lauantai 25. tammikuuta 2020

NUORISO KYLÄSSÄ - PIENTÄ PIPERTELYÄ
 Saatiin viikko sitten nuoriso taas kyläilemään ja silloin tekee mieli aina vähän piperrellä keittiössä. Aloitan usein ruokalajien suunnittelun Pinterestistä. Jep, selailen siis kuvia. Tälläkin kertaa aloitin "Food plating" -otsikon alta tutkimisen. Kun löytää yhden mielenkiintoisen näköisen annoksen ja siihen käytetyt aineet, on helppoa (no ei todellakaan) miettiä, mitä muuta tarjoilisi.
Tällä kertaa koin ensimmäisen herätyksen tämän tomaatti-mozzarella-renkaan kohdalla. Kuva oli niin upea (alkuperäinen löytyy täältä *klik* ), että en voinut kuin ihastella ja hämmästellä. 
Olin jo aiemmin löytänyt muualta tuon kylmäsavulohen balsamico-punajuurilla ja ajattelin, että nämä voisi yhdistää.
Siis alkuruoka: 👍.
Pääruoan kohdalla mietin, että mikä olisi suht' helppoa uuniruokaa tai vastaavaa eli että saisin kaikki valmistumaan samoihin aikoihin. Päädyin tekemään kananugetteja corn flakes -kuorrutteella ja niiden lisukkeiksi kukkakaalipyreen ja porkkanapyreen , johon tällä kertaa laitoin vielä pari reilua lusikallista tuorejuustoa sekaan. Ja tietysti vähän sweet chili -kastiketta. Perfect!
Jälkiruokana oli lakupannacotta, vadelmamousse, salmiakki"kaviaari" (Haganolin Apteekin salmiakkimixeristä), vadelmia ja vähän LU Bastogne -keksimurua.
Vähän aikaa ruoan sulattelua ja kahvin kanssa maistui vielä Key lime pie, joka oli tällä kertaa tehty tämän kauden mahtavista veriappelsiineistä, jotka tosin olivat niin makeita, että puristin sekaan vielä puolikkaan sitruunan mehun.
Täydellinen päätös päivän herkutteluun!

Laittelen reseptejä tänne pikku hiljaa, kun ehdin.
Nyt alkuun siis näitä kuvamaisteluja!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti