maanantai 2. syyskuuta 2013

IHANA TOMAATTI-MASCARPONEKEITTO
 Olin viikonlopuksi ostanut mascarpone-juuston ja ajatellut käyttäväni sen leivontaan. Sattuneesta syystä tuli leivottua kuitenkin parikin kakkua muista tarvikkeista, joten juusto jäi kaappiin.
Selailin siis taas reseptejä sieltä täältä ja karppaussivuilta löytyi tällainen keitto. Nopeasti ja tosi helposti (ja halvalla!)tuli perheelle tehtyä iltaruoka.Mielettömän hyvän makuinen ja yllättävän täyttävä parin paahtoleipäpalasen kanssa. Ajattelin, että pinnalle sopisi hyvin myös rapeaksi paistettu pekonisilppu tai leipäkrutongit. Tätä reseptiä pitää hyödyntää myös alkuruokana joskus, kun varsinkin viikonloppuisin tulee usein kokkailtua vähän enemmän ja pidemmän kaavan mukaan.
 
TOMAATTI-MASCARPONE-KEITTO
 
oliiviöljyä
1 sipuli
500 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
n. 1 dl vettä
1 prk (250 g) mascarponea
n. 10 basilikan lehteä (tai n. 1 tl kuivattua oreganoa tai basilikaa)
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
2 tomaattia kuutioituna
 
Silppua sipuli pieneksi ja kuullota sitä vähän aikaa kuumassa oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska ja vesi. Kuumenna. Soseuta sauvasekoittimella hienoksi ja kuohkeaksi.
Laita keitto uudelleen levylle ja lisää mascarpone ja mausteet (suola, mustapippuri ja silputut basilikan lehdet). Sekoittele kunnes juusto sulaa. Kuutioi tomaatit ja lisää keiton joukkoon. Keitä kunnes tomaatit pehmenevät hieman.
(Lisää pinnalle halutessasi paistettua pekonisilppua).
Tarjoile paahdettujen leipien tai krutonkien kanssa.
 
 



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa huippu herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olikin, olen tehnyt sitä pari kertaa jälkeenkin päin :)

      Poista