sunnuntai 19. elokuuta 2012

               CHILI CON CARNE
            helppoa, nopeaa, hyvää

Yksi helpoimpia ja ainakin meidän perheen suosituimpia pikaruokia on chili con carne. Puolessa tunnissa valmista salaatteineen! Chilin voi maustaa mieleisekseen miedosta tuliseen ja sen kanssa kuuluu aina syödä nachoja tai tortilla chipsejä sekä päälle lusikallinen smetanaa tai creme fraichea. Basmatiriisi on myös sarjassa helppoja lisäkkeitä, sen kun keittää vaan (puolet riisiä suhteessa veteen eli 4:lle 6dl vettä, 3dl riisiä) eikä tarvitse huuhdella vaan riisi on valmista kun vesi on imeytynyt niihin (n. 15min).

Chili con carne:
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
1 pss taco-maustetta
1½ dl vettä
1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 paprika (jos haluaa)
1 cili (jos haluaa)

Pilko sipuli ja halutessasi paprika ja chili (tällä kertaa en laittanut kumpaakaan). Paista jauheliha ja lisää pilkotut sipulit, paprika ja chili. Mausta taco-mausteella ja lisää vesi. Lisää vähän ajan kuluttua pavut kastikkeineen. Ja valmista on!

Tällä kertaa lisäkkeenä oli halloumi-mansikka salaattia. Omasta maasta salaatinlehtiä, pari tomaattia, mansikoita ja paistettua halloumijuustoa.
Salaatinkastikkeena:
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa, sokeria
Sekoitetaan hyvin ja tiputellaan salaatin päälle.

2 kommenttia:

  1. Tämä on yksi minunkin suosikkejani: valmistuu nopeasti ja hyvää on. Ainakaan tähän mennessä ei ole kukaan valittanut, ei omat eikä vieraat. Siis lapset, eli ne keneltä tulee se kovin kritiikki. Nikolas tosin taiteili ruokahuoltokommenttinsa pienenä hyvin kohteliaaseen formaattiin:"Ihan hyvää. Syö ite.". Kritiikin taso on sittemmin laskenut,vai liekö kyse vain yksittäisistä rimanalituksista keittiön puolella. :)

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaisia kommentteja on kuullut vuosien varrella milloin mistäkin ruoasta ... Tästä ruoasta tuli meidän porukan suussa chili con karmee :D

    VastaaPoista