sunnuntai 18. lokakuuta 2015

SUKLAISET MAAPÄHKINÄVOILEIVOKSET
 Tyttäreni innostus maapähkinävoin valmistukseen johti ahaa-elämykseen, kun luin Annan Ruokasurffaus-blogia. Anna oli tehnyt sisarensa reseptillä ihania leivoksia ja koska meillä sattuneesta syystä on paljon maapähkinävoita, päätin hyvän myyntipuheen luettuani myös kokeilla näitä. Vaalea siirappi vaihtui olosuhteiden pakosta tummaan, mutta toimi myös näin. Käytin tässä riisimuroja ja alkuperäisestä reseptistä poiketen vähensin niitten määrää.
Tällainen levypiirakka tai -leivonnainen on helppo tapa valmistaa paljon tarjottavaa yhdellä kertaa vaikka isompiinkin juhliin.
Niin, ja jos mietitte, että miltä maistui..sanoisin: taivaalliselta!
SUKLAISET MAAPÄHKINÄVOILEIVOKSET

1 dl sokeria
1½ dl vaaleaa siirappia
300 g maapähkinävoita

(1-2 rkl öljyä)
5 dl riisimuroja/corn flakeseja
1 dl kookoshiutaleita
250 g maitosuklaata

Laita sokeri ja siirappi kattilaan. Kiehauta ne.
Lisää maapähkinävoi seokseen ja lämmitä keittämättä seos tasaiseksi. Tähän meni jonkun aikaa ennen kuin maapähkinävoin sain sekoitettua sekaan. Meidän maapähkinävoimme oli sen verran jämäkkää, että lisäsin öljyä vähän joukkoon ja se sai seoksen juoksevammaksi.
Lisää sekaan murot ja kookoshiutaleet ja sekoita hyvin.
Painele seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 20 x 25)
Sulata suklaa.
Kaada sulatettu suklaa levyn päälle.
Voit halutessasi ripotella vielä kookoshiutaleita päälle tässä vaiheessa tai strösseleitä/nonparelleja/mitä tahansa koristuksia.
Laita kylmään jähmettymään ja leikkaa paloja vasta kun levy on kunnolla jähmettynyt.

Painele maapähkinävoimassa leivinpaperilla suojattuun vuokaan.
Levitä sulatettu suklaa tasaisesti ja ripottele vielä vähän kookoshiutaleita pinnalle. Laita kylmään.
Leikkaa jähmettyneenä - tai kuten minä; malttamattomana vain vähän aikaa jääkaapissa olleena :)
Tämä on niitä leivonnaisia, joista sanotaan: niin hyvää, ettei sanotuksi saa!

2 kommenttia: