KAKKU JOULUKSI
Loma on ohi ja paluu arkeen taas alkanut. Paitsi, että joulukuu on meidän perheessämme tämä on yhtä juhlan aikaa. Meillä on useammat nimi- ja syntymäpäivät lähipiirissä ja tänään oli aika viettää juhlia meillä. Tuttuun tapaan jotain suolaista ja jotain makeaa pitää olla kahvipöydässä ja niitä olen parin viime päivän ajan kehitellyt.
Kakuksi päätin tehdä Valion reseptin mukaan jouluisen kolmiokakun. Maustetut rahkat ovat niin helppoja käyttää kakun täytteinä, että niitä tulee käytettyä useinkin. Tässä käytetty luumu-kaneli-rahka tuo jo pelkällä nimellään veden kielelle. Pohjana on helppo kääretorttutyyppinen ratkaisu, mutta kokoamisessa pientä pilkettä silmäkulmassa 😁
JOULUINEN KOLMIOKAKKU
Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
4 liivatelehteä
n. 1/2 dl maitoa
n. 1 prk (à 300 g) luumumarmeladia
2 (350 g) vihreää omenaa
2 prk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa luumu-kaneli

2 dl kuohukermaa
1 ½ rkl sitruunamehua
Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
jauhettua kanelia
tomusokeria
1 ½ rkl sitruunamehua
Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
jauhettua kanelia
tomusokeria
(nonparelleja)
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi jauhoseos vaahtoon, sekoita kevyesti nostellen.
Levitä taikina leivinpaperille uunipannulle koko pellin alueelle. Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa n. 10 min. Kumoa pohja sokerilla ja kanelilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi.
Leikkaa kakkulevy pystysuunnassa 5 osaan, palojen leveydet n. 13 cm, 10 cm, 7 cm, 4 cm ja 2 cm.
TÄYTE
Laita liivatteet kylmään veteen.
Kuori ja raasta omenat karkealla raastinterällä. Yhdistä raaste ja rahka kulhossa.
Vaahdota kerma jämäkäksi vaahdoksi.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvan kuumaksi esim. kahvikupissa mikrossa. Sulata joukkoon liivatteet.
Valuta liivateseos rahka-omenaseokseen samalla sekoittaen. Lisää kermavaahto kevyesti nostellen.
Kokoa kakku nostamalla suurin levy ensin kakkualustalle. Kostuta pala maidolla. Levitä päälle luumumarmeladia ohuelti ja levitä sen päälle täytettä.

Nosta seuraava pala päälle, paina kevyesti, voitele maidolla, levitä marmeladia ja täytettä. Jatka samoin seuraavien kerrosten kanssa isoimmasta pienimpään. Pienin pala: kostuta ennen laittoa kakun päälle ja levitä marmeladi. Laita pienin kakkupala marmeladipuoli alaspäin viimeiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti