lauantai 31. elokuuta 2013

HERKUTTELUA BALILAISITTAIN

Teimme tyttäreni kanssa pitkästä aikaa Balilaista Nasi Gorengia. Ruoka valmistuu tosi nopeasti sen jälkeen, kun on ensin kärsivällisesti pilkkonut kaiken pieniksi. Keskustelimme syödessämme siitä, miten on mahdollista saada näin hyvän makuista ruokaa ilman varsinaisia mausteita. Pieni määrä suolaa oli ainoa, jota purkista lisättiin. Kasvikset, chili ja soija tuovat sitten loput maut.
 
Jälkiruoaksi tehtiin ensimmäistä kertaa friteerattuja banaaneja. Usein olen "oikaissut" ja lämmittänyt banaaneja mikrossa ja tarjonnut ne sitten jäätelön sekä siirapin kera. Tänään tehtiin kunnon frittitaikina ja kelluteltiin banaanit öljyssä. Hellapoliisin sivuilta kävin nappaamassa reseptin, kuten monesti aiemminkin. Puolitin reseptin, kun syöjiä oli vähemmän. Vaalea siirappi oli loppu, mutta tumma maistui kastikkeena vähintään yhtä hyvältä.
 
FRITEERATUT BANAANIT (8 annosta)

Friteeraustaikina:
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maizenaa
1 1/2 rkl leivinjauhetta
2 dl vettä
1 rkl Ruokokidesokeria
(1 muna)

4 banaania

1/2-1 l rypsiöljyä

Lisäksi:
vaniljajäätelöä
Vaaleaa siirappia

Sekoita friteeraustaikinan ainekset tasaiseksi seokseksi ja anna turvota noin 15 minuuttia.

Kuumenna ruokaöljy kasarissa noin 180 asteiseksi. Oikea lämpötila on saavutettu, kun tiputat pisaran taikinaa öljyyn ja se ruskistuu pian.
Leikkaa banaanit puolikkaiksi ja kasta taikinassa kauttaaltaan.
Nosta ne yksitellen tai muutama kerrallaan kasariin. Käännä ympäri kun saavat väriä pintaan.
Nosta leivinpaperille valumaan hetkeksi.

Tarjoa vaniljajäätelön ja Vaalean siirapin kanssa
.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti