sunnuntai 25. joulukuuta 2016

JOULUNAIKA,
 RUOKAA, LEPOA, YHDESSÄOLOA
Jouluna katetaan pöytä erityisellä hartaudella ja tänä vuonna meille valikoitui väreiksi valkoinen, hopea ja ripaus punaista.
Vanhaan tinaiseen kynttilänjalkaan laitettiin Pentikin kauniit, valkoiset, raidalliseksi muotoillut kynttilät. Pöydän keskelle olin hankkinut Vanhan Porvoon yhdestä pikkuputiikista "hopeisen oksan", joka laitettiin kiemurtelemaan pienten valopallojen ja enkelien kanssa kynttilöiden juurelle.
Pentikistä ovat myös kauniin punaiset Amaryllis-servietit.
Meille kerääntyi tänä jouluna paljon läheisiä jouluaterialle ja alkuun maisteltiin Karpalo-moktailit.

KARPALO-MOKTAIL
1 osa karpalomehua
1 osa Ginger alea
1 osa kivennäisvettä
muutama pakastekarpalo

Murskaa karpaloita vähän lasin (tai kannun) pohjalle. Kaada päälle nesteet. Laita vielä muutama jäinen karpalo lasiin.
Kala- ja salaattipöydästä löytyi:
savusiika
kylmäsavulohta
graavilohta
sinappisilakoita
Matjes-silliä
siian ja kirjolohen mätiä, sipulia, smetanaa
Skagenröraa (resepti lopussa)
Savuporotahnaa(resepti lopussa)
Mummin suolakurkkuja ja suolasieniä
rosollia ja rosollin kastiketta
vihersalaattia (salaattisekoitusta, kurkkuja, viinirypäleitä)
Kinkun paistoin tällä kertaa paistopussissa ja tulipa siitä mehevää. Lisänä Hans Välimäen ohjeella sinappi-kermainen kinkunkastike ja Mummin kanttarellikastike sekä valmiita Härkis-pyöryköitä ja perunoita.
Perinteiset laatikot: lanttu-, imelletty peruna-, porkkana- ja Aura-punajuuri-laatikko sekä yhtä perinteinen Karjalan paisti.
Jälkiruoaksi tein pienet karpalo-vanilja-maljat. Jouluaterian jälkeen ei kovin suurta annosta yleensä pysty syömään, joten nämä olivat juuri sopivat, pienet makeat jälkiruoat.
Olin hankkinut Tokmannilta hauskat kolmion malliset kertakäyttökipot, jotka ovat kyllä niin paksua muovia, että kestävät useammankin käyttökerran. 
KARPALO-VANILJA-MALJAT (n. 10 pientä annosta)

10 piparia
Täyte:
1 dl Flora Vanillaa
1 prk (200g) vaniljan  makuista rahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
8 palaa valkosuklaata
Päälle:
n. 1-2 dl karpaloita
1 dl vettä
1/2 -1 dl sokeria
2 liivatelehteä
kermavaahtoa

Murskaa jokaisen tarjoilulasin/kipon pohjalle 1 pipari.
Laita ensin 2 liivatetta kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vanilla mahdollisimman kovaksi vaahdoksi ja sekoita siihen rahka ja sokerit. Kuumenna 2-3 ruokalusikallista vettä kiehuvaksi ja sekoita siihen puristetut liivatteet.
Kaada liivateseos ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan sekoittaen.
Kuutioi ihan pieneksi suklaat. Ripottele jokaisen kipon pohjalle suklaapaloja.
Lusikoi päälle rahkavaahtoa ja laita kipot jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi jähmettymään.
Päällyskiillettä varten laita jäiset karpalot veden kanssa kattilaan ja anna kiehua hiljakseen,kunnes karpalot pehmenevät. Laita liivatteet kylmään veteen.
Siivilöi karpalomehu ja laita mehu takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja kuumenna kunnes sokeri sulaa. Maista varovasti, että sokeria on sopivasti. Mehu saa jäädä vähän, muttei liian happamaksi.
Lisää puristetut liivatteet mehun sekaan sekoittaen ja ota kattila pois levyltä. Anna jäähtyä vähän aikaa.
Lusikoi varovasti rahkavaahdon päälle karpalo mehua ja laita kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Koristele ennen tarjoilua kermavaahtoruusukkeilla.
Meillä on tapana tehdä jouluisin aina jonnekin pieni herkkupöytä, josta voi ohimennessään napata suuhun pienen makean tai suolaisen palan. Pähkinät ja rusinat kuuluvat myös tietenkin tähän.
Olemme muutaman vuoden ajan ostaneet myös joulukylän mökkejä ja muuta hauskaa. Se alkaa kylläkin näyttää vähän kuin Las Vegasilta värikkäine valoineen, mutta pientä pilkettä pitää jouluunkin löytää 😁.


SAVUPOROTAHNA (Kodin kuvalehden resepti)

100 g savuporoa
½ punasipulia
2 rkl ruohosipulia tai persiljaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kermaa
½ tl mustapippuria

Leikkaa savuporo pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna punasipuli ja ruohosipuli tai persilja.
Notkista tuorejuustoa kermalla ja mausta mustapippurilla. Sekoita joukkoon poro ja sipulit.
Tarkista maku. Anna maustua jääkaapissa.



SKAGENRÖRA eli KATKARAPUTAHNA (Kokit ja Potit -blogista)

1 pieni punasipuli (tai puolikas, jos et ole sipulin ystävä)
1/2 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
250-300g katkarapuja
1 dl tuoretta tilliä silputtuna
2-3 rkl sitruunamehua
suolaa
hieman valko- tai mustapippuria

Kuori sipuli ja hienonna se aivan pieneksi silpuksi. Sekoita sipulisilppu majoneesin ja ranskankerman kanssa tahnaksi. Lisää (kuoritut/sulatetut) katkaravut, tillisilppu, tuorepuristettu sitruunamehu sekä mausteet. Maista ja säädä erityisesti sitruunan ja suolan tasapaino kohdilleen.
 Tarjoa skagenröra saaristolaisleivän kanssa.

Itse tein puolikkaan annoksen ja se riitti mainiosti, kun tarjolla oli paljon muutakin.
Valkoinen jouluruusu on yksi suosikkejani. Asetin sen lasiseen hurrikaaniin sellofaaniin kiedottuna ja siinä se pikkuhiljaa kurottelee kukkavanojaan kohti valoa.

Meidän jouluvieraamme suuntasivat vielä aattona kohti kaukomaita ja me jäimme vatsojemme viereen jatkamaan joulun viettoa. Nyt onkin ehkä aika lähteä pienelle kävelylenkille herkkuja sulattelemaan. Lepppoisaa joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti