado lautaselle vihreää ja asettele päälle punajuuret, vuohenjuusto ja greipin/satsuman palat. Purista muutamasta greipin/satsuman palasta mehua salaatin päälle.
Tarjoa ulkofilepihvin ja maustevoin kanssa lisukkeena.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti