keskiviikko 28. toukokuuta 2014

KESÄKURPITSA-TOMAATTIPAISTOS
 JA PARMANKINKKUKANAA
 Tämän kertaisen ruoan innoittajana toimi Viikon viinivinkki ja sen myötä ihana Wolf Blass Yellow Label Rosé 2013-viini.
Täydellinen kesäpäivän virkistäjä. Kypsän marjainen tuoksu viestii vadelmasta ja mansikasta. Siinä on myös häivähdyksiä sitrushedelmistä. Kuiva, mutta tuoksua myötäillen kypsän marjainen maku. Siinä on aistittavissa punaherukkaa ja punaisen kirsikan sävyjä. Nuorekas viinin suutuntuma on varsin terhakka, sillä pirteä hapokkuus tuo makuun ryhtiä.
Viinin kanssa suositeltiin kanaa, joka olisi kääritty parmankinkkuun ja sitruunaista kermaviilidippiä. No ne tein ja lisäksi paistosta kesäkurpitsasta ja tomaatista sekä juustoista. Kesäisen tuntuinen herkku!
Tee ensin sitruunainen dippi kylmään maustumaan, sen jälkeen kasvispaistos ja kun se on uunissa, valmista kanat. Sitten onkin aika kattaa pöytä.











KANAA JA PARMANKINKKUA

broilerin rintafileitä
parmankinkkua
suolaa
mustapippuria

Leikkaa broilerin fileet pitkittäin kahteen osaan. Ripottele fileille vähän suolaa ja rouhi päälle mustapippuria. Kääri fileet kukin kerrallaan ohueen parmankinkkusiivuun. Paista kääryleisiin väriä molemmille puolille ja laita ne sen jälkeen uunivuokaan.
Anna olla n. 5-10 minuuttia 200 C uunissa (yhtä aikaa kasvispaistoksen loppuajan kanssa).
KESÄKURPITSA-TOMAATTIPAISTOS

1 kesäkurpitsa
2-3 tomaattia
pestoa
basilikan lehtiä
1 pallo mozzarellaa
1-2 dl juustoraastetta
mustapippuria

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi myös tomaatit. Laita uunivuokaan ensin puolet kesäkurpitsaviipaleista, seuraavaksi tomaatteja. Niiden päälle ripottele pestoa ja reilusti silputtua basilikaa. Viipaloi tai revi puolikas mozzarella päälle. Tee toinen kerros siten, että laitat ensin kesäkurpitsaa, sitten tomaatteja ja rouhi päälle mustapippuria. Laita viimeiseksi loput mozzarellasta ja jotain muuta juustoraastetta. Paista 200 C uunissa n. 30-40 minuuttia.

SITRUUNAINEN DIPPI

1 prk kermaviiliä
n. ½-1 sitruunan puristettu mehu
suolaa
sokeria
mustapippuria

Sekoita kaikki aineet. Maista ja lisää jotain, jos tuntuu siltä. Anna makujen tasaantua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti