perjantai 4. lokakuuta 2013

ILTAA ITÄMAISITTAIN
  Viikonloppuisin haluaa panostaa aina vähän enemmän ruoanlaittoon ja sitä paitsi aikaakin on enemmän. Sisareni lähetti jokin aika sitten minulle thaikatkarapureseptin, joka on täydellinen alkuruoka. Eli sillä aloitettiin tämän illan ruokailu ja pitkään olen myös halunnut tehdä kiinalaista Kanaa Kung Po. Joten eri reseptejä selailtuani, päädyin tällaiseen omaan versioon. Aika hottia oli lopputulos - siis sopii meikäläisen makuun. Siis olkaa hyvät: itämainen ilta kotimaisittain!
 THAI-KATKARAVUT ALKUPALANA

180 g isoja katkarapuja (alkuruoaksi riittää vähempikin)
15 cm pala kurkkua
vähän jääsalaattia

Marinadi:
4 rkl öljyä
2 rkl limettimehua
1 rkl soijaa
½ tl hienonnettua tuoretta chiliä
1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Sekoita katkaravut joukkoon. Laita lautaselle jääsalaattia, suikaloituja kurkunpaloja ja keskelle katkaravut. Koristele ohuilla limen viipaleilla. Voit tarjoilla lisänä paahtoleipää.
 KANAA KUNG PO

450 g marinoimatonta broileria suikaleina

Marinadi
1 rkl soijaa
1 tl seesamiöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl maissijauhoja (maizena)


Kastike
2 dl kanalientä
1 rkl ruokosokeria

1 chili silputtuna pieneksi
1 tl inkivääriä
1 rkl soijaa
3 rkl riisiviinietikkaa
 

1 punainen paprika
½ keltainen paprika
1 iso sipuli
n. 100 g cashewpähkinöitä
2 rkl öljyä

Sekoita ensin kulhossa marinadin aineet ja laita kanat marinoitumaan siksi aikaa, kun sekoitat kastikkeen aineet ja pilkot paprikat ja sipulit.
Paahda cashewpähkinöitä pannulla vähän aikaa, älä anna ruskistua, siirrä syrjään. Kuumenna öljy pannussa tai wokissa ja lisää kanat marinadeineen. Paista nopeasti ja laita syrjään odottamaan.
Kuullota paprikat ja sipulit pannulla. Lisää tämän jälkeen kanat ja kastike ja anna vähän aikaa hautua.
Lisää vettä n. 1 dl, jos kastiketta ei ole tarpeeksi. Lisää pähkinät joukkoon. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, lisää ½ dl kylmää vettä, johon olet sekoittanut 1 rkl maizenaa, kastikkeen sekaan.
Tarjoa keitetyn riisin tai nuudelien kanssa.


2 kommenttia:

  1. Toivottavasti thai-ravut maistuivat! Taidan vuorostani siepata tuon kanaa kung po:n meille sunnuntairuuaksi. Toimitatko kattilassa vai täytyykö ihan itse kokata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravut maistuivat, kiitos reseptistä. Ja kanan saat kokata itse, hupsu :D

      Poista